Outokumpu aikoo vähentää 1300 työpaikkaa

Lehtikuva
Outokumpu aikoo vähentää 1300 työpaikkaa
Teräsrullia kylmävalssaamon harjauslinjalla Outokummun tehtaalla.
Teräsyhtiö Outokumpu aikoo aloittaa kustannussäästöohjelman, joka vähentäisi yhtiön kustannuksia 100 miljoonaa euroa ensi vuoden loppuun mennessä. Säästökuuri tarkoittaisi yhtiön mukaan enintään 1 300 työpaikan vähentämistä maailmanlaajuisesti.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
20.10.2011 09:22
Kommentit 55

Suurin osa vähennyksistä kohdistuisi Suomeen ja Ruotsiin. Suomessa työpaikkoja vähenisi enintään 300 ja Ruotsissa 600.Tavoitteena on myös, että käyttöpääoma vähenisi 250 miljoonalla eurolla vuoden 2013 puoliväliin mennessä, kertoo yhtiö pörssitiedotteessaan.

Uudelleenjärjestelyt ja kustannusleikkaukset koskisivat kaikkia Outokummun yksiköitä ja toimintoja. Tarkoituksena olisi myös parantaa Tornion kustannustehokkuutta ja vähentää työvuoroja Avestassa, Nybyssä ja Klosterissa sekä ulkoistaa joitakin tukitoimintoja. Outokumpu aikoo myös keskittää Euroopan jakeluverkostoa ja virtaviivaistaa organisaatiotaan.

21:54Osake
-1,51 %
0,9135
-0,01

Kustannussäästöohjelmaan Outokumpu ryhtyy, koska kysyntä alalla ei ole täysin elpynyt ja epävarmuus eurooppalaisilla markkinoilla on kasvussa.

– Ruostumattoman teräksen toimialalla on huomattavaa ylikapasiteettia, ja tuonti Eurooppaan on lisääntynyt. Tässä tilanteessa meidän täytyy vähentää kustannuksiamme voimakkaasti, yksinkertaistaa yhtiömme johtamistapaa sekä selkeyttää vastuunjakoa voidaksemme kilpailla menestyksekkäästi maailmanmarkkinoilla, sanoo Outokummun toimitusjohtaja Mika Seitovirta.

Taloustiedot

Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan Outokummun mukaan mahdollisimman pian. Yt-neuvottelujen tulokset voivat vaikuttaa negatiivisesti yhtiön seuraavien neljännesten tuloksiin, jossain määrin jopa tämän vuoden viimeiselle neljännekselle.

Outokumpu kertoo myös uudesta organisaatiostaan. Yhtiöllä on ensi vuoden alussa kolme liiketoiminta-aluetta eli General Stainless, Specialty Stainless ja Ferrochrome.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Uutinen"Tuloskaudessa pettymyksen makua" (24.10.2011 13:15)
UutinenNokia porskutti – muu pörssi ei (20.10.2011 18:53)
YrityksetOutokumpu
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (55)

Huono 0
Nousun merkkejä on ilmassa. Potkuissa meinaan.
superlama tulossa, kiitos osaamattomien poliitikoiden
Duunarit maksaa johtajien mokat. Suomi on p@rseestä.
Optiot on jo varmaan jaettu.
Tulihan se tämänkin päivän YT-uutinen. Työvoimapula Suomessa hellittänee taas hieman.
Origo
Oikein. Ex-toimitusjohtaja Rantanen katseli alamäkeä sivusta liian pitkään. Seitovirran tehtävä on tehdä se, mitä tehtävissä on.
good news
Huono 2
voi voi voi voi .
ka....................
Laman viikatemies ei säästä ketään,vaan tekee tasaisen tappavaa tahtia työtään.
Liero
Onneksi ei koske virkamiehiä nämä YT:t.
Ruostumatonta terästä ei voi syödä.
tunnettu kullan vastainen argumentti
Duunarit maksaa johtajien mokat. Suomi on p@rseestä.

Väärin. Duunarit maksaa POLIITIKKOJEN mokat. Poliitikoista suuri osa julistaa olevansa työläisten asialla. Vetäkää siitä omat johtopäätöksenne.
Kängi-Kustaa
Tulipa HYYTÄVÄÄ viestiä pohjoisesta Torniosta uuden Pyhäjoen ydinvoimalan osakkaalta eli Outokummulta näin torstaisen Eduskunnan kyselytunnin aattona - varautukaa hallituksen ministerit jo nyt vastaamaan siihen missä pieni Suomi parhaillaan menee.
Buhahhah (vakavana)
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

21:51OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949