Lisää paperitehtaita kiinni – tämä tehdas on liipasimella
Paperinvalmistajat jatkavat tehtaidensa sulkemisia ensi vuonna tuotannon ylikapasiteetin takia, ennustaa Pellervon taloustutkimus. Eurooppaa uhkaava taantuma voi kiihdyttää entisestään tehtaiden lakkautuspäätöksiä.
– Suurimmat yritykset jatkavat lakkautuksia ensi vuonna, jotta markkinat saataisiin tasapainoon. Sulkemiset jatkuvat Euroopassa ja on mahdollista, että joku osuu Suomeen, arvioi PTT:n metsäekonomisti Matleena Kniivilä tutkimuslaitoksen metsäennusteen julkistamistilaisuudessa tänään.
– Taantuma voi nopeuttaa lakkautuksia, vaikka taantumaa hoidetaan myös tuotannon rajoituksin.
Kniivilä arvioi, että tuotannon rajoituksia ja lakkautuksia tapahtuu erityisesti Euroopan hienopaperitehtaissa. Sen sijaan lwc-paperintuotannon pitäisi selviä ilman muutoksia.
Suomessa liipasimella on erityisesti Stora Enson Varkauden-hienopaperitehdas. Se on pelastunut jo kerran lakkautukselta viime vuonna, kun toimistopaperin kysyntä ja hinta parantuivat.
– Varkauden tehdas on varmaan uhanalaisin, koska se on ollut jo kertaalleen lakkautusuhan alla, Kniivilä sanoi.
Stora Enso ilmoitti syksyllä 2009 sulkevansa Varkauden-tehtaansa kokonaan vuoden 2010 loppuun mennessä, mutta päätti viime vuoden keväällä jatkavansa hienopaperin tuotantoa Varkaudessa vaikka ajoi alas tehtaan sanomalehtituotannon.
Stora Enso on kertonut jatkavansa hienopaperin tuotantoa Varkaudessa "niin kauan kuin taloudelliset edellytykset sallivat" ja kilpailukykyisesti hinnoiteltua kuitupuuta on saatavilla.
PTT ennustaa, että Suomen paperintuotanto ja -vienti supistuvat ensi vuonna 5–8 prosenttia tästä vuodesta. Tuotantoa vähentää PTT:n ennustama heikentyvä markkinatilanne ja UPM:n Myllykosken tehtaan sulkeminen.
Suomessa metsäyhtiöt sulkivat vuosina 2008–2010 paperin ja kartongin tuotantokapasiteettia yli kaksi miljoonaa tonnia. Tämän vuoden toistaiseksi ainoa lakkautuspäätös on ollut Myllykosken alasajo. Se suljetaan vuoden loppuun mennessä, minkä seurauksena markkinoilta poistuu kapasiteettia 0,6 miljoonaa tonnia.


















Kommentit (88)
Ei, vaan demarit ja vihreät ja vasemmisto päälle.
Maat joissa työntekijät ovat tyytyneet nollalinjaan - tai jopa palkanalennuksiin - kiittävät.