Kirjaudu ▼
 

Niinistö selvä presidenttisuosikki lehtikyselyssä

Martti Kainulainen / Lehtikuva
Niinistö selvä presidenttisuosikki lehtikyselyssä
Joka kolmas vastanneista kannatti Sauli Niinistöä presidentiksi.
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) on tuoreessa kyselyssä ylivoimainen suosikki seuraavaksi presidentiksi.
STT
26.1.2008 11:54
17

Iltalahden kyselyyn vastanneista 31 prosenttia äänestäisi Sauli Niinistöä, jos vaalien ensimmäinen kierros käytäisiin nyt.

Kakkoseksi sijoittui pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) 15 prosentin kannatuksella ja kolmanneksi Erkki Tuomioja (sd.) 9 prosentilla.

Noin viidennes ei kertonut kantaansa.

Parhaillaan äitiyslomalla oleva keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki sai 6 ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini 5 prosentin kannatuksen.

Päivänpolitiikan ulkopuolelta Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen keräsivät molemmat 3 prosenttia kyselyäänistä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Taloustutkimus kysyi kantoja tällä viikolla noin tuhannelta ihmiseltä. Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Seuraavat presidentinvaalit käydään vuonna 2012. Presidentti Tarja Halonen ei kahden kautensa jälkeen enää voi olla ehdolla.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (17)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Niinistön valinta on jo selviö. Keskusta kukaan ei uskalla lähteä hävimään / ottaman selvästi takkiinsa Niinistöltä. Vanhanen ei edellisessä vaalissa saanut edes oman puoleensa edellyttämää kannatusta.
SDP ssä ei ole edes varteenotettaavaa ehdokasta näköpiirissäkään
70 % puoluekentästä 26.1.2008 12:14

Anonyymi
Vihreiltä Roiskeläppä
Demareilta pasifisti
Ruåttalaasilta lukeminen kannattaa aina
Perussuomalaisilta klu klux klan
vasemmisto liitolta stasi ( ei sama kuin Sasi)
keskustalta herra vessapaperirulla

kokoomukselta herra tasavallan Puhemies
Mikä näistä kuulosta 26.1.2008 12:48

Anonyymi
Minäpä luulen, että kokoomuksen leirissä ei olla ollenkaan tyytyväisiä noihin Niinistön saamiin kannatuslukuihin. Ja tuskin ne paljon naurattavat Niinistöä itseäänkään. Semminkaan kun mikään muu puolue ei ole vielä edes avannut peliä.

Seuraavat presidentin vaalit pidetään vuonna 2012 ja sinne on pitkä matka. Nelja pitkää vuotta. Niiniston tämän päiväinen 31% kannatus ei lupaa hyvää.

Kirjoitit, että "70 % puoluekentästä porvarillisesti ajattelevia 30 % vas.", eli jos Vanhasen 15%:iin lisätään saman puolueen Paula Lehtomäen 9% niin sehän tekee 24%. Ja siihen kun tällätään päälle vasemmiston 30% niin eikohän se ole sitten siinä.

Saa vaikka koko se viidennes joka ei vieä kertonut kantaansa ja Timo Soininkin 5% mennä kaikki Niinistön taakse niin sekään ei vielä riitä. Takkiin tulee niin, että ropisee.
USAAR 26.1.2008 13:12

Anonyymi
"Kirjoitit, että "70 % puoluekentästä porvarillisesti ajattelevia 30 % vas.", eli jos Vanhasen 15%:iin lisätään saman puolueen Paula Lehtomäen 9% niin sehän tekee 24%. Ja siihen kun tällätään päälle vasemmiston 30% niin eikohän se ole sitten siinä."


Kaikki muut puolueet paitsi vasemmistoliito ja demarit lasketaan kuuluvksi porvarikenttään jopa vihreät mukaanluettuna
Valtiotieteen lisens 26.1.2008 13:54

Anonyymi
Kaikki muut puolueet paitsi vasemmistoliito ja demarit lasketaan kuuluvksi porvarikenttään jopa vihreät mukaanluettuna

Ethän vaan tarkoita, että vain vasemmistoliiton ja demarien kannattajat äänestäisivät Matti Vanhasta, jos toisella kierroksella vastakkain olisivan Vanhanen ja Niinistö? Saataisi sitä Vanhasta äänestää joku kepulainenkin! Miksei joku muukin. Mikä ihme saa teikäläiset uskomaan, että koko porvarikenttä menisi Niinistön taakse?

Niin voisi tapahtua vain siinä tapauksessa, että vasemmiston ehdokas olisi Niinistöä vastassa toisella kierroksella. vaan minäpä veikkaan, että tällä kerralla ei ole. Eikä vuonna 2012 valita Suomen presidentiksi Sauli Väinämö Niinistöä 63v. Kokoomuksen räksytys vasemmiston suuntaan pitää siitä huolen.
USAAR 26.1.2008 14:22

Anonyymi
Puhun puoluekentästä / kartasta en presidentinvaaleista, vai kirjoitinko joossainkohti mielestäsi niin?

Minun puolestani saavat vasurit äänestää vaikka Putinia, koskaan ei tiedä vaikka sekin olisi tulevaisuudessa totta:-)
valtiotieteen lisens 26.1.2008 14:31

Anonyymi
Joo tottahan se on, että vasemmiston presidentti Halonen viihtyy mainiosti Putinin seurassa jopa niin hyvin ,että Venäjän voitonpäivän juhlakin menee vasemmiston presidentillä ohi arvostuksessa Suomalaisen veteraanipäivän juhlallisuuksien,

joskus ihmettelen juhliiki Halonen Neuvostoliiton voittoa Suomesta

Onneksi ei enää koskaan Tavjaa
joskus ihmettelen ju 26.1.2008 15:02

Anonyymi
Eikö ole kiva pitää suhteet hyvinä idän kanssa? Aika ikävä olisi odottaa sitä hetkeä kun lentolaivue ylittää valtakunnan rajan..
Olli V 26.1.2008 15:15

Anonyymi
joskus ihmettelen juhliiki Halonen Neuvostoliiton voittoa Suomesta

Joo tottahan se on, että vasemmiston presidentti Halonen viihtyy mainiosti Putinin seurassa jopa niin hyvin ,että Venäjän voitonpäivän juhlakin menee vasemmiston presidentillä ohi arvostuksessa Suomalaisen veteraanipäivän juhlallisuuksien,

joskus ihmettelen juhliiki Halonen Neuvostoliiton voittoa Suomesta

Onneksi ei enää koskaan Tavjaa


Itseltäsi on tainnut menna kansakoulukin ohi kun tuolla tavalla kirjoitat.
USAAR 26.1.2008 15:16

Anonyymi
USAAR -10
26.1.2008 13:12 #
Tämä viesti on piilotettu sen saamien äänien takia. Näytä viesti.


"Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista"
USAAR 26.1.2008 15:59
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä