Kirjaudu ▼
 

Teknologiateollisuus: Suomen vaihtotase uhkaa vajota kriisimaiden tasolle

Lehtikuva
Teknologiateollisuus: Suomen vaihtotase uhkaa vajota kriisimaiden tasolle
Suomen tavara- ja palveluviennin arvo oli viime vuonna kaikkiaan 75 miljardia euroa.
Suomi on jäänyt jälkeen kilpailijamaista, uskoo Teknologiateollisuus. Teknologiateollisuuden mukaan vienti on romahtanut historiallisen paljon, mikä uhkaa suistaa Suomen talouden kehityksen pitkään alamäkeen.
Taloussanomat
3.5.2012 10:30
198

Viimeaikaiset tiedot Suomen kauppa- ja vaihtotaseen heikentymisestä ja nykyään jo alijäämäisyydestä ovat hälyttäviä, arvioi Teknologiateollisuus tänään julkaistussa Tilanne ja näkymät -raportissaan.

Suomen tavara- ja palveluviennin arvo oli viime vuonna kaikkiaan 75 miljardia euroa. Vielä vuonna 2008 ennen talouskriisiä vientiä oli 87 miljardilla.

Vastaavaa tasopudotusta ei ole tapahtunut aiemmin Suomessa, sanotaan Teknologiateollisuudesta. Teknologiateollisuuden mukaan Suomen viime vuosien kehitys kilpailijamaihin verrattuna on huolestuttavaa.

Tärkeissä kilpailijamaissa kuten Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissa ei ole tapahtunut samanlaista vaihtotaseen heikkenemistä kuin Suomessa, vaan vaihtotase on pysynyt selvästi ylijäämäisenä.

Elektroniikkateollisuus
suurin putoaja

Teknologiateollisuuden mukaan viennin tasopudotuksesta noin puolet johtuu elektroniikkateollisuuden, noin kolmannes kone- ja metallituoteteollisuuden ja loput lähinnä muun teollisuuden kilpailukykyongelmista.

Teknologiateollisuus varoittaa, että Suomen vaihtotaseen alijäämä ei ole enää kaukana Euroopan kriisimaista.

– Nyt on viimeinen hetki saada laiva kääntymään, Teknologiteollisuus sanoo tiedotteessaan.

Teknologiateollisuuden mukaan vientiä jarruttavat Suomessa "työn tarjontaan ja kysyntään liittyvät jäykkyydet työmarkkinoilla" sekä verotuksen ja sosiaaliturvan aiheuttamat heikot kannustimet työn tekoon. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uusien tilauksien
määrissä notkahduksia

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna seitsemän prosenttia noin 69 miljardiin euroon. Vuonna 2008 liikevaihtoa oli 82 miljardia euroa.

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat yritykset saivat uusia tilauksia tammi–maaliskuussa euromääräisesti seitsemän prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2011. Tilauskannan arvo oli maaliskuussa kuusi prosenttia suurempi kuin samaan aikaan vuonna 2011.

Toimialoista tilaukset ja tilauskanta supistuivat elektroniikka- ja sähköteollisuudessa. Tämän vuoden tammikuussa liikevaihto oli viisi prosenttia viimevuotista pienempi.

Hyvällä tasolla olivat uudet tilaukset kone- ja metallisteollisuudessa. Myös suunnittelussa ja konsultoinnissa uudet tilaukset olivat hyvällä tasolla ja tilauskanta vahvistunut Suomessa. Tietotekniikka-alalla tilauskannan vahvistuminen jatkui.

Metallien jalostuksessa liikevaihdon ja tuotantomäärien kasvu on tasaantunut. Metallien jalostusyritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna Suomessa 12 prosentilla vajaaseen 11 miljardiin euroon. Tämän vuoden tammikuussa liikevaihto oli kaksi prosenttia viimevuotista suurempi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (198)


Anonyymi
Suomi on kohta valmis banaani-valtioksi. Muutama tuhat ulkoa tuotua tummaa ja maa alkaa olemaan valmis.
Rubertti 3.5.2012 11:54

Anonyymi
Valtion tukiaisia maitojunille, jotta saataisiin ylitettyä takaisinsiirtokynnys helpommin. Rohkeimmat ovat jo kotouttaneet tuotantoaan.

