Kirjaudu ▼
 

Analyytikko: UPM:n leikkaukset ylittivät odotuksetkin

Lehtikuva
Analyytikko: UPM:n leikkaukset ylittivät odotuksetkin
Metsäyhtiö UPM:n tänään ilmoittamat tehostamistoimet yllättivät markkinat posiitiivisesti. Ne ovat rajummat kuin sijoittajat uskalsivat edes toivoa.
Riikka Kalmi
31.8.2011 12:45
15

Swedbankin pääanalyytikon Katja Keitaanniemen mukaan metsäyhtiö UPM:n suunnitelma vähentää 1,3 miljoonaa tonnia paperikapasiteettia Suomessa, Saksassa ja Ranskassa oli mittavampi, kuin mitä markkinoilla odotettiin.

– Tämä meni yli sen, mitä markkinat odottivat. Markkinoilla odotettiin 0,5–1,0 miljoonaa tonnia, Keitaanniemi sanoo.

10:30Osake
+0,77 %
8,535
+0,06

UPM kertoi suunnittelevansa Myllykosken Kouvolan tehtaan ja Saksassa sijaitsevan Albbruckin tehtaan sulkemista pysyvästi. Ranskan Stracelin tehdas aiotaan myydä tai siirtää muuten pois UPM:n paperiliiketoiminnasta. Saksassa sijaitsevan Ettringenin tehtaan paperikone 3 on tarkoitus sulkea. Lisäksi tehdään muita siirtoja ja tehostamisia. Väki vähenisi näillä suunnitelmilla 1170 henkilöllä.

– Ikävää, että joudutaan irtisanomaan, mutta koko paperialan kannalta on tärkeä päästä voitolle. Muuten tässä ei ole mitään järkeä, Keitaanniemi sanoo.

Taloustiedot

Analyytikot osasivat odottaa kapasiteetin vähennyksiä UPM:n ostettua Björnbergin suvulta Myllykoski-yhtiön.

– Päällystettyyn aikakauslehtipaperiin kohdistui hyvin mittava siirto, joka hyödyttää UPM:n lisäksi varsinkin Stora Ensoa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Keitaanniemi huomauttaa, että UPM nosti nyt myös Myllykoski-kaupasta saatavien synergiahyötyjen määrää "vähintään 100 miljoonasta eurosta" 200 miljoonaan euroon.

– Tämä on kustannussynergian osalta merkittävä liike. Toivottavasti kapasiteetin vähennyksistä tulee vaikutusta myös hintoihin aikakauslehtipuolella.

UPM:n osake on ollut tänään aamupäivällä kovassa, lähes kahdeksan prosentin nousussa.

Yritykset UPM-Kymmene
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kokoomus on ollut vuosikymmeniä politiikan vallan kahvassa kiinni, mainostanut itseään talous- ja yrittäjä puolueena, tässä näytöt?

Eilen Nordea, tänään UPM, pk-yritysten konkurssit yli 5 % kasvussa...
Jyrki, eroa. 31.8.2011 12:57

Anonyymi
UPM hallituksen jäsen tankkasi oikeaan aikaan UPM:ää salkkuunsa,kolme viikkoa sitten.Onneksi olkoon hyvästä tietämyksestä hyvistä kaupoista.
Nimetön 31.8.2011 13:00

Anonyymi
Suomessa palkkatason eli sisäisen devalvaatio on aloitettu irtisanomisten kautta. Ennen vuioden 2011 loppua sanotaan irti n. 100 000 teollisuuden duunaria ja toimihenkilöä. Tämä on ainoa keino saada ihmiset ymmärtämään ettei nykyistä ylisuurta julksita sektoria voida ylläppitää teollisuuden kustannuksella.
Nimetön 31.8.2011 13:04

Anonyymi
SAI-RAS-TA.

Ylitettiin odotukset... HUH. Sijoittajat on nyt TODELLA tyytyväisiä. Hienoo!
Sijoittajat lahdatta 31.8.2011 13:05

Anonyymi
SAI-RAS-TA.

Ylitettiin odotukset... HUH. Sijoittajat on nyt TODELLA tyytyväisiä. Hienoo!


Ajattele jos olisivat lopettaneet toiminnan kokonaan, olisko se ollut sitten supermahtava leikkaus.
Nimetön 31.8.2011 13:08

Anonyymi
Eikö UPM:n kannattaisi sulkea kaikki tehtaansa maailman laajuisesti niin osakkeen arvo nousisi kertalaakista ainakin siljoona prosenttia pörssissä ja omistajat saisivat oikein mahti tilin?
Antaa palaa kaikki v 31.8.2011 13:09

Anonyymi
SAI-RAS-TA.

Ylitettiin odotukset... HUH. Sijoittajat on nyt TODELLA tyytyväisiä. Hienoo!

Ajattele jos olisivat lopettaneet toiminnan kokonaan, olisko se ollut sitten supermahtava leikkaus.


sossutoimiston asiakkaat ymmrrä mitään taloudesta

paperikoneet pitäis pitää pyörimässä, vaikka asiakkaita ei ole?

mitä muuta voi odottaa sossupummilta, ei muuta
Nimetön 31.8.2011 13:12

Anonyymi
Eikö UPM:n kannattaisi sulkea kaikki tehtaansa maailman laajuisesti niin osakkeen arvo nousisi kertalaakista ainakin siljoona prosenttia pörssissä ja omistajat saisivat oikein mahti tilin?


mene itkemään iltapäivälehtien sivuille, idiootti
Nimetön 31.8.2011 13:15

Anonyymi
Ja hallitus jatkaa kansallisten palomieshallitusten linjalla lupaamalla ripeitä toimia työttömiksi jääville. Toki työttömiksi jäävien paperimiesten palkkataso on sellainen, että heidän osin valtiolta maksettava työttömyyskorvauksensa uhkaa romuttaa valtiontalouden kantokyvyn.

Niistä muista, jotka saivat tänään hiljaisesti kenkää jossain pikkufirmoissa ei tietenkään kannata välittää. Heillähän ei ole mitään merkitystä.
Nimetön 31.8.2011 13:15

Anonyymi
"Ranskan Stracelin tehdas aiotaan myydä tai siirtää muuten pois UPM:n paperiliiketoiminnasta. Saksassa sijaitsevan Ettringenin tehtaan paperikone 3 on tarkoitus sulkea."

Voi olla, että ko. maissa ei ole yhtä lammasmaista työntekijäainesta kuin täällä. Kaikki varmaan muistavat Nokian ja Saksan tapahtumat vieläkin.
Kalliiksi tulee 31.8.2011 13:17
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä