Puuliitto: Stora Enso tekee strategisen virheen

Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola sanoi keskiviikkona, että suursaneerauksesta kertonut Stora Enso on tekemässä suuren virheen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
19.8.2009 12:18 (päivitetty 12:52)
Kommentit 39

– Investointiseikkailujensa jälkeen Stora Enso on tekemässä uusia virheitä, mutta tällä kerralla vain ajautumalla toiseen äärilaitaan. Sen ilmoitus tuotantokapasiteetin vähentämisestä Suomesta on strateginen virhe tilanteessa, jossa puun ekologinen kyky toimia ilmastonmuutoksen torjujana on nopeasti nousemassa vahvaksi valtiksi markkinoilla, Lepola sanoi.

Lepolan mukaan metsien kasvattaminen ja puun hyötykäytön lisääminen on "ehkä yksinkertaisin ja tehokkain tapa hiilidioksidin sitomisessa".

21:39Osake
-4,10 %
5,61
-0,24

– On siis erittäin tärkeää, että metsiemme vuotuinen kasvu hyödynnetään mahdollisimman hyvin. Tässä suhteessa esimerkiksi Stora Enson leikkauslistalle asettamilla Tolkkisten ja Varkauden sahoilla on tärkeä tehtävänsä, hän sanoi.

Lepola ei hyväksy sahojen alasajon perusteluksi esittämiä korkeita tuotantokustannuksia.

– Tolkkinen ja Varkaus ovat moderneja ja tehokkaita yksiköitä, joiden kannattavalle tuotannolle pitäisi kaiken järjen mukaan olla hyvät edellytykset.

Työvoimakustannukset
länsieurooppalaista tasoa

Sakari Lepolan mukaan suomalaisten sahojen työvoimakustannukset ovat ylipäätään länsieurooppalaista tasoa. Lisäksi työn tuottavuus on ylittänyt jatkuvasti työvoimakustannusten kasvun.

– Metsäteollisuuden pörssiyhtiöiden jatkuva kasvuvaatimus on ajanut ne konkurssin partaalle, kun kasvun edellyttämät investoinnit ja yritysostot ovat osoittautuneet pääosin virheiksi, Lepola sanoi.

– Vetoamme valtioon, että se Stora Enson merkittävänä omistajana puuttuisi tilanteeseen. Eihän näin huonoa omaisuuden hoitoa voi kukaan sietää.

Puuliitto eli Puu- ja erityisalojen liitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö. Liittoon kuuluu noin 43 000 jäsentä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Paperiosaajat
"tuskallisessa tilanteessa"

Ylemmät Toimihenkilöt YTN sanoi keskiviikkona, että Stora Enson päätös lakkauttaa Sunilan sellutehdas on järkyttävä uutinen paikkakunnan ihmisille ja taloudelle.

– Stora Enso saattaa mittavan määrän paperiosaajia tuskalliseen tilanteeseen, YTN:n metsäalan vastuullinen asiamies Saku Laapio sanoo.

Laapion mukaan Stora Enso osoittaisi "hallitsevansa pitkäjänteisen henkilöstöpolitiikan, jos yhtiö pitäisi nyt osaajistaan kiinni luomalla näille korvaavia työpaikkoja niille paikkakunnille, joilla toiminta jatkuu".

Aiemmin toteutetuissa Kemijärven ja Summan tehtaiden lakkautuksissa Stora Enso ilmoitti tukevansa uudelleenkoulutusta ja työllistymistä kymmenellä miljoonalla eurolla. Nyt taloustilanne on silloista heikompi.

– Tarvetta onkin vielä suuremmille tukisummille, varsinkin jos vielä kaikki Varkauden tehtaat suljettaisiin. Stora Enson tuleekin löytää vaihtoehtoja Varkauden tuotantolaitosten lakkauttamiselle, YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder vaati.

YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Se  vastaa Akavan jäsenkentässä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (39)

Huono 0
On aina helppo supistaa ja säästää, mutta TAITAVA JOHTAJA osaa johtaa organisaatiota, niin että se saadaan tuottamaan rahaa! Toki voidaan supistaa, säästää ja vähentää maailman tappiin asti. Sen osaa jokainen, mutta kuka saa yrityksen tuottamaan? Siinäpä haaste nykyajan "huippu"johtajille ;)
Voi elämä
Olen samaa mieltä, ihmettelen, jos näin monta toimivaa tehdasta ajetaan alas. Kauko-idässä on kasvua ja etelä-amerikassa, mutta kuljetus maksaa myös.Eikä mene kuin muutama vuosi niin kauko-idässä on yhtä kallista kuin täällä Euroopassa.
Stora Enson on helppo tehdä ja toimeenpanna päätöksiä (tähän mennessä tehty paljon vääriä) on helppoa ja nopeaa, kun valtion valvontaa ei ole ja valtiota omistajana ei kiinnosta.
Valtion firman johtaminen harhaan helppoa.
Käsittämättömän upeaa perustelua. Tuo metsä kun ei muuten kasva ja sido sitä hiilidioksidia??? Mitä ihmettä?
loogikko
Karviselle kenkaa. Ja varat valtiolle. Syokoo karviaisii.
Ai mitä? Ilmastonmuutoksen varjolla sitä Stora E pysyisikin Suomessa?

Kyllä on epätoivoinen veto Puuliiton pojilta.
Ainakaan Varkaus, Kotka ja Sunila eivät ole moderneja ja tehokkaita yksiköitä enää nykymittapuulla.

Kannattais Lepolan käydä katsomassa paperitehtaita esim. Kiinassa ja sellutehtaita Etelä-Amerikassa.
Läsare
- Tolkkinen, Varkaus ja Kotka ovat moderneja ja tehokkaita yksiköitä, joiden kannattavalle tuotannolle pitäisi kaiken järjen mukaan olla hyvät edellytykset.

Varmasti ovatkin kannattavia, mutta SE EI RIITÄ!

Milloin noi puupäät ymmärtää, että pörssiyrityksen AINOA tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen.
Vähemmän kuluja, enemmän voittoa
Emme tarvitse lisää ydinvoimaa kun suuret sähkönkuluttajat sammuvat Suomesta.
Ei ydinreservaattia Suomeen
Tällä menolla voidaan sitten vetää töpseli pois seinästä ja sammuttaa valot koko suomesta. Se tuskin haittaa isoja johtajia, hehän voivat jatkaa hyvää ja yltäkylläistä elämäänsä Kiinassa, Etelä-Amerikassa tai Intiassa.

Valot kun sammutetaan, niin säästetään ainakin sähkössä :) Vihreät meitä kansalaisia siitä kiittelisivät.
Voi elämä
Virheet ovat inhimilölisiä ja niitä sattuu ,varsinkin kun johtoon on valittu puinen pää!
Konsultti
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

21:36OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949