"Operaattoreiden kanssa ei ole neuvoteltu tietoverkoista"
Emme ole käyneet keskusteluja tai neuvotteluja teleoperaattoreiden kanssa, Harri Pursiainen kertoo Taloussanomille.
Pursiainen johtaa eri ministeriöiden ja viranomaisten edustajista koostuvaa pysyvää toimikuntaa, jonka tehtävä on varmistaa keskeisten tietoverkkojen toiminta kriisitilanteissa.
– En usko, että neuvotteluja on käyty myöskään muualla, Pursiainen sanoo.
Syyskuussa aloittanut toimikunta on kokoontunut toistaiseksi vasta kerran, eikä se ole raportoinut tekemisistään vielä mitään.
Toimikunnan pääsihteeri, viestintäneuvos Juhapekka Ristola LVM:stä, kertoo, että toimikunnan sihteeristö on kuitenkin kokoontunut jo useaan otteeseen.
– Käsiteltävät asiat ovat olleet pääosin ei-julkisia, Ristola sanoo.
– Sihteeristö tekee aika voimallistakin työtä toimikunnan tiettyjen toimeksiantojen pohjalta, ja siitä informoidaan sitten, kun se aika on.
Yle uutiset kertoi eilen sunnuntaina hallituksen pohtivan miljardiluokan suunnitelmaa tietoverkkojen saamisesta suomalaisomistukseen.
Ylen uutisten mukaan hallituksen miljardihankkeella pyrittäisiin luomaan luotettava suomalaisomisteinen tietoliikenteen runkoverkko.
Työryhmä ehdotti
kesäkuussa
Keskeisten verkkojen hankkimista suomalaisomistukseen ehdotti Helsingin kauppakorkeakoulun kansleri Matti Lehden johtama työryhmä kesäkuussa.
Raportissaan työryhmä ehdotti myös Pursiaisen johtaman toimikunnan perustamista.
– Tavoite toteutetaan siten, että toimintavarmuuden takaamiseksi teleyritysten omistukseen sidotun valtion pääoman määrä on mahdollisimman pieni ja että tarvittavat toimet suunnataan siten, että niistä ei ole haittaa neutraalin viestintäpolitiikan harjoittamiselle, työryhmä ehdotti.
Tietoliikenteen runkoverkko on tällä hetkellä muun muassa TeliaSoneran, Elisan, DNA:n ja Finnetin omistuksessa. Kattavimmat siivut omistaa suomalainen Elisa ja pääosin ruotsalaisten omistama TeliaSonera.
Ylen uutisten haastattelema puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) totesi, etteivät kansalliset intressit ehkä olleet kylliksi esillä globalisaation kiivaimpina vuosina. Ministeri myönsi, että näiden intressien turvaamista on mietitty.


















Kommentit (22)
ruhahahahahaha
Ahaa, valtio aikoo siis turvautua pakkolunastukseen normaalin ostamisen sijasta.
Hyvä on, jos ennättävät juosta alta pois.