Naisia lähennellyt valtiosihteeri sai lähteä
Kulttuuri- ja tasa-arvoministeri Stefan Wallinin (rkp) avustajana pitkään toiminut Stefan Johansson on eronnut virastaan ja lähtenyt opetusministeriöstä välittömästi.
– Kadun syvästi, että harkintakykyni puute johti humalatilan ja väsymyksen vuoksi käytökseen, jota en itse voi hyväksyä, Johansson ilmoittaa suorasanaisessa tiedotteessaan.
Hufvustadsbladet-lehden mukaan valtiosihteeri oli pari viikkoa sitten Ruotsin suurlähetystön juhlilla julkisesti yrittänyt kähmiä naisvieraita.
Lähentelyn kohteeksi joutunut oli ilmoittanut miehen käytöksestä ministeri Wallinille.
Johansson sanoo nyt pyytävänsä käytöstään anteeksi kaikilta tapahtuman osapuolilta.
– Olen saanut tärkeän opetuksen loppuelämäkseni, entinen valtiosihteeri kertoo.
Stefan Johansson on työskennellyt aiemmin muun muassa Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtajana ja ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän ryhmäsihteerinä.




















