Stora Enso tahtoo lomauttaa – yt:t kesälomien jälkeen
– Neuvottelemme korkeintaan 90 päivän lomautuksista, jotka sijoittuisivat lokakuun alun ja maaliskuun lopun väliselle ajalle, Stora Enson sahoista vastaavan Building and Living -liiketoiminta-alueen viestintäjohtaja Päivi Kauhanen kertoo Taloussanomille.
Kauhasen mukaan samalla liiketoiminta-alueella on käynnissä monia säästöprojekteja, jotka voivat johtaa yksittäisiin irtisanomisiin. Hänen mukaansa yhtiö ei kuitenkaan suunnittele sahoille laajempia irtisanomisia.
Stora Enson sahat työllistävät noin 400 ihmistä Kiteellä, Varkaudessa, Uimaharjulla ja Honkalahdella.
Stora Enso kertoo tänään julkistetussa osavuosikatsauksessaan, että yhtiö suunnittelee vuoden loppupuoliskolle myös paperiliiketoimintaa koskevia tuotannonrajoituksia.
Stora Enson viestinnän mukaan yhtiö aloittaa "tarvittaessa" yt-neuvottelut myös paperitehtaillaan.
Stora Enson vaihdetumpi R-osake oli kello 17.20 noin 9,6 prosentin laskussa Helsingin pörssissä.















