Sukari kiistää Vanhas-yhteyden
Ylen Uutisten Ranskasta tavoittama liikemies Toivo Sukari ei muista Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistykselle antamansa lahjoituksen summaa. Hä pitää sitä kuitenkin merkittävänä. Avustusta on saanut 20–30 kansanedustajaa.
– Nimiä en muista, enkä ole ollut vaikuttamassakaan niihin. Olen vain laittanut tietyn määrän rahaa sinne. En edes tiedä, mitä on mennyt kenellekin, Sukari kommentoi YLE Uutisten verkkosivulla.
Myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on saanut tukea yhdistykseltä. Vanhanen on kannattanut Sukarin kiisteltyä suunnitelmaa perustaa Ideapark-kauppakeskus Vihtiin.
Sukarin mukaan Vanhasen näkemystä ei voi liittää vaalirahoitusasiaan. Sukari sanoo, ettei ole suoraan tukenut Vanhasen vaalikampanjaa eurollakaan eikä ole ollut yhteydessä Vanhaseen Ideaparkiin liittyen.
Etelä-Amerikassa parhaillaan matkustava pääministeri on kiistänyt ottaneensa tukea Sukarilta ainakaan tietoisesti.

















Kommentit (12)
Vanhasen puheista olen saanut vastaavasti sellaisen käsityksen, ettei hänkään huomaa mitään, jos yksi kymppitonni päätyisi minun tililleni hänen tilinsä sijasta.
Toiveissa olisi myös kattohuoneisto kaupungin keskustasta hyvällä seuralla varustettuna.
Eihän sitä edes oikein huomaa edes joku pistää esim. 30 000 euroa tilille.
Eihän sitä edes oikein huomaa edes joku pistää esim. 30 000 euroa tilille.
Se on nimeltään henkinen inflaatio se. Näkynyt jo kauan maamme politiikassa kys. ilmiö, yhä enenevissä määrin eräistä männäkuukausien päättömistä puheenaiheista.
Kauheaa. Pitääpä muistaa seuraavissa eduskuntavaaleissa.
P.S. Minunkin tililläni olisi tilaa yhdelle 30.000 egen siirrolle. Eikä maksajan tarvitse muitaa mitään.
tukijat ei tiedä keitä ovat tukeneet ja tuetut eivät tiedä keiltä ovat tukea saaneet !
tarkemmin kun ajattelee ei olekaan kovin riemukasta. osoittaa kansalaisten älykkyyden ja arvostelukyvyn suoranaista halveksuntaa.