Vihreiden suurtukija on yksityishenkilö

Hämeenlinnalainen Vihreiden kaupunginvaltuutettu lahjoitti omalle puolueelleen 75 000 euroa edellisiin eduskuntavaaleihin. Yksityishenkilönä annettu rahoitus oli peräisin vanhemmilta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
15.8.2009 12:53
Kommentit 29

Hämeenlinnalainen lastenlääkäri Markus Rimón sanoo halunneensa lahjoituksella tukea omaa puoluettaan ja panostaa tulevaisuuteen.

– Tämä lahjoitus on lahja lapsille, Rimón maalaili Vihreässä Langassa. Miehen mielestä suomalaiset tarvitsevat hallituksen, joka ajattelee tulvien sukupolvien hyvinvointia.

Aatteen puolesta liikkeellä ollut Rimón kertoi Vihreälle Langalle saaneensa varallisuutta vanhemmiltaan. Helsingin Sanomien mukaan osa on peräisin myös poliitikon omista säästöistä.

Helsingin Sanomat jatkaa, että Rimón harkitsi myös perustavansa Kehittyvien maakuntien Suomi -tyyppisen yhdistyksen varainkeruuseen. Perhetilanne ei kuitenkaan silloin mahdollistanut niin aikaa vievää osallistumista.

Rimón tuki puoluetta myös viime vuoden kunnallisvaaleissa 10 000 eurolla. Hän on nykyisin myös Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenKokoomuskin julkisti vaalirahansa (12.8.2009 21:03)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (29)

Huono 0
- Tämä lahjoitus on lahja lapsille, Rimón maalaili Vihreässä Langassa. Miehen mielestä suomalaiset tarvitsevat hallituksen, joka ajattelee tulvien sukupolvien hyvinvointia.

Ehkä paksuinta ja sairainta läppää mitä olen aikoihin kuullut.
An arches
ON.

Vihreät ovat "arvoiltaan" äärioikeistolaisia, joiden sekaan eivät köyhät, kodittomat, työttömät tai vammaiset kuulu.
Kok real
Vihreät ovat olevinaan ympäristöpuolue.Mutta tosi tarkoituksena on levittää h0mouden ja perverssien elämäntapojen oppia,sekä hommata mahdollisimman paljon mämuja suomeen,sekä kieltää suomalaisten kristillisyys.Se on se ainoa vihreiden tarkoitus.
Vihreät ovat olevinaan ympäristöpuolue.Mutta tosi tarkoituksena on levittää h0mouden ja perverssien elämäntapojen oppia,sekä hommata mahdollisimman paljon mämuja suomeen,sekä kieltää suomalaisten kristillisyys.Se on se ainoa vihreiden tarkoitus.

Okei, tuo vetää voiton artikkelin hölinälle. Veit voiton, onneksi olkoon.
An arches
Rahat menivät arvokkaaseen tarkoitukseen. Kansallismaisemaamme suojellaan rakentamalla se täyteen valtavia betonihökötyksiä propelleineen.
Vihreät luonnonkauneuden puolesta
Vihreillä ei ole enää mitään sellaisia periaatteita, joiden puolesta he olisivat valmiit jäämään hallituksen ulkopuolelle. Vaikka hallitus päättäisi ydinjätteiden varastoimisesta Nuuksion kansallispuistoon, Vihreät pitäisivät kynsin ja hampain kiinni hallituspaikastaan.
"suomalaiset tarvitsevat hallituksen, joka ajattelee tulvien sukupolvien hyvinvointia"

Itse ajattelen kyllä jotain vähän kuivempaa...
joopa joo
Hyvää työtä! Niin tulevaa kuin tulvienkin sukupolvea meidän tuleekin ajatella. Se, minkä teemme noiden sukupolvien eteen, on ihmiskunnan ja Maapallon hyväksi kaikkineen.

"...suomalaiset tarvitsevat hallituksen, joka ajattelee tulvien sukupolvien hyvinvointia."
Tulvien sukupolven edeltäjä
Ihan vapaasti saa tukea omilla rahoillaan puoluetta, jonka arvoihin uskoo.

Toisin Tradekassa, jossa esteettömyyssäädökset sivuuttaen luottamusmiehet jakoivat itselleen ja puolueelleen yhtymän varoja.
T.J.T.V
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949