Kirjaudu ▼
 

Vaalirahat tulivatkin veroparatiiseista

Matti Niemi / Lehtikuva
Vaalirahat tulivatkin veroparatiiseista
Kolmen ministerin vallibudjetista osa tuli yhtiöltä, jonka juuret ulottuvat Luxemburgin ja Brittiläisille Neitsytsaarien veroparatiiseihin.
Taloussanomat
21.5.2008 09:17
52

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok), ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk) ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) vaalirahoituksesta osa on peräisin pahamaineisista veroparatiiseista, kertoo Ilta-Sanomat.

Sijoittaja Ahti Vilppulan yritys Helsingin Mekaanikontalon omistaa Luxemburgiin rekisteröity Procomex-sijoitusyhtiö. Procomexin on puolestaan IS:n tietojen mukaan perustanut Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröity Kilbrin Investments Limited -niminen yritys.

Omistusketjussa ei sinänsä ole IS:n mukaan mitään laitonta. Luxemburgin ja Neitsytsaarien kaltaiset veroparatiisit tuottavat kuitenkin verottajalle harmaita hiuksia. Siksi onkin poikkeuksellista, että valtakunnan johtavat poliitikot saavat ja ottavat vaalirahoitusta veroparatiisiketjun toisesta päästä.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (52)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kauheaa korruptiota ! Kansanvalta taistelee äänin rahanvaltaa vastaan. Toivokaamme seuraavissa vaaleissa menestystä kansanvallalle.
KAUHEAA KORRUPTIOTA 21.5.2008 9:33

Anonyymi
Siinähän sitä on viranomaisille tutkittavaa,millä rahalla tukea on jaeltu ja miten lakeja ja veroja kierretty.
Hoikkapoika 21.5.2008 9:33

Anonyymi
UUDET VAALI JA HETI.

Vilpintekijät vievät uskottavuuden ja lain kunnioituksen
JJ 21.5.2008 9:39

Anonyymi
Ei mitään uutta auringon alla. Tätä on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan. Suorastaan naivia ihmetellä tällaista asiaa.
Ulkosuomalainen 21.5.2008 9:45

Anonyymi
Kovin kalliiksi käy moinen kansanteatteri.
Reiska 21.5.2008 9:45

Anonyymi
Kannan tällä hetkellä mukanani sopivaa määrää 10 sentin kolikoita. Aina kansanedustajan nähdessäni, heittelen niitä lattialle ja käsken tanssimaan. Tästähän lienee kysymys??
Jäärä 21.5.2008 10:10

Anonyymi
Suomalaisella yhteiskunnalla on kolme uhkaa:

- KORRUPTIO
- KORRUPTIO ja
- KORRUPTIO.

Häkämies, Lehtomäki ja Katainen varmaan tajuavat, että luottamus on nyt mennyt ja tekevät itkussa silmin omat johtopäätöksensä eroamisestaan.

Itkien ja nyyhkien minun on todettava, että Katainen ja Häkämies pettivät luottanmukseni.

NYYH NYYH, annan tämän anteeksi mutta vapautan heidät nyt tehtävistään.
Nyyh, nyyh, Katainen 21.5.2008 10:34

Anonyymi
Vaaliraharötöstelijäkansanedustajat ja -ministerit vaihtoon.Jokaisella kansanedustajalla on varamies tai -nainen.Kansakunnan oikeustaju on nyt niin tiukilla,että muu ei auta.Kukaan ei ole korvaamaton.Sota ei yhtä miestä kaipaa.Rötösministereidenkin vaihto on helppo nakki.Virkamiehethän päätökset laittaa rötösministerin suuhun.Ja vapautetaan rötöstelijät pois kansan katseiden alta.Nolottaa ja v-tuttaa kumminkin kovasti.Moni heistä salaisesti toivookin kiirastulen loppumista.Siis kenkää ahteriin ja rötösvapaata porukkaa tilalle.
Muu ei auta 21.5.2008 10:37

Anonyymi
TÄMÄN UUTISEN PERUSTEELLA KYSYMYKSET KUULUVAT:

- PALJOLLAKO VOI OSTAA MINISTERIN AJAMAAN OMIA BISNESETUJAAN JA

- PALJOLLAKO VOI OSTAA KANSANEDUSTAJAN AJAMAAN OMIA BISNESETUJAAN SEKÄ

- PALJOLLAKO TAI MILLÄ HYVÄVELIPALVELUILLA VOI OSTAA VIRKAMIEHEN AJAMAAN OMIA ETUJAAN?
Suomi - todellisuud 21.5.2008 10:39

Anonyymi
On aika perustaa poliitikoista ja ministeriöistä erillinen ja itsenäinen korruption vastainen iskuryhmä.

Saasta on näköjään levinnyt syvälle korkeimpiin valtioelimiin.
Hasta la vista beibi 21.5.2008 10:41
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä