Liikenneministeri rauhoittelee ruuhkamaksuintoilua
Vehviläisen mukaan mahdollisuudet ottaa maksut käyttöön on ensin perin pohjin selvitettävä ministeriöiden ja pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyönä.
Ruuhkamaksut saivat vauhtia, kun Helsingin kaupunginvaltuusto otti hiljattain myönteisen kannan asian selvittämiseen.
Liikenneministeri arvioi selvitystyön vievän ainakin vuoden. Jos ruuhkamaksuihin ja muualla maassa käyttöön otettavien tienkäyttömaksuihin mennään, pitäisi hänen mielestään hakea nykyaikaiseen tekniikkaan, kuten satelliittipaikannukseen perustuvaa mallia.
– Sen takia arvio, että ruuhkamaksut olisivat heti käsissämme, ei ole kovin realistinen.
Vihreiden Johanna Sumuvuori kannusti ministeriä lainsäätöpuuhiin eduskunnan kyselytunnilla. Vehviläinen muistutti, ettei ministeriö voi ottaa suoraan kantaa maksuihin, ennen kuin keräysmallista, tasosta ja toteuttamistavasta on saatu selvyys. Tukholmasta ei voi hänen mukaansa ottaa suoraan mallia, koska kaupunkirakenne on erilainen.
Vehviläinen sanoi ymmärtävänsä sen, että ruuhkamaksut herättävät suuria tunteita. Hän korosti kuitenkin, että kyseessä ei ole mikään vero, vaan maksu, jonka tuotto on tarkoitus käyttää nimenomaan joukkoliikenteen kehittämiseen.
















Kommentit (9)
Ja kuka on niin hölmö että ihan oikeasti uskoo siihen, että tuotoilla tuetaan joukkoliikennettä. Eihän se vaadi kuin yhden vaalikauden lisää ja eduskunta päättää taantumassa että "valtion talouden (hätä)tilan takia varat ohjataan valtion yleisiin menoihin". (vrt. "väliaikainen" käyttömaksu, joka piti ohjata tiestön ylläpitoon/parantamiseen).
Kun kerran saadaan uusi vero tai veronomainen maksu aikaiseksi, siitä ei koskaan tulla luopumaan. Kun on maksu kerran saatu aikaiseksi, byrokratia löytää aina miljoona syytä maksujen korottamiseen ja "veropohjan laajentamiseen" (vrt. sähkön/polttonesteiden hinnat, TV-lupamaksu,...) Nyt on keksitty hyväksi syyksi ilmastonmuutos (kun ei kansa enää usko että Norjan vesialtaisen liikatäyttyminen on luonnollinen syy nostaa sähkön hintaa).
Oletteko huomanneet että tässä on kokonaisuudessaan kyseessä keskiluokan tyhjennys (=ryöstö) !! Rikkaille ei ole kulutus-/tuotantotavaroiden hinnoilla väliä ja köyhillä taas tulonsiirrot pehmentävät vaikutusta.
Miksi on ehdoin tahdoin kopioitava tiheästi asuttujen seutujen ongelmat?
Suomeen sopii haja-asutus, väljyys ja vapaa liikenne, joista pitäisi tehdä kansakunnan kilpailuetu ja houkutin.
Vertailu GPS:n ja digi-tv:n välillä on osuva. Näitä eurososialistien teknologiaprojekteja.
GPS vielä lisäksi sattuu olemaan USA:n armeijan järjestelmä, joka on hyvää hyvyyttä annettu myös sosialisten ja vihreiden käyttöön.
§2: ruukamaksu pitäisi ulottaa kaikkiin suurempiin kaupunkeihin.
=> työmatkat yms kuljettaisiin joko julkisilla tahi kimppakyydeillä eikä niin, että jokainen työntekijä pöröttää työsuhdeautolla joka aamu yksin 20km päähän töihin.
=> lyhyemmät, esim kauppareissut kuljettaisiin julkisilla, toisaalta houkutus lähteä isolla porukalla shoppailemaan on suurempi, joten voisi olettaa, että tyhjien paikkojen mukaan veloitettava ruuhkamaksu samalla lisäisi ihmisten shoppailua - teoriassa...
