"Suljettavat tehtaat ovat raskaasti tappiollisia"

Lehtikuva
"Suljettavat tehtaat ovat raskaasti tappiollisia"
Talouden heikentynyt suhdannetilanne ei ole syynä metsäyhtiö UPM:n tänään julkistamiiin tehtaiden sulkemisiin ja väenvähennyksiin. Näin sanoo toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Päätökset tehtiin jo aiemmin. Kapasiteettia on hänen mukaansa pakko vähentää. Suljettava Myllykosken tehdas on myös ollut raskaasti tappiollinen jo useita vuosia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
31.8.2011 17:05
Kommentit 60

Metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan yhtiöllä oli selkeä käsitys markkinatilanteesta jo Myllykosken ja Rhein Papierin ostoneuvotteluissa. Pesosen mukaan syksyn suhdannetilanne ei vaikuttanut lopettamispäätöksiin.

– Jo päättäessämme aloittaa neuvottelut yrityskaupasta meillä oli selkeä kuva siitä, millainen toimintaympäristö on. Tilanne on vain hankaloitunut entisestään, Pesonen sanoi tiedotustilaisuudessa tänään.

UPM ilmoitti viime joulukuussa ostavansa Björnbergin suvun omistuksessa olevan paperiyhtiö Myllykosken ja sen saksalaisen kumppanin Rhein Papierin noin 900 miljoonalla eurolla.

Jo myyntineuvottelujen yhteydessä syksyllä metsäalaa seuraavat analyytikot arvioivat, että kauppa tuo mukanaan tehtaiden lakkautuksia.

Taloustiedot

UPM ilmoittikin tänään, että se suunnittelee sulkevansa Myllykosken tehtaan Kouvolassa. Lakkauttamislistalla on myös saksalainen Albbruckin tehdas.

Lisäksi yhtiö aikoo sulkea saksalaisen Ettringenin tehtaan paperikone 3:n. Yhtiö aikoo myös myydä ranskalaisen Stracelin tehtaan. Stracelin tehtaan lopettamista harkitaan, jos tehdas ei käy kaupaksi.

Toimitusjohtaja Pesonen arvioi, että eurooppalaisten painopaperimarkkinoiden ylikapasiteetti on tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia. Hän uskoo, että painopapereiden kysyntä jatkaa laskuaan pitkällä aikavälillä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

UPM:n lopettamispäätökset leikkaavat aikakauslehtipaperin valmistusta 1,2 miljoonalla tonnilla. UPM:n mukaan se on 17 prosenttia kaikesta yhtiön valmistamasta aikakauslehtipaperista ja kahdeksan prosenttia Euroopan aikakauslehtipaperimarkkinasta. Lisäksi UPM leikkaa 0,1 miljoonaa tonnia sanomalehtipaperituotannosta.

– Raskaasti tappiolliset tehtaat suljetaan. Siksi kilpailukykymme paranee oleellisesti, Pesonen sanoi.

Pesosen mukaan varsinkin paperi- ja vaneriteollisuuden huono kannattavuus on ollut UPM:lle "jatkuva haaste". Yhtiö aikoo parantaa liiketoiminnan kannattavuutta kohentamalla koneiden käyttöastetta.

Pesonen ei suostunut spekuloimaan sillä, tulevatko muutkin paperiyhtiöt vähentämään kapasiteettiaan lähitulevaisuudessa.

– En tietenkään voi vastata muiden puolesta, mutta toimialan tulevaisuus pohjautuu kustannustehokkaaseen kilpailuun. Uskomme, että se on ainoa ja oikea mahdollisuus toimia tällä tavalla, jotta voi päästä kannattavaan toimintaan, hän sanoi.

Lisää Aiheesta
UutinenUPM:n tulos putosi selvästi (26.10.2011 10:15)
UutinenMyllykosken tappio kasvoi alkuvuonna (4.5.2011 18:43)
UutinenUPM ostaa Myllykosken ja Rhein Papierin (21.12.2010 08:53)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (60)

Huono 0
Aina kun Wahlroos tekee tälläisen "oma etu ja omat bonukset ensin"- päätöksen, ja irtisanoo tuhansia, miehen vastuunkanto on sitä, kun häviää kun pieru saharaan. Tulee takaisin kuukausien kuluttua, ja antaa lehdistööle jonkun typerän kommentin; eliitin veroja laskettava...
Stalinisti Wahlroos vastuuseen!
Joopa, niitä tappiotatuottavia tehtaita upm:n kannattaakin ostella..
Sir Markku
Joopa, niitä tappiotatuottavia tehtaita upm:n kannattaakin ostella..

Heh, tuota voi ihmetellä mikä sopimus oli taustalla herrasmiesten kesken.
Mutta kuitenkin työuria on pidennettävä. Mahdoton yhtälö, kapitalistin tyhjä mantra.
työuria on lyhennettävä
Joopa, niitä tappiotatuottavia tehtaita upm:n kannattaakin ostella..

Heh, tuota voi ihmetellä mikä sopimus oli taustalla herrasmiesten kesken.

Loosheissa on sovittu ....
rappaarit on erseestä
Kovimpia lakkoilijoita olivat juuri eläkkeelle pääsevät paperimiehet. Nuoremmat olisivat jättäneet lakkoilematta. Nyt lakkojyrät ovat hyvällä eläkkeellä ja nuoremmat kohta ilman työtä.
Joopa, niitä tappiotatuottavia tehtaita upm:n kannattaakin ostella..
Sir Markku

Sir Markulle tiedoksi, että painopaperin menekki on laskemassa:
- paperiton toimisto alkaa konseptina todella toimia
- iPadit sun muut jakelumediat yleistyvät lehdillä
- ihmiset lukevat nykyään vähemmän ja seuraavat sähköistä mediaa enemmän

Paperitehtaita on liikaa tuotteen kysyntään nähden.

Tuotantokapasiteettia suljetaan eri puolilla maailmaa, koska teollisuudenala on supistuva ala.
Talouden realiteeteille no turha kiukkuilla AY-väen
Huono 5
Miksei valtio maksa, hyvä demarikärkemme valtiovarainministeriöstä ja Työministeriöstä?
Menikö ääni taas hukkaan? Rahaa annetaan Kreikkaan ja muualle mutta ei Suomeen vaikka Myllykoskella olisi tarve pitää paperitehdas kannattavana.
Demarijohto, ei rahaa pelkästään Kreikkaan
Annetaan kaikki työt pois kehitysapuna ja seurataan avoimin sydämmin, tyhjin vatsoin
hep
Vahvemmat firmat siis ostavat pienempiä tehtaita jaloista pois lakkauttamista varten.
Kysynnän ja tarjonnan tasapaino
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949