Esko Antola riemuitsee Rehnin salkusta
Professori Esko Antola arvioi Olli Rehnin saaman talouskomissaarin salkun komission ehdottomasti keskeisimpiin kuuluvaksi.
– Paikka on paras mitä Suomelle voi ajatella tulevan. Talouskomissaarin salkku on unionin korkean edustajan rinnalla painavin salkku, Antola sanoo.
Vaikka komission jäsenet edustavat tehtävässään ensisijaisesti Europan unionia, Antolan mielestä Suomelle on epäsuorasti suurta hyötyä siitä, että keskeisessä tehtävässä on suomalaisjäsen.
– Jos komissaari saa aikaan sen, että Euroopan unionin ääni ja rooli sekä globaalissa talouspolitiikassa että EU:n sisällä vahvistuu, se on pienen ja ulkomaista riippuvan valtion kannalta äärimmäisen tärkeä asia, Antola sanoo.
– Pienten jäsenmaiden kannalta on tavattoman tärkeää, jos EU pystyy sisäisesti olemaan tiiviimpi ja yhtenäisempi ja katsomaan enemmän yhteistä etua kuin suurten jäsenmaiden etua, kuten viime syksynä kriisin tullessa tapahtui. Ainakin Suomessa olemme tottuneet ajattelemaan, että komissio on pienen paras turva.
Antola muistuttaa talouskomissaarin onnistumisen tehtävässään olevan tärkeää myös koko EU:n kannalta. Samalla hän myöntää, että Olli Rehnille asetetaan isot odotukset sekä kotimaastaan että unionitasolta.
– Koko EU:n vaikutusvallan kannalta on tärkeää, että meillä on yhteinen politiikka, jota myös pystytään puhumaan ulos, Antola sanoo.

















Kommentit (10)
Sen lisäksi hän saa kirjoittaa kirjeitä niille jäsenmaille, jotka hoitavat talouspolitiikkansa oman mielensä mukaan. Kirjeet saavat niille kuuluvaa arvostusta ja päätyvät parhaassa tapauksessa nahkaiseen roskakoriin silppurin sijasta.
Esko Antola voisi tarkentaa sen, mikä tässä on niin hohdokasta!
Komissiossa parasta on muutenkin kahvi ja sekin taisi olla raskasmetallipitoisempaa kuin normit sallivat.
Tarkoitatko, että yksi puolue pienessä Suomessa olisi keksinyt globalisaation ja globaalin finanssikriisin? Aika vaikutusvaltaisena tunnut puoluetta pitävän.
Miksi kukaan ei kysynyt MIKSI ? Taitaa olla Rehnillä Stasin kanssa enemmänkin tekemistä.
Mitä väliä siis on sillä, mistä maasta he tulevat?
Mitä väliä siis on sillä, mistä maasta he tulevat?
Euroopan unioneita on kaksi: ensimmäisessä kähmitään ja kieroillaan, toisessa taas kaikki tehdään sääntöjen mukaan.
Kannattaa olla ylpeä Rehnistä eikä kadehtia hänen menestystään.
Kaverilla ei - anteeksi vaan - näytä olevan MITÄÄN käsitystä siitä miten UUSI EU toimii.