=> kimppa . net -kimppakyytipalvelu saisi motiivin uusia epänäppärän käyttöliittymänsä
=> lasten koulukyydit organisoitaisiin vanhempien taholta sisäisesti.
=> kuljetusalalle tulisi "kilpailua", joka laskisi hintoja
=> VR saisi motiivin parantaa junien toimitusvarmuutta
=> hiilidioksidipäästöt pienenisivät
=> kansalaisten matkustuskustannukset alenisivat, mikä hillitsee inflaatiota
=> kansalaisten hyötyliikkuminen lisääntyisi ja ihmisten peruskunto paranisi, ylilihavuus vähenisi, erilaiset rappeumataudit vähenisivät.
=> Kevyen liikenteen osuuden kasvaessa on helpompi alkaa kehittää ratkaisuja ajalle, jolloin öljyn korkea hinta on lamaannuttanut maantielogistiikan, henkilöautoliikenteen ja teiden kunnossapidon*.
* www@oilnergy@com/1opost@htm#since78 esimerkiksi vuonna 1999 raakaöljybarrelin hinta oli 10$, nykyään se on 90$, kymmenen vuoden päästä lineaarisesti ekstrapuloituna hinta ollee jossain 200$ tuntumassa, tosin lineaarinen ekstrapulointi ei missään nimessä päde, syystä että öljyn kallistuminen kiihdyttää inflaatiota: öljyä ei kannata enää sen jälkeen käyttää kun tase on punaisen puolella.
Näppituntumalta arvioiden saturaatioraja ylittyy ensi kesänä. Elikkä on ruhtinaallisesti aikaa toteuttaa perusteellinen rakennemuutos logistiikassa.
Tosin seuraava puoli vuotta sujunee mukavasti taantumassa, joten rahaa ongelman ratkaisemiseen on sen verran kuin mitä tällä hetkellä on valtion kassassa. Potentiaalia taas on yhtä paljon kuin on valtiossa kansalaisia.
Potentiaalia voidaan kasvattaa poistamalla eduskunnan istuimista selkänojat sekä ratkaisemalla monimutkaiset ongelmat yksinkertaisesti. Potentiaalia voidaan puolestaan alentaa lisäämällä byrokratiaa yms tavoin manipuloimalla yksinkertaisilta näyttävät perusasiat rubikin kuutioksi, minkä koplaaminen auki vaatii asiantuntijan apua, lisäksi kiristämällä verotusta, harjoittamalla eriarvoistamispolitiikkaa, sekä tietenkin käymällä omista yksityisistä ongelmista julkista keskustelua, säätämällä lakeja ja antamalla oikeudessa tuomioita, joiden ainoa motiivi on saattaa julkinen porras naurunalaiseksi.
Tällä hetkellä on populistista paasata päästöistä ja niiden vähentämisstä. Jonkun lanseeraama käsite Viher Jugend on totta ja meitä tavallisia lapsiperheitä terrorisoidaan tämän Jugentin ja populistipoliitikkojen yhteispelillä.
Ajoin sunnuntaina Helsingissä Hämeentieä klo 08.30. Autoja oli liikkeellä vain vähäinen määrä. Kuitenkin likennevalojen punainen aalto piti huolen sitä, että autot tupruttelivat paikallaan käytännössä jokaisissa liikennevaloissa ja saatiinhan se ruuhkakin aikaan keinotekoisesti. Miksi annamme tämän tapahtua. Seuraavat kunnallisvaalit ovat kulminaatiopiste tälle terrorismille.
- Suomessa palkansaajien ostovoima on aidosti euroopan alhaisimpia.
- Politkot ja yritykset kasaavat kilvan hinnankorotuksia, veronkorotuksia ja uusia maksuja.
- Helsingissä jo pelkän tontin vuokrankorotus kerrostaloasunnossa vastaa saksalaisen ruokalaskua.
- Veronalennukset ohjataan pääoman haltijoille.
Ja se johtaa tähän :
Jos yhteiskunta ei tarjoa kansalaisilleen riittäviä toimeentulon edellytyksiä, niin se edustaa silloin totalitääristä pakkovaltaa.
Surkuhupaiseksi tilanteen tekee se, että verokarjan paimentamista kyllä tehostetaan kaikilla mahdollisilla kielto- ja kypärä kokoelmilla.