Rautaruukin tappio yli nelinkertaistui loppuvuonna
Rautaruukin vertailukelpoinen tappio ennen veroja kasvoi loka–joulukuussa 50 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 12 miljoonasta eurosta. Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa analyytikot odottivat tappion ennen veroja vajonneen loka–joulukuussa 24 miljoonaan euroon.
Yhtiön vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi samaan aikaan 12 prosenttia 718 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 641 miljoonasta eurosta. Analyytikot olivat ennakoineet 672 miljoonan euron liikevaihtoa.
Liiketappio kasvoi 40 miljoonaan euroon viidestä miljoonasta eurosta, kun odotuksissa oli 15,5 miljoonan euron liiketappio.
Osaketta kohti tappiota kertyi 0,30 euroa vertailujakson 0,21 euron jälkeen.
Rautaruukin hallitus esittää 0,50 euron osinkoa osakkeelta, kun se edellisvuonna oli 0,60 euroa.
Rautaruukki arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan tänä vuonna viisi prosenttia viime vuodesta. Konserni uskoo vertailukelpoisen liikevoittonsa paranevan vuoteen 2011 verrattuna.




















Kommentit (14)
Kasvua siis on ja sillä saadaan lisää velkaa.
Hyvä hyvä.
Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa omistajille.
Paitsi jos enemmistön omistaa Suomen valtio, on tehtävänä tuottaa isopalkkaisia johtajan paikkoja Häkämiehen kavereille Solidiumissa.
Tasaverojen maksajilta kynitään rahat osakeanteihin kaupan kassalla ja bensapumpulla.
Osinkoja on turhaa odotella.
Siis hyviä osinkoja on turhaa odotella!
Toisaalta kun katsoo tämän päivän kurssia ja yhtiön saavutuksia niin ei ehkä kannata miettiä, olisiko sittenkin ollut parempi holdata...
Suomalaisten on tuha yrittää kilpailla ulkomaalaisten kanssa jalostusteollisuudesta ei ainakaan voitollisesti.