On sitten vielä se perinteinen vaihtoehto:
- perustetaan työryhmä
- luvataan 100000 uutta työpaikkaa osin jo vaalikauden aikana
- uskotellaan, että oliiviöljymaiden tukeminen jotenkin auttaa suomen taloutta, vaikka hyviä/kasvavia markkinoita on rypsiöljymaissa ja kokonaan euro-alueen ulkopuolella
- sitten KUN menee metsään, syytetään seuraavaa hallitusta ja perustellaan valheet "parhaan sen hetkisen tietämyksen perusteella" tehdyiksi, mutta markkinatilanteeseen sopeutumisen pakosta muokatuiksi.
työryhmät ja kansala 3.5.2012 11:55

Anonyymi
Suomeksi: Insinöörin palkka tulisi olla 1300 euroa kuukaudessa.


ei se paljon korkeampi ole nykyisinkään....
fdfddf 3.5.2012 11:56

Anonyymi
Demarit/vasurit viis välittävät teollisuuden hintakilpailukyvystä, pääasia on säätää lisää veroja ja tulontasailla lisää! Todellakin länsivenäläinen jälkikommunistinen yhteiskunta tämä Suomi, punikit taas kerran mesoavat joka paikassa...

Tämä on hyvin pitkälle totta. Luulisi silti että välittäisivät, jos haluat turvata myös jatkossa oman elämisensä ja elintasonsa. On sama asia kun ampuisi itseään jalkaan. Ainoa hyvältä näyttävä luku tällä hetkellä on Bkt:n kasvu , joka ei todellisuudessa kerro mitään kansakunnan hyvinvoinnista. On taidettu päästä + tulokseen vain julkisen puolen palkkoja nostamalla, mikä sekin tosin tehdään velkarahalla. Suomi muuteen velkaantuu 8-10 mrd vuodessa. Jos ei suuria rakenteellisia muutoksia tapahdu on edessä todellakin Kreikan tie ja imf:n talutusnuora.


Kannattaa muuten syventyä siihen mistä se bkt synttyy......Suomessa.
Saatatte yllättyä.
Tai järkyttyä;)
kommentoija 3.5.2012 11:57

Anonyymi
Porvarivalopäät taas vauhdissa. Kun vienti sakkaa eli ULKOMAILLA ei enää ole kysyntää suomalaisille tuotteille niin se on suomalaisen sosiaaliturvan syy. Just.
Nimetön 3.5.2012 11:58

Anonyymi
Taseen kääntämiseksi tänne rahdataan pian ydinjätteitä.


Miksipä ei: tämänpäivän ydinjäte on huomisen raaka-aine. Ja meillä on sopiva geologia loppusijoituksellekin.
ydinjäte on liiketoi 3.5.2012 11:59

Anonyymi
Mitäs täältä voisi viedä? Paperitehtaita ajetaan alas, konepajat siirtyvät Kiinaan...
Arska 3.5.2012 12:01

Anonyymi
Joko nyt olisi HÄTÄTILAHALLITUKSEN paikka?

Katainen?


Kröhöm.....Katainen&Kni ei kyllä kuulu siihen hallitukseen.....
kommentoija 3.5.2012 12:02

Anonyymi
Onneksi meillä on naapurissa Venäjä. Se on se seuraava Nokia. Kantavat yhä enemmän rahaa tänne (mm. Lapin hiihtokeskukset ja kaupat). Suomalaisilla kun ei enää juuri ole rahaa kulutettavaksi "ylimääräiseen ökyilyyn."

Käykää vaikka itse toteamassa Stockalla tai Verkkokaupassa. Mitä kieltä kuulette eniten?


Samaa kieltä mitä nykyään kuulee asuintalossa missä olen. Venäjää ja arabian mokellusta pihalta kuuluu, ei oikein tunnu suomelta tämä ympäristö. Kaikki varastetaan mikä irti lähtee, että sellainen suomi. Koulussa jossa on lapsenlapset alkaa jo olemaan ongelmia kun ulkomaalaiset muodostavat omia jengejään ja suomalaiset omiaan.
Vihanpito alkaa jo nuorena.
Rubertti 3.5.2012 12:03

Anonyymi
lyhyesti Saksan malli Suomeen
jep jep 3.5.2012 12:04
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä