Kirjaudu ▼
 

Teknologiateollisuus: Suomen vaihtotase uhkaa vajota kriisimaiden tasolle

Lehtikuva
Teknologiateollisuus: Suomen vaihtotase uhkaa vajota kriisimaiden tasolle
Suomen tavara- ja palveluviennin arvo oli viime vuonna kaikkiaan 75 miljardia euroa.
Suomi on jäänyt jälkeen kilpailijamaista, uskoo Teknologiateollisuus. Teknologiateollisuuden mukaan vienti on romahtanut historiallisen paljon, mikä uhkaa suistaa Suomen talouden kehityksen pitkään alamäkeen.
Taloussanomat
3.5.2012 10:30
198

Viimeaikaiset tiedot Suomen kauppa- ja vaihtotaseen heikentymisestä ja nykyään jo alijäämäisyydestä ovat hälyttäviä, arvioi Teknologiateollisuus tänään julkaistussa Tilanne ja näkymät -raportissaan.

Suomen tavara- ja palveluviennin arvo oli viime vuonna kaikkiaan 75 miljardia euroa. Vielä vuonna 2008 ennen talouskriisiä vientiä oli 87 miljardilla.

Vastaavaa tasopudotusta ei ole tapahtunut aiemmin Suomessa, sanotaan Teknologiateollisuudesta. Teknologiateollisuuden mukaan Suomen viime vuosien kehitys kilpailijamaihin verrattuna on huolestuttavaa.

Tärkeissä kilpailijamaissa kuten Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissa ei ole tapahtunut samanlaista vaihtotaseen heikkenemistä kuin Suomessa, vaan vaihtotase on pysynyt selvästi ylijäämäisenä.

Elektroniikkateollisuus
suurin putoaja

Teknologiateollisuuden mukaan viennin tasopudotuksesta noin puolet johtuu elektroniikkateollisuuden, noin kolmannes kone- ja metallituoteteollisuuden ja loput lähinnä muun teollisuuden kilpailukykyongelmista.

Teknologiateollisuus varoittaa, että Suomen vaihtotaseen alijäämä ei ole enää kaukana Euroopan kriisimaista.

– Nyt on viimeinen hetki saada laiva kääntymään, Teknologiteollisuus sanoo tiedotteessaan.

Teknologiateollisuuden mukaan vientiä jarruttavat Suomessa "työn tarjontaan ja kysyntään liittyvät jäykkyydet työmarkkinoilla" sekä verotuksen ja sosiaaliturvan aiheuttamat heikot kannustimet työn tekoon. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uusien tilauksien
määrissä notkahduksia

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna seitsemän prosenttia noin 69 miljardiin euroon. Vuonna 2008 liikevaihtoa oli 82 miljardia euroa.

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat yritykset saivat uusia tilauksia tammi–maaliskuussa euromääräisesti seitsemän prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2011. Tilauskannan arvo oli maaliskuussa kuusi prosenttia suurempi kuin samaan aikaan vuonna 2011.

Toimialoista tilaukset ja tilauskanta supistuivat elektroniikka- ja sähköteollisuudessa. Tämän vuoden tammikuussa liikevaihto oli viisi prosenttia viimevuotista pienempi.

Hyvällä tasolla olivat uudet tilaukset kone- ja metallisteollisuudessa. Myös suunnittelussa ja konsultoinnissa uudet tilaukset olivat hyvällä tasolla ja tilauskanta vahvistunut Suomessa. Tietotekniikka-alalla tilauskannan vahvistuminen jatkui.

Metallien jalostuksessa liikevaihdon ja tuotantomäärien kasvu on tasaantunut. Metallien jalostusyritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna Suomessa 12 prosentilla vajaaseen 11 miljardiin euroon. Tämän vuoden tammikuussa liikevaihto oli kaksi prosenttia viimevuotista suurempi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (198)


Anonyymi
Kaikki nousee, siis turha valittaa.
Lux de luxe 3.5.2012 10:59

Anonyymi
Sasnähde tipuko kinteistöjen hinnat.
laman taival tulossa 3.5.2012 10:59

Anonyymi
Korot nolliin ja kupla uunojen kissanpäivät jatkuu mutta ilman työtä ulosottoa odotellessa.
EKP odotetaan laskevan korkoja ensikuussa joka ajaa loputkin työpaikat aasiaan.
He he he 3.5.2012 11:00

Anonyymi
Jees jengi go upstairs
Go up! 3.5.2012 11:01

Anonyymi
"Suomi on jäänyt jälkeen kilpailijamaista, uskoo Teknologiateollisuus."



- Ei tuo ole mikään uskonasia hyvä Talsa, vaan tilastoista nähtävä totuus.

- Samaan aikaan sixpäck-bordelli-basaarihallitus kuitenkin ajaa maata koskeen perämoottorit pauhaten.

- Alkaa olla viimeiset hetket tehdä oikeita asioita työllisyyden, kilpailukyvyn, investointien, kannattavuuden ja ostovoiman lisäämiseksi.

- Samaan aikaan "johtavat poliitikot" kinaavat esim. siitä pitäisikö verovaroin rakentaa jollekin ulkomaiselle säätiölle voittoja tuottava Kukkenheimaatti ??

- Kun osaamisessa ja ymmärryksessä puuttuu, rimpuillaan lillukanvarsissa. Nyt on jo korkea aika potkaista sikahuonetaulu-Arsenmäen tyyppiset pellet pois hallinnosta, ja ryhtyä VIIIMEINKIN TYÖHÖN SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVÄKSI !
Nimetön 3.5.2012 11:03

Anonyymi
ostan siis olen.
jehu 3.5.2012 11:03

Anonyymi
Totuus on se,mitä W ja Timppa sanovat ja teknologiateollisuuden huoli on enemmän kuin aiheellinen. Tätä epämiellyttävää totuutta ei heilauta pätkääkään poliitikkojen lapsellinen kansan mielistely.
Right wing 3.5.2012 11:03

Anonyymi
Yksityiselle sektorille,samanlainen henkilöstösuoja,jota soveletaan kuntaliitoksissa.
Hoikkapoika 3.5.2012 11:03

Anonyymi
eikö sen työvoimapulan paikkaajien rahtaaminen suomeen nostakkaan vaihtotasetta ?


Ne 30 000 afrikkalaista, jotka tänäkin vuonna tuodaan suomeen iki-täysihoitoon, lisäävät bruttokansantuotetta, koska kaikki menot lasketaan tuotannon kasvuksi. R iskaukset ja niisden puinti lisää bkt:tä myös.
Tarkistakaa vaikka 3.5.2012 11:03

Anonyymi
Suomi alkaa olla syvässä taantumasssa ja taantumasta on tulossa pitkä vuosia kestävä jopa 2020 luvun taitteeseen asti.

Se on rytinä kohta kiinteistöjen hinnoissa johan sen jokainen joka on aivoilla varustettu tajuaa,ajossa ostaneet menettävät asuntojen arvon nousun,taantuma pahenee 2013 vuodesta eteenpäin.
Luki. 3.5.2012 11:05
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä