Puu ei vieläkään riitä
Valtion verohuojennukset ovat panneet puukaupat liikkeelle. Puukauppoja on tehty elokuussa noin miljoonan motin viikkotahtia. Veroporkkana on purrut erityisesti metsien ensihakkuisiin. Ensihakkuut ovat tuplaantuneet elokuussa.
Metsäyhtiöille nykyiset myyntimäärät eivät kuitenkaan riitä.
– Elokuu on yleensä vuoden vilkkainta puukauppa-aikaa. Nykyiset myyntimäärät ovat lähellä viime vuoden tasoa, metsäyhtiö UPM:n metsäpäällikkö Sixten Sunabacka vertaa.
Metsäteollisuuden mukaan tähänastiset ostot ovat menneet paikkaamaan tehtaiden varastoja. Varastot tyhjenivät alkuvuonna. Metsäteollisuuden kotimaan puukaupat jäivät puoleen viime vuodesta.
Ensi vuonna edessä voi olla paha puupula. Venäjän puutullit tulevat täysimääräisenä voimaan ja puuntuonti loppuu Venäjältä.
Mistä puuta
venäläisen tilalle?
Nykyinen ostotahti ei riitä korvaamaan Venäjän tuontipuuta.
– Venäjältä on tuotu puuta 10–15 miljoonaa kuutiometriä. Tilalle pitäisi saada jostain puuta. Kotimaan markkinoilta ei näillä näkymin onnistuta saamaan korvaavaa raaka-ainetta, Sunabacka pelkää.
Sunabacka laskee, että puuhuollon turvaamiseksi kotimaasta pitäisi pystyä ostamaan 1,5 miljoonaa mottia viikossa.
Ostotahti on kaukana tavoitteesta. Metsäteollisuuden alustavien tilastojen mukaan kotimaiset puuostot olivat viime viikolla vähän yli miljoona mottia. Edellisellä viikolla metsäyhtiöt ostivat kotimaasta 930 000 mottia puuta.
Metsäyhtiö Stora Enson metsäpäällikkö Jorma Länsitalo lisää, ettei kotimaasta saada kaikkea tarvittavaa puuta venäläisen tilalle.
– Venäjältä tuotavan koivukuitupuun tilalle ei saada puuta Suomesta.
Stora Enso on joutunut sopeuttamaan metsätehtaitaan. Uimaharjun tehdas on vaihtanut koivukuitupuun kotimaiseen havupuuhun. Oulun tehdas on luopunut kotimaisesta havusta ja käyttää Brasiliasta tuotua edullista eukalyptyssellua.
MTK: Teollisuus yrittää
hyötyä veroedusta
Metsänomistajat katsovat, että teollisuus on yrittänyt ujuttaa verohelpotuksia puun hintaan.
– Sieltä täältä on tullut viestejä, että teollisuus on yrittänyt laskea puun hintoja alas. Puun tarjonta on ollut kasvussa ja valtio on tullut avuksi, MTK:n metsäjohtaja Antti Sahi kertoo kentän kokemuksista.
Puukauppojen vauhdittamiseksi valtio päätti heinäkuussa antaa verohelpotuksia puun hakkuu- ja hankintasopimuksiin. Verohuojennus on ensi vuoden loppuun asti 50 prosenttia.
Verohelpotusta saavat myös ensihakkuiden tekijät. Valtio teki asiaa koskevan päätöksen keväällä. Veroetu on voimassa elokuun loppuun asti.
Veropäätökset ovat tuoneet vauhtia kauppoihin. Metsäteollisuus toivoo kuitenkin tasaista puun saantia. Sunabacka arvelee, että veropiikistä voi seurata myyntipiikki. Myyntipiikin jälkeen voi olla edessä jonkinlainen ostokrapula.
– Täytyy muistaa, että veroratkaisu on voimassa puolitoista vuotta. Se antaa teollisuudelle lisäaikaa sopeuttaa toimintojaan ja kehittää järjestelmiä.
Tuontipuun hinta
jurppii kotimaan myyjiä
Metsänomistajat ovat katkeria puun hinnasta. Sahi ihmettelee, miksi teollisuudella on varaa maksaa ulkomaisesta kuitupuusta lähes tuplasti enemmän kuin kotimaisesta raakapuusta.
– Ilmeisesti Venäjän puutullit aiheuttivat metsätehtaissa sellaisen paniikkireaktion, että teollisuus osti varastot täyteen kallista tuontipuuta.
Raakapuun tuonti on lisääntynyt Ruotsista. Myös Baltian maista tuodaan paljon puuta.
Sunabacka torjuu metsänomistajien syytökset verokikkailusta.
– Verot ja puun hinta ovat kaksi eri asiaa. Vero on metsänomistajille myönnetty porkkana. Puun hinta taas on ollut Suomessa liian korkealla tasolla. Kallis raaka-aine on osaltaan johtanut tehtaiden kannattavuusongelmiin.
Ulkomailta metsätehtaat ovat Sunabackan mukaan joutuneet hankkimaan puuta pakon sanelemina. Kotimainen puu ei liikkunut alkuvuonna. Tehtaat joutuivat ostamaan ulkomailta raaka-ainetta kalliiseen hintaan.
UPM:n metsäpäällikkö Länsitalo pitää kuitupuun hintatasoa kohtuullisena. Tukkipuun hinnassa hän näkee kustannuspaineita.


















Kommentit (39)
Sivulliselle jää kuva että aina 'ammutaan' järeimmällä kalustulolla jos joku liikkuu.
Luulisi siitä riittävän jokunen risu metsäteollisuudenkin käyttöön.
.
Metäteollisuuden vientituotteet bulkki-paperi ja raakalauta ovat jalostusarvoltaan alkeellisia.
Lopputuotteita asiakkaita varten metsäteollisuus ei ole kiinnostunut kehittämään.
.
Saahan yhteiskunnan myöntämillä tukiaisilla hyvän tuoton muutenkin. Yhtiöitten johto osaa kerjäämisen, sensijaan ei ymmärrä vähääkään leadership-johtamisesta.
.
Paljon on metsäteollisuudella vielä opettelemista.
Saattoi olla "väärää" puuta, joka nyt ei kelpaa markkinoille.