Matti Vanhasen muisti petti

Lehtikuva
Matti Vanhasen muisti petti
Eduskunnassa perättiin tänään selvyyttä pääministeri Matti Vanhasen johtaman keskustapuolueen vaalirahasotkuun. Vanhanen sanoi muistaneensa väärin tapaamispaikan Nova Groupin liikemiesten kanssa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
17.6.2009 17:50 (päivitetty 17:55)
Kommentit 76

Kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) kysyi Vanhaselta vuosi sitten, oliko tämä osallistunut tapaamiseen keskustalle rahaa lahjoittaneiden Nova Groupin edustajien kanssa. Kysymys koski Kehittyvien maakuntien Suomi –yhdistyksen toimintaa.

Vanhanen sanoi tuolloin, ettei hänellä ole tällaisesta tapaamisesta minkäänlaista muistikuvaa. Vaalirahoituksen noustua uudelleen esiin hän muistikin osallistuneensa tapaamiseen.

YLE Uutisten mukaan Vanhanen sanoi keskiviikkona sekaannuksen johtuneen siitä, että hän muisti väärin kokouksen tapaamispaikan.

Opposition edustajat syyttivät Vanhasta keskiviikkona jo suorin sanoin valehtelusta. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esitti erityistilintarkastusta Nova Groupille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myös keskustan sisällä Vanhaseen ja puoluesihteeri Jarmo Korhoseen on kohdistunut runsain mitoin arvostelua.

Sekä kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen että vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki ovat vakuuttaneet, että keskusta nauttii yhä hallituskumppaneiden luottamusta uudelleen pintaan pulpahtaneesta vaalirahakohusta huolimatta.

Lisää Aiheesta
UutinenKokoomus saunotti vaalirahoittajia (23.6.2009 10:50)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (76)

Huono 0
Eihän tuo nyt ihme ole, jos joskus noin pääsee käymään. Minäkin höpötän mitä sattuu lähes joka päivä
Asioita seurannut
Lähtökellot soivat valehtelijoille.

Jos ei voi luottaa päättäjiin, niin se on vähän huono lähtökohta luovuttaa palkastaan lähes puolet sellaisten käyttöön.
"Lähtökellot soivat valehtelijoille."

Ja tuo siis ihan yleisellä tasolla. Missään nimessä emme kutsu Matti "69" Vanhasta valehtelijaksi, vaikka rimaa hipoen on jo monessa paikassa taidettu mennä.
Ei unohtelu ole lainkaan mahdoton ilmiö.

Esimerkiksi Uuno Turhapurosta on tehty elokuva, jossa Uunon muisti palailee pätkittäin.
Aasintuntija
Vanhasen seuraava vaalislogan:
MUISTI PETTÄÄ. AINA.
The Big S
Jos on noin paha dementia, niin kandee harkita sairaslomaa. Alzheimer on vakava sairaus!
Aivorappeuma
pakkohan sen muistin oli pettää ettei jää kiinni valheesta...
lapset yleensä keksii tekosyitä
Muisti tahtoo vanhalla miehellä pettämään välillä. Tässä tilanteessa kannattaisi vetäytyä tehtävissä, jossa vastataan Suomen valtion asioista. Kekkosellakin tahtoi lopulta asiat unohtumaan, mutta Kekkostahan Keskusta käyttikin eurovaalikampanjassaan.
Kekkonen, Kekko...
OLE MATTI MIES JA JÄTÄ ERO ILMOITUS JOS MUISTI PÄTKII NOIN PAHASTI SAATTAA OLLA DEMETIA TAI UKKOTAUTI MITÄ JOS ET MUISTA MENNÄ VESSAAN JA LASKET HOUSUIHIN EDUSKUNNASSA SE VASTA NOLOA OLIS SDP TYTÖT KUOLIS NAURUUN
Epäilen, että Nova Groupiin soluttautuneet ilkeät ja salakavalat demarit ovat laittaneet Matin mehulasiin tyrmäystippoja tms., jolloin hän menetti muistinsa.
The Big S
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tukholma
Selkeää ja poutaa 16
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

22:27OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949