Kirjaudu ▼
 

UPM:n tehtaita vaarassa – yt-kierros alkaa

Lehtikuva
UPM:n tehtaita vaarassa – yt-kierros alkaa
Metsäyhtiö UPM harkitsee Kajaanin sahan sekä Heinolan ja Aureskosken jatkojalostustehtaiden tehtaiden tuotannon lopettamista tämän vuoden loppuun mennessä. Aluillaan olevat yhteistoimintaneuvottelut koskevat 275 ihmistä.
Taloussanomat
11.4.2012 10:10
33

Suunnitelma liittyy UPM:n aikeisiin järjestellä uudelleen saha- ja jatkojalostustoimintaansa. Yhtiön mukaan vaihtoehto sulkemiselle on tuotantoyksiköiden myynti.

Aluillaan olevat yhteistoimintaneuvottelut koskevat 275 ihmistä. Myös Suomen esikuntatoiminnoissa aloitetaan yt:t huhti-toukokuussa.

– UPM:n tehdasintegraateista etäisimpinä sijaitsevien saha- ja jatkojalosteyksiköiden kannattavuus on pitkään ollut heikko eikä niiden kääntäminen pysyvästi kannattaviksi ole toteutunut aikaisemmista rakennemuutoksista huolimatta, UPM:n Energia ja sellu -liiketoimintaryhmän johtaja Heikki Vappula perustelee yhtiön tiedotteessa.

Vappulan mukana Kajaanin, Heinolan ja Aureskosken yksiköillä on ”hyvät mahdollisuudet menestyä itsenäisinä toimijoina”, minkä vuoksi hän pitää myyntiä varteen otettavana vaihtoehtona.

UPM kertoi keskiviikkoaamuna kirjaavansa vuoden toiselle neljännekselle noin 35 miljoonan euron käyttöomaisuuden arvonalennuksen ja noin kymmenen miljoonan euron kuluvarauksen uudelleenjärjestelyistä.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Heikki Vappula
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (33)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Huomenta

Kyllä on taas hyviä uutisi, Finnair -300, UPM -275
varmaan viikon paras päivä Sailaksen ja kumpaneiden mielestä, työvoimapula hellittää!
Ronox 11.4.2012 10:17

Anonyymi
Puut vaihtuu kiviin ja suomi nousuun, 1970 luvun jälkeen länsi ei ole pytynyt teollisuuttaan kehittämään vaikka niin uhoi globalisaation alku taipaleilla.
Nyt viellä tämä velkasaturaatio tuli täyteen niin minkäs teet.
osta kultaa jos aiot 11.4.2012 10:19

Anonyymi
Ainoa kannattava tulosyksikkö on konsernin johtoryhmä.
uuden pääkonttorin p 11.4.2012 10:19

Anonyymi
Hyva juttu. Nyt valtio voi lunastaa tyhjat tehtaat ja antaa ne yritteliaiden romanien ja uusiosuomalaisten kayttoon, niin kohta taas tulee savua piipusta ja vienti vetaa.
Talonmies 11.4.2012 10:24

Anonyymi
Ei päivää ilman YT-neuvotteluita uutisissa. Jykä hehkuttaa talouden noususta. Kasvua ei ole kuin työkkärin jonoissa!!
511? ja -20% veroa s 11.4.2012 10:25

Anonyymi
Työttömyysluvut kasvu-uralle on nykyajan mantra.
x 11.4.2012 10:25

Anonyymi
Nousua pukkaa suomen taloudessa kokoajan

Lisää moniosaajia suomeen äkkiä että saadaan työvoimapulaa paikattua
haloo 11.4.2012 10:27

Anonyymi
Kylläpä taas työmotivaatio ja sitoutuminen lähtivät nousuun, on joka aamu tosi suuri ilo mennä PUM:lle töihin.

Eiköhän ne aja toiminnan Suomessa alas. Pari tuottavinta yksikköä jätetään ja muut toiminnot siirretään Kiinaan ja Keski-Eurooppaan.

Mikähän peperitehdas seuraavaksi lakkautetaan? Kyllä sitä ainakin yksi kone saadaan ajettua alas toisella vuosipuolikkaalla.
Ja eikun MOL:n sivui 11.4.2012 10:35

Anonyymi
Miten valtio tulee tukemaan pois potkittavia? Muistakaa Nokian potkut.
Kysymys 11.4.2012 10:36

Anonyymi
Tämäkin näkyy menevän naurismäen mallin mukaan.
rengille korviketta 11.4.2012 10:43
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä