Suomi suunnittelee paperiosaamisen viemistä Kiinaan
Kiina uudistaa paperi- ja sellutuotantoaan ja seuraavan viiden vuoden aikana tuotantoa on arvioitu lisättävän 30 prosenttia.
Yritysten kansainvälistymistä edistävä asiantuntijaverkosto Finpro kokoaa yhdessä Teknologiateollisuuden kanssa suomalaista paperi- ja selluosaamista uudessa hankkeessaan Kiinan markkinoita varten.
– Kiinan paperiyhdistys on ehdottanut, että kokoaisimme suomalaisen sellu- ja paperiteknologian osaamisen yhdeksi kokonaisuudeksi. Jopa 40 miljardin euron arvoiset investoinnit kohdistuvat arviolta noin 30–50 uuden paperikoneen hankkimiseen ja kymmenien modernisointiin, arvioi toimialajohtaja Hannu Kivelä Finprosta tiedotteessa.
Kiina aikoo lisätä paperintuotantokapasiteettiaan yhteensä noin 20–30 miljoonaa tonnia. Viime vuonna paperin kokonaistuotanto Kiinassa oli noin 93 miljoonaa tonnia. Suomen vuosituotanto on 12–15 miljoonaa tonnia.
– Kiristyvät vaatimukset energiatehokkuudesta, päästövähennyksestä ja vedenkulutuksesta yhdessä laatu- ja tehokkuustavoitteiden kanssa vauhdittavat investointeja. Kiinaan ei olla perustamassa uusia tehtaita, vaan vanhoja tuotantolinjoja modernisoidaan ja uusia tuotantolinjoja perustetaan vanhojen tehtaiden yhteyteen, Kivelä sanoo.
Suomalainen edistyksellinen sellun- ja paperintuotannon teknologia on erittäin haluttua Kiinassa. Kiinan paperiyhdistys tarjoaa kiinalaisille suurille paperi- ja selluyrityksille mahdollisuuden tutustua suomalaisosaamiseen.
– Suuret suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat jo Kiinassa, mutta nyt avaamme ovea erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille Kiinan markkinoille. Vaikka paperin ja sellun tuotanto kasvaa pääasiassa Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, tarjoaa teknologiavienti mahdollisuuden suomalaisille yrityksille kääntää markkinamuutos edukseen, Kivelä toteaa.










