Kirjaudu ▼
 

Mediverkon ahmaissut Mehiläinen aikoo kasvaa

Seppo Samuli/Lehtikuva
Mediverkon ahmaissut Mehiläinen aikoo kasvaa
Mehiläisen hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius (vas.), Mehiläisen toimitusjohtaja Ove Uljas ja Mediverkko-konsernin toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää tiedotustilaisuudessa tänään.
Mehiläisen ja Mediverkon muodostama uusi sosiaali- ja terveyspalveluyhtiö tähtää kasvuun. Sote-uudistus luo sille hyvät mahdollisuudet, uudessa Mehiläisessä uskotaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

- Uskomme, että kun sote-uudistuksessa rakenteet menevät uusiksi, suuremmat organisaatiot tulevat tarvitsemaan entistä suurempia yhteistyökumppaneita myös yksityisistä toimijoista.

Näin sanoi Mehiläisen ja Mediverkon muodostaman uuden yhtiön toimitusjohtajaksi tuleva Mediverkon nykyinen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää tiedotustilaisuudessa.

Esimerkiksi uuden hoivakodin rakentaminen on miljoonien eurojen investointi, joten sellaisen rakentaminen olisi pienelle yritykselle liian suuri riski.

Yhtiöt kertoivat yhdistymisestään tänään. Järvenpään mukaan Mediverkko tuli tilanteeseen, jossa se kaipasi leveämpiä hartioita pystyäkseen jatkamaan kasvuaan.

Useista mahdollisuuksista juuri Mehiläiseen päädyttiin, koska yhtiöt täydentävät toisiaan sekä maantieteellisesti että palveluiltaan ja verkostoiltaan. Mehiläinen taas saa täydennystä tarjontaansa etenkin Mediverkon hoiva- ja hammaslääkäripalveluista.

Uusi yhtiö ei

aio leikata

Toiminnoissa on siis vain vähän päällekkäisyyksiä eikä kauppaa lähdetty tekemään kustannussäästöjen toivossa, Mehiläisen hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius korosti.

- Emme näe edessämme henkilövähennyksiä, vaan lähdemme nimenomaan kasvattamaan ja kehittämään tätä firmaa, Lilius sanoi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kauppahintaa ei paljastettu sen tarkemmin kuin että kyse on kymmenistä miljoonista euroista. Kasvutavoitteista taas kerrottiin vain, että ne ovat kunnianhimoisia.

Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän, jonka saaminen voi kestää tammikuun puoliväliin.

Mikä ihmeen

Mediverkko?

Yhtiöiden vanhoja nimiä käytetään kuten tähänkin asti. Nimi Mediverkko on tosin suurelle yleisölle tuntematon, vaikka vuosiymmen sitten perustettu yritys pyörittääkin sadan miljoonan euron liikevaihtoa.

Mediverkko toimii pääasiassa kuntien yhteistyökumppanina ja tuottaa esimerkiksi vammaisten asumispalveluja, lastensuojelua ja hoivakoteja. Kuluttajapalveluihin se laajensi muutama vuosi sitten. Niissäkin se toimii brändien Oma lääkärisi ja Oma hammaslääkärisi alla.

- Aiomme kyllä hyödyntää Mehiläisen tunnettuutta ja asiakaskuntaa siten, ettei tarvitse lähteä rakentamaan Mediverkko-brändiä ykstyishenkilöiden suuntaan tyhjästä, Järvenpää sanoi.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Lisää Aiheesta

Kommentit (39)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Fiskaaliset velvoitteet varmasti hoituvat asianmukaisesti?
Anonyymi: Vaikuinka 18.11.2014 17:11

Anonyymi
Ja voitot jatkossa ulkomaisille omistajille. Hyvää Mehiläisen kasvussa ja menestyksessä on, että se ei aiheuta kateutta kotimaassa. Maamme jatkaa tasaista kehittymistään tytäryhtiötaloudeksi, jonka tuotannon ulkomaalaiset omistavat ja jossa me kaikki maahan jäävät toverit voimme toimia samanlaisina palkkarenkeinä ja maksaa veromme valtiolle, joka tasaiseen tahtiin nostaa veroja.
Voiko onnellisempaa tilaa ollakaan kuin matka kohden sosialistista onnelaa?
Anonyymi: SosialismiTuleeMeil 18.11.2014 17:13

Anonyymi
Vanhusten kuppaaminen tyhjäksi ennen hautaa on loistobisnes.Tämäkin ostos rahoitetaan mehiläisen saamalla velkarahalla ja hirmuisella korolla.Voitot viedään veroparatiiseihin.Ei ihme että suomi on konkassa.
Anonyymi: suomikonkassa 18.11.2014 17:14

Anonyymi
Yritysjärjestely kiihdyttää valuuttapakoa ulkomaille.
Anonyymi: luxusburgeri 18.11.2014 17:20

