Niinistö varoittaa leikkauksista
Menoleikkauksille saattaa ilmetä tarvetta jo lähivuosina, varoittaa Sauli Niinistö. Turun Sanomien haastattelussa Niinistö sanoo, ettei velanotolla voida välttämättä ihan kaikkea kuitata.
– Voi olla, ettei kahta jäljellä olevaa vuotta saada kulumaan pelkästään sillä periaatteella, että kaikki se mikä menee, katetaan lainalla, Niinistö arvelee sunnuntaina julkaistussa haastattelussa.
Entinen valtiovarainministeri Niinistö suhtautuu niin ikään penseästi nykyhallituksen suunnittelemiin menolisäyksiin. Ne on ajoitettu juuri vaalien alle, joten lasku jää seuraavan hallituksen maksettavaksi.
– Ylipäätään pitäisi pitäytyä lupauksista, jotka ulottuvat seuraavan hallituksen kaudelle, Niinistö sanoi Turun Sanomille.
Niinistö povaa seuraavista hallitusneuvotteluista vaikeita. Hän toisti aiemmin esittämänsä arvion laajan hallituskoalition tarpeesta. Puhemiehen mukaan tärkeimmät sanat tulevissa hallitusneuvotteluissa tulevat olemaan vastuu, rohkeus ja yhteistyö.

















Kommentit (57)
Nyt tarvitaan tekoja, eikä jonnin joutavia lupauksia. Lupauksien kuningas Katainen aloitti tämän lupausrallin jo vaalien aikana sairaanhoitajien 500 €/kk korotus lupauksilla. Koko Suomen hvyinvoinnin strategia on rakenettu viennin varaan ja kaikki järkevä kansallisomaisuus on kaupattu sijoittajille. Nyt on hallituksella löysät housussa ja kansalaiset ovat kohta syvässä liemessä laskujen maksajana. Fantastista...
Urpilaisen suusta ehkä tämän tajuaisin mutta luulisi Niinistön käyneen edes joskus kansantaloustieteen perusteet. Nyt on oikeasti tehtävä nopeasti jotakin ja valtion velanotto vähiten näistä lamauttaa yhteiskuntaa. Viime lamassa leikattiin rajusti menoja ja nostettiin veroja ja jälki oli melkoisen kamalaa.
Tämä jätkä on sitä tyyppiä, joka jättää omat työnsä tekemättä, mutta sekaantuu kaikkien muiden töihin.
Jarkyttavaa oivaltaa, etta Oy Suomi Ab:ta johdetaan vain 4 vuoden ajanjaksoissa. Kuitenkin valtion pitaisi olla se osapuoli joka kykenee kauaskantoisiin suunnitelmiin.
Voi apua...