Kokoomus pyysi vaalitukea Sammolta
Muut puolueet saivat Sammolta huomattavasti pienempiä summia, YLE Uutiset kertoo. Muun muassa Keskustan Jarmo Korhonen kertoi YLE Uutisille puolueen saaneen "reilusti alle 3000" euroa vuosina 2006-2009.
Kokoomus oli itse aktiivinen hakiessaan lahjoituksia. Helsingin Sanomien mukaan kokoomuksen hallintojohtaja Jarmo Pekkala asioi suoraan silloisen konsernijohtajan ja hallituksen jäsenen Björn Walhroosin kanssa.
– Näinhän tämä yksityinen puoluerahoitus on aiemmin toiminut, ei yritykset tule tarjoamaan vaan on edellyttänyt oma-aloitteisuutta, Pekkala sanoi YLE Uutisille.
Konsernin hallitukseen vuonna 2006 kuulunut valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen ei tiennyt mitään vaalituesta. Normaalisti toimiva johto on voinut myöntää pieniä lahjoituksia yleishyödylliseen toimintaan. Pekkarisen mukaan kokoomuksen toiminta ei kuitenkaan normaalimääritelmän mukaan ole yleishyödyllistä.
Suomen valtio omistaa Sammon osakkeista 14 prosenttia. Helsingin Sanomien haastatteleman, valtion omistajaohjauksesta vastaavan puolustusministeri Jyri Häkämiehen näkemys on, että valtionyhtiöt ovat olleet vaalirahoituksessa pidättyväisiä.
Sammon tuista Kokoomukselle uutisoi ensimmäisenä Suomen tietotoimisto, joka kyseli 50 keskeiseltä yritykseltä ja etujärjestöltä, olivatko ne tukeneet Kokoomusta vuosina 2006-2007. Kyselyyn vastanneista Sampo oli Kokoomuksen suurin tukija.
Sampo ei ole kommentoinut vaalirahoitusta millään tavalla. Kokoomus ei myöskään itse ole julkistanut vaalirahoittajiaan.














