Stora Enso pohtii miljardi-investointia Etelä-Amerikkaan
Stora Enso investoi keväällä 250 miljoonaa euroa chileläisen Araucon kanssa puuviljelmiin Uruguayssa.
Salander Björklundin mukaan seuraava luonnollinen askel olisi rakentaa uusi sellutehdas Uruguayihin. Hän sanoo, että tuottavan tehtaan kapasiteetin olisi oltava vähintään miljoona tonnia. DI:n laskujen mukaan tämä tarkoittaisi noin 10 miljardin kruunun, eli nykykurssilla aavistuksen alle 950 miljoonan euron investointia. Salander Björklund ei sulje pois useammankaan sellutehtaan rakentamista Etelä-Amerikkaan.
Araucon ja Stora Enson yhteisestä sellutehtaasta on huhuttu aiemminkin. Araucon rahoitusjohtaja Gianfranco Trufello kertoi kesäkuussa uutistoimisto Bloombergille, että Stora Enson kanssa olisi suunniteltu 1,5 miljoonan tonnin sellutehdasta. Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen kuitenkin kiisti tuolloin, että päätöstä tehtaan rakentamisesta olisi tehty.
Stora Enson strategiana on jo vuosia ollut siirtää raaka-ainehankinta Suomesta ja Ruotsista Etelä-Amerikkaan, jossa puu kasvaa nopeammin ja on halvempaa kerätä. Se on johtanut myös sellutehtaiden sulkemiseen Pohjoismaissa.

















Kommentit (16)
Ja myöskin tuotanto? Taitaa metsänomistajat toivoa ilmastonlämpenemistä ja pian!
Etelä- Amerikka Suomi
Ei paperiliittoa Paperiliitto
Ei Metsänhoitoyhdistyksiä Metsähoitoyhdistykset
Mustaa orjatyövoimaa Hankalia duunareita
Valtavia sellutehtaita Pieniä sellutehtaita
Naurettavinta olisi tehdä tehdas Venäjälle....
Pohjois-Amerikan valloituksesta ei näemmä ole opittu mitään.