Katainen: Työllisyys on nyt ykkösasia
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on kommentoinut valtionvarainministeriön talousennustetta hallituksen kehysriihen tauolla, Ylen uutiset kertoo.
Valtionvarainministeriö arvioi tänään julkaisemassaan suhdanne-ennusteessaan Suomen talouden supistuvan viisi prosenttia viime vuodesta.
Kataisen mukaan uudet ennusteet siirsivät talouskriisin ratkeamista taas eteenpäin hamaan tulevaisuuteen. Ministerin mielestä nyt on tärkeintä huolehtia työllisyydestä.
Koko sotkun ratkeaminen edellyttäisi kuitenkin sitä, että tilanne helpottaa pankkisektorilla. Siksi hallituksen toimilla lähinnä vain elvytetään tilannetta.
–Talouskriisi laukeaa vain ja ainoastaan, kun pankkisektorin kriisi laukeaa ja se tapahtuu kansainvälisesti, Katainen arvioi Ylen uutisille.
Kehysriihen osallistunut valtiosihteeri Raimo Sailas puolestaan lupaili, ettei leikkauslistoja ei ole tulossa vielä tällä vaalikaudella.
– Leikkausten tekeminen keskellä syvää taantumaa, joka voi kääntyä lamaksi, pahentaisi vaan tilannetta, Sailas sanoi Ylelle.
Sailas korosti työurien pidentämisen ja huoltosuhteen parantamisen merkitystä kansantaloudelle.

















Kommentit (82)
Suomi on täydellisesti riippuvainen viennistä, ja se on rajussa syöksykierteessä. Jokainen asioita seuraava ymmärtää tämän.
Meidänkin firmassa, metalliteollisuus parisataa töissä, vienti on sakannut hirvittävää tahtia. Ei muuten naurata tämä tilanne, eikun uudet yt:t päälle ennen kesää, mikäli tilanne ei näytä parantuvan.
Valtiolla ei ole mitään keinoja vaikuttaa yritysten irtisanomisiin.
Se on nyt vaan lusittava.
USAssa palvelusektori on 70%:ia BKT:sta, Suomi on surullisen paljon viennin varassa, peräti yli 40%:ia!!!
Kotimarkkinat toimimaan halventamalla asumiskustannuksia!!!