Kirjaudu ▼
 

Outokumpu odotetusti 80 miljoonaa tappiolla

Outokumpu / Press
Outokumpu odotetusti 80 miljoonaa tappiolla
Outokumpu teki liiketappiota toisella vuosineljänneksellä tulosvaroituksensa mukaisesti. Puolitoista viikkoa sitten Outokumpu ilmoitti, että sen toisen neljänneksen liiketappio on noin 80 miljoonaa euroa. Kertaeristä puhdistettu osakekohtainen tappio kuitenkin puolittui viime vuodesta.
Taloussanomat
20.7.2012 09:53
19

Puolitoista viikkoa sitten tulosvaroituksen antaneen teräsyhtiö Outokummun huhti-kesäkuun liiketappio oli 80 miljoonaa euroa, kuten tulosvaroituksessa kerrottiin. Liiketappio puolittui viime vuodesta, jolloin liiketulos oli 169 miljoonaa euroa miinuksella.

Liiketappio sisältää noin kahdeksan miljoonaa euroa raaka-aineisiin liittyviä varastotappioita, jotka johtuvat metallien hintojen laskusta. Kertaluonteisia tappioeriä on 33 miljoonaa euroa.

12:56Osake
-0,47 %
0,534
-0,00

Toimitusjohtaja Mika Seitovirran mukaan ruostumattoman teräksen kysyntä hidastui hyvän alkuvuoden jälkeen toisella neljänneksellä. Taustalla on Euroopan talousepävarmuus, nikkelin hinnan lasku ja jakelijoiden varastojen purku,

– Odotettua heikommasta tuloksesta huolimatta kykenimme kuitenkin pitämään kassavirran positiivisena jo neljännen perättäisen neljänneksen ajan, Seitovirta sanoo osavuosikatsauksessa.

Taloustiedot

Teräsyhtiön liikevaihto pysyi kuluneella neljänneksellä lähes ennallaan vajaassa 1,3 miljardissa eurossa 

Outokummun painottama operatiivinen tulos painui 39 miljoonaa euroa tappiolliseksi oltuaan vuotta aiemmin viisi miljoonaa euroa miinuksella. Tässä luvussa ei ole mukana raaka-aineisiin liittyviä varastovoittoja tai tappioita eikä kertaluontoisia eriä.

Osakekohtainen tappio kertaeristä puhdistettuna puolittui 0,06 euroon.

Outokummun kassavirta oli toisella neljänneksellä 23 miljoonaa euroa plussalla. Ensimmäisellä neljänneksellä kassavirta oli 116 miljoonaa euroa positiivinen. Vahva kassavirta johtui pääasiassa käyttöpääoman pienentämisestä, Outokumpu kertoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

”Ei suurta tulosmuutosta
kuluvalla neljänneksellä”

Outokumpu odottaa operatiivisen tuloksensa olevan kolmannella neljänneksellä samaa tasoa tai hieman heikompi kuin toisella neljänneksellä. Kolmannen neljänneksen liiketulokseen saattaa kohdistua pieniä kertaluonteisia eriä, jotka liittyvät saksalaisen teräsyhtiön Inoxumin ostoon ja meneillään oleviin kustannussäästöohjelmiin.

– Odotamme Inoxum-kaupan toteutuvan tämän vuoden loppuun mennessä, toimitusjohtaja Seitovirta arvioi.

Ruostumattoman teräksen keskimääräisten perushintojen Outokumpu ennakoi jäävän kolmannella neljänneksellä hieman alhaisemmiksi kuin toisella neljänneksellä.

Seitovirran mukaan Outokummun meneillään oleva 100 miljoonan euron kustannussäästöohjelma etenee suunnitellusti. Huhtikuussa Outokumpu kertoi vähentävänsä jopa 200 työpaikkaa, joista valtaosa Suomesta.

– Ohjelman vaikutukset tulevat näkymään konsernin tuloksessa täysimääräisinä vuoden 2013 alusta lähtien, Seitovirta sanoo.

Yritykset Outokumpu
Ihmiset Mika Seitovirta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Onko Talousanomien, tiedottaja palkinnon saanut, toimittaja

Jan Hurri

vaiennettu, kun hänen kirjoituksiaan EU:n pankkikriisistä ei ole
enää näkynyt kesäkuun 2012 jälkeen???
Hannu 20.7.2012 9:52

Anonyymi
Onko Talousanomien, tiedottaja palkinnon saanut, toimittaja

Jan Hurri

vaiennettu, kun hänen kirjoituksiaan EU:n pankkikriisistä ei ole
enää näkynyt kesäkuun 2012 jälkeen???



Oon lomilla. Lauleskelen lastenlauluja mökillä.
JH 20.7.2012 9:53

Anonyymi
Lisää tulee siitä Saksan kaupasta- sakemanni ei

ole koskaan myynyt lypsävää lehmää !
roihu 20.7.2012 9:55

Anonyymi
Onko Talousanomien, tiedottaja palkinnon saanut, toimittaja

Jan Hurri

vaiennettu, kun hänen kirjoituksiaan EU:n pankkikriisistä ei ole
enää näkynyt kesäkuun 2012 jälkeen???


Voit lukea Hurrin vanhoja tekstejä.. sisältö tuskin on muuttunut.

esim. www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2011/08/31/voiko-eurooppa-enaa-valttaa-uutta-pankkikriisia/201112117/170
Hmm 20.7.2012 10:10

Anonyymi
Rohkea yhtiö tuo Outokumpu kun uskaltaa tuollaisilla tulosnumeroilla mennä suurosakkaana mukaan Fennovoiman rakentamaan MILJARDIhankkeeseen eli ydinvoimalaan.
Buhahhah 20.7.2012 10:15

Anonyymi
Nyt olisi Yrjö Kopralle töitä, nopeasti alhaiselta kurssitasolta optio sopimukset johdolle ja kun talous sitten lähtee nousuun voidaan todeta kuin ainutlaatuisia johtajat ovat. Yrjöhän on tehnyt Nokialle ja Fortumillekin upeat sopimukset mitkä ovat tulleet maksamaan omistajille etenkin valtiolle satoja miljoonia. Nokiahan on viimeiset 10 vuotta olla varsin loistava sijoitus, noin 60 eurosta laskenut 1,5 euroon.
Lisää kannustimia jo 20.7.2012 10:17

Anonyymi
Kuva on outo. Senkka sisältää aika kylmää tavaraa ja se kaadetaan ... ei ainakaan kokilliin. Esittäkö tämä, että meillä kyllä romua piisaa omastakin takaa?
kuva kertoo enemmän 20.7.2012 10:28

Anonyymi
En tiedä outokummun toimintatapoja mutta olisikohan kuonaa?
Raakaraudankäsitteli 20.7.2012 10:38

Anonyymi
VELKAA ON JUMALATTOMASTI TULOS TAPPIOLLA MONTA VUOTTA SILTI NOUSEE PÖRSSISSÄ ISO KUPLA JOKA PUHKEAA PIAN
Nimetön 20.7.2012 10:43

Anonyymi
ei saksalaiset olisi myyneet outokummulle jos olisi ollut kannattava eihän natsitkaan mitään ilman antaneet varastivat minkä ehtivät
Nimetön 20.7.2012 10:48
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä