Stora Ensolta huonoja uutisia Varkauteen
Stora Enso kertoi jo huhtikuun lopussa aikeistaan lopettaa näiden papereiden tuotanto Varkaudessa. Yhtiön mukaan näin tehdään, koska Varkauden sanomalehtipaperituotanto on pitkällä aikavälillä kannattamatonta muun muassa markkinoiden ylitarjonnan ja tuotteiden hinnan merkittävän laskun takia.
– Varkauden sanomalehtipaperituotannon kilpailukykyä heikentävät lisäksi keräyskuituun verrattuna vähemmän kilpailukykyisen puukuidun käyttäminen raaka-aineena, puukaupan epätasaisuus Suomessa ja tehtaan sijainti kaukana useimmista asiakkaista ja päämarkkinoista, Painopaperit-liiketoiminta-alueen johtaja ja Suomen maajohtaja Juha Vanhainen sanoo yhtiön tiedotteessa.
Varkauden tehtailla käydyt yt-neuvottelut päättyivät kesäkuun lopussa. 175 henkilöä menetti työnsä. Stora Enson Varkauden tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 506 työntekijää.
Varkauden kahden kahden sanomalehtipaperikoneen sulkeminen vähentää sanomalehti- ja luettelopaperin tuotantokapasiteettia 290 000 tonnilla vuodessa.
Stora Enso jatkaa Varkaudessa hienopaperin ja sellun tuotantoa. Myös Varkauden sahan sekä Stora Enson ja Neste Oilin yhteisyrityksen NSE Biofuelsin biopolttoaineen koelaitoksen toiminta jatkuu.











