Ilmaista vaalirahaa ei ole
Vaalirahoituskohu on tuonut poliittiset puolueet vedenjakajalle, sanoo Transparency Suomen puheenjohtaja Leila Mustanoja. Puolueilla on nyt "miljoonan taalan paikka" osoittaa, että he haluavat ajaa äänestäjien etua ja kunnioittavat äänestäjiä muutenkin kuin ennen vaaleja.
– Poliitikot eivät vielä tajua, että he ovat aidosti vastuussa äänestäjilleen. He elävät siinä vanhassa luulossa, että he pystyvät peittämään näitä asioita, Mustanoja sanoo.
Sama pätee yrityksiin, jotka rahoittavat poliitikkoja.
– Läpinäkyvyys on nykyään se, millä voittaa. Eivät he voi enää ostaa kauppakeskusten kaavoituksia.
Mustanojan mukaan poliitikoille pitää myös osoittaa läpinäkyvyyden edut. Kalli-jupakka on hänen mukaansa esimerkki siitä, miksi ihmiset eivät kiinnostu politiikasta vaan suhtautuvat siihen epäluuloisesti.
– Poliitikkojen pitää nyt katsoa peiliin ja miettiä, mitä he ovat tehneet väärin, Mustanoja sanoo.
Vaalirahoituksen salailun saama julkisuus on Mustanojan mukaan myönteistä kehitystä. Sanktioiden puuttuminen vaalirahoituksen ilmoittamatta jättämisestä on antanut mielikuvan, että sillä ei ole väliä.
Mustanojalla on suuret odotukset vaalirahoitusta käsittelevää lakiehdotusta pohjustavalle työryhmälle, jota vetää hallintoneuvos Lauri Tarasti.
– Lauri Tarasti on aikaisemminkin tehnyt rohkeita vetoja ja toivon että hän tekee saman tässä, Mustanoja sanoo.
Yrityslahjoittajalla on
aina agenda
– Eivät yritykset anna rahaa, elleivät he katso hyötyvänsä siitä jotain, Mustanoja sanoo.
– Jos lahjoituksia peitellään, voi sen tulkita niin, ettei yrityksellä ole puhtaita jauhoja pussissa.
Mustanoja ei halua arvella lahjoituksia tehneiden yritysten tarkoitusperiä, koska hänellä ei ole niistä tietoa. Perintö- ja lahjaveron uudistus on hänen mukaansa esimerkki poliittisesta prosessista, joka herättää kysymyksiä.
– Jos katsoo ihan tavallisen kansalaisen silmin sitä, miten se on edennyt, niin herää kysymys, miten yksi pieni asia on saatu nostetuksi hallitusohjelmaan.
Perintö- ja lahjaveron uudistus tulee eduskunnan käsittelyyn perjantaina. Veron keventämisen suurimpia hyötyjiä ovat rikkaat yrittäjät, jotka suunnittelevat omaisuuden siirtämistä jälkipolville. Näitä yrittäjiä löytyy runsaasti poliitikkojen taustajoukoista.





















Kommentit (47)
- Läpinäkyvyys on nykyään se, millä voittaa. Eivät he voi enää ostaa kauppakeskusten kaavoituksia."
Miten niin eivät? Ottamatta kantaa juuri nyt uutisissa olleisiin tapauksiin, sanoisin ettei Suomi ole mikään lintukoto näissäkään asioissa. Ei touhu ehkä ole niin räikeää kuin monessa muussa maassa, mutta ahneitahan mekin olemme.
Jos minä tunnen tosi hyvän tyypin, tietysti minä mielelläni näen, että hän hoitelee yhteiskuntamme yhteisiä asioita ja sitä kautta kehittää yhteisöämme, josta jopa minä voin hyötyä. Kyllä sellaiseen roposensa voisi panna. Vaihtoehtonahan on se, että sinne valitaan joku tolvana (esim. minut).
Ongelmanahan on vain se, että arvon edustajamme eivät suostu lain edellyttämään avoimuuteen vaaliavustustensa suhteen. Tämä syö kyllä meitä valtaapitäviä, joita arvon kansanedustajat edustavat valtiopäivillä.
Kansanedustajan on toimittava asemansa edellyttämällä tavalla ja tähän ei lain rikkominen sovi
Kanerva vain tekstaili eikä rikkonut lakia, mutta vaalirahoituksensa ilmoittamatta jättäminen rikkoo jo lakiakin.
TOIVOTTAVASTI MYÖS MUUT KANSANEDUSTAJAT JOUTUVAT VASTAAMAAN TEKEMISISTÄÄN JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISISTÄÄN
Mitähän siitä tulisi jos virkamies toimisi samoilla periaatteilla kuin Kalli.
Kyllä lainsäätäjän ja virkamiehen tulee toimessaan myötävaikuttaa kaikin tavoin lain kirjaimen, mutta myös lain hengen toteutumiseen. Rangaistuksen puuttuminen ei ole puolustus lain rikkomiseen tai kiertämiseen.
Esimerkiski kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa ns. puitelaissa ei ole sanktioita, mutta niin vaan varmasti Kallikin odottaa, että kunnat ja sen virkamiehet toimivat lakia noudattaen.