Anonyymi
Pääomasijoittajat haistavat veren hajun. pitkällä juoksulla parempi kuppaustapa kuin Tuulivispilä bisnes.
Molemmissa takana yhteiskunnan laillinen ryöstö verojen muodossa, jonka röyhkeät osaavat hyödyntää.
Anonyymi: funtsari 18.11.2014 17:29

Anonyymi
Lilius on haistanut raadon. Hän tulee kuppaamaan suomalaisten rahat pääimasijoittajille veroparatiiseihin.
Kannattaa viranomaistenkin katsoa mitä tapahtuu. EQT osti hiljattain terveystalon. EQT sai rahat kun myi Gambron. Lilius oli Gambron toimari ja läheinen EQT:n kanssa.
Nyt herätys Lilius on pahoilla teillä.
Anonyymi: jklkblnvlhk 18.11.2014 17:30

Anonyymi
Ei haittaa. Pääasia, että saadaan Kunta ala polvilleen ja leikkurit käyntiin.
Anonyymi: ViimeinenTaisto 18.11.2014 17:41

Anonyymi
Nyt alkaa luottamus palautumaan, kunhan saadaan kotikenttä etu ja palkat niin alas, että voittoa tulee. Työntekijät Virosta. Kuntahenkilöstö irtisanotaan. Ei siirtymäriittejä, ellei halua tehdä työtä alle kahden tonnin palkalla.
Anonyymi: karutotuus 18.11.2014 17:46

Rekisteröitynyt käyttäjä
Höpö höpö juttuja täällä. Asia on juuri näin, laajentua pitää ja siihen tarvitaan pääomia. Suomessa ongelmana juuri pääomien puute. Pankit aivan jäässä, niitä ei kiinnosta kuin pikavoitot. Yrityksilä pitää olla omaa rahaa, etteivät ole pankkien armoilla. Pankeille ei riitä mitkään vakuudet tänä päivänä- se on nähty!
Rekisteröitynyt käyttäjä: Katinkontit 18.11.2014 18:02

Anonyymi
Taas ahneet pääomasijoittajat asialla. Ja nyt vielä Mikael Liliuksen johdolla. Miehestähän tuli Fortumin johdossa ahneuden tunnusmerkki Suomessa.
Anonyymi: Illuusio 18.11.2014 18:10
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

17:13 EK Ahvenanmaan verottomasta pakettirallista: "Mitään hätiköityä ei pidä tehdä"
16:49 Venäjälle voi syntyä uusi öljyjätti – Putinin leima puuttuu
16:02 Varaudu näihin – moni vero muuttuu ensi vuonna
15:45 Digitoday Dropbox-tietoja nettiin – vaihda salasana, jos kuulut tähän ryhmään
15:28 Onko tässä Särkänniemen delfiinien uusi työ?
15:11 Meyerin investoinnit Turkuun nousevat 75 miljoonaan euroon
14:52 Laajennus työkokeiluun, Guggenheim, isompi kotitalousvähennys – EK julkisti toiveet hallitukselle
14:02 Nordea veikkaa: Seuraava koronnosto sittenkin vasta joulukuussa
13:35 Investors House saattaa aloittaa asuntorakentamisen
13:10 Wärtsilä ja Gasum aloittavat maakaasuyhteistyön
12:43 Kauppa kävi heinäkuussa vain suurissa supermarketeissa
12:17 Saksalaisministeri: Britit eivät saa poimia rusinoita pullasta
12:09 Digitoday Hurja patenttihakemus: Näinkö loppuvat iPhone-varkaudet?
11:40 Palkansaajat saamassa uuden kiky-porkkanan – näin veronkevennys vaikuttaa
11:30 Aktia ennustaa aneemista kasvua – "Ei spurtti, vaan hyvin maltillinen parannus"
11:12 Libressen ja Liberon pörssiinmenon takana ostotarjous
10:42 EK: Teollisuuden näkymät edelleen heikot
10:15 Hypo: Juuri julkaistut tiedot paljastavat talouden tilan
10:09 Digitoday Musiikkipalvelujen taisto meni rumaksi: Spotify kostaa artisteille
09:20 Asuntokaupan kahtiajako vahvistuu Suomessa
08:43 Ilta-Sanomat Muumimukien hinnat laskevat? ”Keräilijöiden usko alkaa hiipua”
08:27 Japanin Kuroda: Ei epäilystäkään, etteikö lisäelvytykselle olisi tilaa
08:03 Digitoday Oppivatko ihmiset vihdoin? Pokémon-pelko ei toteutunut Suomessa
07:44 ICT-ala mukaan kilpailukykysopimukseen
06:01 Kimppa-auto kaverin kanssa? "Sovitaan, kun ollaan vielä hyvissä väleissä"
28.8. Digitoday Ovatko nämä pienet palikat avain ex-nokialaisten maailmanvalloitukseen?
28.8. Analyysi Populisteista yllättävää iloa: Talous voi saada potkua
Asiakastieto

Yhteistyössä