Lehti: Eduskunta tukee lisäydinvoimaa
Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien kyselyssä lisäydinvoimaa puolsi 83 prosenttia kansanedustajista. Kyselyssä etsittiin lisäksi edustajien suosikkiyhtiötä ja uuden voimalan sijoituspaikkaa.
Kyselyyn vastasi yhteensä 135 kansanedustajaa. Vastaamatta jättäneistä löytyy mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta Turun Sanomat arvioi varovaisesti 101 kansanedustajan puoltavan rakennuslupaa vähintään yhdelle uudelle voimalalle.
Vankinta ydinvoiman kannatus on kokoomuksessa. Myös valtaosa keskustalaisista puoltaisi yhtä uutta voimalaa. Sosiaalidemokraateissa hajontaa on enemmän, mutta myös suurin osa demarivastaajista antaisi luvan vähintään yhdelle uudelle voimalalle.
Selkeimmin ydinvoimaa vastaan ovat Vihreät, joista yksikään ei kannata lisäydinvoimaa.
Vastaajista hieman yli puolet kertoi mielipiteensä uuden voimalan rakentajasta. Fennovoima kohosi kärkeen 37 vastaajalla. Näistä 14 sijoittaisi voimalan Pyhäjoelle. Muut vastauksissa vilahtaneet yritykset olivat Teollisuuden voima ja Fortum. Paikkakunnista esillä olivat myös Loviisa, Eurajoki ja Simo.





















Kommentit (19)
Uutta sähköähän tämä Olkiluoto nr. 3 ryhtyy tuottamaan v. 2313. Rakennustyöt ovat viivästyneet jälleen.
- Joo, varmaan nää firmat jotka on valmiit sijoittamaan satoja miljoonia euroja voimalaan ei ole just tota hoksanneet tsekata. On ne aika pölhöjä, on on..
- Juu ei mitään ydinvoimaa, poltetaan puuta vaan sitä on metsät täynnnään, ilmasta energiaa, ja sehän bioenergiaa kaikki vaan ja siitä ei mitään päästöjäkään tule !
- Miksei tätä ole kukaan aiemmin keksiny ??