Yle: Stora Enson Karvinen puolustaa yrityksen toimia Kiinassa
Eilen Ylen A-studion haastateltavana ollut Jouko Karvinen sanoo, että metsäyhtiö on valmis luopumaan vuokramaista, jos niistä ei päästä sopimukseen paikallisten kanssa.
Metsäjätti Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan yhtiön maanvuokraukseen liittyvissä toimissa eteläisessä Kiinassa olisi jotain laitonta tai moraalitonta, kertoo Yle. Eilen Ylen A-studion haastateltavana ollut Karvinen sanoo, että Stora Enso on valmis luopumaan vuokramaista, jos niistä ei päästä sopimukseen paikallisten kanssa.
– Jos emme pääse kyläläisten kanssa sopimukseen siitä, että he haluavat vuokrata maan meille, niin luovumme maasta, Karvinen sanoi.
Stora Enson Kiinan rakennettavaan tehtaaseen on liittynyt jo vuosia kestäneitä maakiistoja paikallisten kanssa Guanxin maakunnassa. Karvinen sanoo, että väkivaltaisuuksien ja negatiivisten mielipiteiden vuoksi Stora Enso on alkanut käydä läpi uudelleen sopimuksia, joita se on solminut kiinalaistan kanssa maankäytöstä.
Sopimusten piirissä on 130 000 perhettä ja 600 000 ihmistä. Suomalais-ruotsalainen metsäyhtiö on luopunut jo 7 000 hehtaarista.
Stora Enso alkaa rakentaa vuoden loppupuolella 1,6 miljardin euron kartonki- ja sellutehdasta Kiinaan. Tuotannon on tarkoitus alkaa vuoden 2014 lopussa.













