Kiina internetin kimppuun
Käyttäjien lukumäärällä mitattuna maailman suurimmaksi nettikansaksi nousseiden kiinalaisten ihmisoikeudet eivät toteudu toivotulla tavalla.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreen raportin mukaan Kiinan viranomaiset ovat kiristäneet otettaan internetistä Pekingin olympiakisojen alla.
Kisat käynnistyvät 8. elokuuta.
Viranomaiset ovat sulkeneet useita verkkosivuja, jotka ovat sisältäneet hallituksen kannalta arkaa materiaalia, Amnesty sanoo.
Arkaluontoisia tietoja verkkoon toimittaneilla nettikäyttäjillä on puolestaan riski joutua pidätetyiksi, syytteeseen ja vangituiksi.
Amnestyn ja ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Kiina on pettänyt lupauksensa sananvapauden toteutumisesta kisoissa.
Kiinan teknologiaministeri Wan Gang sanoi toukokuussa internetin pysyvän niin avoimena kuin mahdollista.
Pääsyä keskusteluihin
rajoitettu
Amnestyn mukaan viranomaiset estivät toukokuussa kiinalaisten pääsyn suositulle In the Hepatitis B Camp -nettifoorumille, jossa käsitellään hepatiitti B -virusta.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan joka kymmenes kiinalainen on saanut hepatiitti b -tartunnan.
Aikaisemmin tänä vuonna viranomaiset sulkivat hiv:tä ja aidsia käsitelleitä sivustoja.
Foorumia ylläpitävän organisaation edustaja Lu Jun ei saanut virallisia syitä sivustolle pääsyn estämiseen. Yksittäinen virkamies oli kuitenkin todennut eston johtuneen olympialaisista.
KOK tutkii väitteet
nettisensuurista
Kansainvälisen olympiakomitean tiedottaja Kevan Gosper kertoi tiistaina uutistoimisto Reutersille, että KOK aikoo tutkia väitteet nettiyhteyksien rajoituksista tapahtuman lehdistökeskuksessa.
Gosperin mukaan KOK aikoo puuttua kaikkiin yrityksiin rajoittaa median toimintaa kisojen aikana.
Kiinan ulkoministeriön edustajan Liu Jianchaon mukaan toimittajien tulisi päästä ongelmitta kaikille nettisivuille.
Liun mukaan poikkeuksen muodostaa Falung Gong -liike, jota viranomaiset pitävät kulttina. Liikkeen sivuille pääsy on estetty myös kisojen ajan.


















Kommentit (13)
Mitä ne sitten saastuttavat sitä? Tekisivät jotain asian eteen, jos niin ahkeria ovat....
-Pekingin katujen varsille on pystytetty kylttejä, jotka kertovat länsimaisille turisteille mistä asioista ei ole soveliasta keskustella paikallisten kanssa. Mm. palkkaus ja Tiibet eivät ole sopivia puheenaiheita. Säästä saa keskustella.
-Kymmenia tuhansia vanhuksia, vammaisia ja "väärin ajattelevia" on kisojen alla pakkosiirretty Pekingistä muualle.
-Vastoin annettuja lupauksia, edes ulkomaalaisille toimittajille ei aiota antaa rajoittamatonta pääsyä internettiin.
-Urheilijoille ja turisteleille on asetettu aivan uusia sääntöjä, jotka kieltävät poliittisten mielipiteiden tai symbolien esittämisen. Tämän vuoksi kisoissa ei välttämättä tulla näkemään mitään banderolleja.
-Turistien on sallittua liikkua vain tarkoin rajatuilla vyöhykkeillä. Poikkeaminen on rangaistavaa ja saattaa johtaa karkoittamiseen.
Ihmisoikeudet ovat oikeuksia olipa maa sitten mikä hyvänsä! Kun kerran kiinalaiset itse haluavat muutoksia asioihinsa (löytyy paljon niitä toisinajattelijoita), niin mitä ihmettä tuollaista kulttuuria puolustamaan?? Olympialaisia ei KOSKAAN olisi pitänyt antaa Kiinalle! Nyt muut kansat antavat hyväksyntänsä Kiinan toimille tai ainakin ovat välinpitämättömiä ihmisoikeus kysymyksissä. Kaikkien päättäjien ympäri maailmaa pitäisi boikotoida koko kisoja samoin kuin kaikkien katsojien sekä paikan päällä että TV ruudun takana. Suomalaiset päättäjät olivat selkarangattomia, kun eivät uskaltaneet jäädä pois! Antaisi vahvan viestin siitä mitä mieltä maailma on tuollaisesta diktaattori käytöksestä! Minä ainakin boikotoin!