Kirjaudu ▼
 

Seilaatko Itämerellä? Varo islantilaista kännykkärysää

Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Seilaatko Itämerellä? Varo islantilaista kännykkärysää
Puhelinverkko kannattaa tarkastaa soittaessasi puhelua laivalta. Esimerkiksi islantilainen On Waves -operaattori tarjoaa merellä verkkopalvelujaan kovaan hintaan. Lyhyestä puhelusta saattaa kertyä kymmenien eurojen lasku.
Janne Soisalon-Soininen
2.7.2012 15:12
34

Kansanedustaja Osmo Soininvaara kertoo blogissaan kuulleensa tapauksesta, jossa teleoperaattori Elisan asiakas oli joutunut maksamaan 80 euron laskun laivalla puhutusta lyhyehköstä puhelusta.

Soininvaara kertoo epäilleensä aluksi väitettä, mutta heränneensä sitten itsekin. Kansanedustajan mukaan hänen puhelimensa oli automaattisesti valinnut islantilaisen yhteyden ja omatoimisesti ilmoittanut siirtyneensä Islannin aikaan.

23:50Osake
-2,80 %
5,91
-0,17

Itämerellä tosiaan toimii islantilainen puhelinoperaattori, joka veloittaa kovaa hintaa puheluistaan. Kyseessä on laivayhtiöille palveluita tarjoava On Waves.

Soininvaaran mielestä suomalaisten puhelinoperaattoreiden tulisi sulkea pahaa-aavistamattomia laivamatkustajia "ryöväävän" yhtiön palvelut asiakkailtaan.

Laivoissa
tukiasemia

Elisan liiketoimintajohtaja Matias Castrén vahvistaa Soininvaaran epäilyn kelluvasta tukiasemasta.

– Islantilainen On Waves on merialueella toimiva operaattori. Laivoissa on tukiasemia, jotka liittyvät puhelinverkkoon satelliittiyhteydellä, Castrén kertoo.

On Wavesin tukiasemia on Euroopassa kymmenien laivayhtiöiden yhteensä yli 500 laivassa. Tällaisia laivayhtiöitä ovat Itämerellä muun muassa Suomesta Saksaan kulkeva Finnlines sekä Scandlines. Yhteyden pitäisi kuitenkin toimia vain kyseisillä aluksilla.

– Käytännössä On Wavesin yhteyden pitäisi toimia vain laivoilla, joissa on tukiasema. Se on yhtiön toimintamalli, Castrén jatkaa.

Castrénin mukaan asiakkaiden valituksia suurista puhelinlaskuista on kuitenkin tullut vain vähän.

Ryöstöhinnat?

Soininvaaran mielestä matkustajan tulisi Euroopan unionin (EU) sisävesillä kulkiessaan voida luottaa operaattoreiden noudattavan puheluissa unionin enimmäismaksuja.

Castrén kuitenkin kertoo, ettei EU:n lainsäädännöllä ja enimmäishinnoilla ole asiassa mitään merkitystä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Yhtiön islantilaisuus ei vaikuta asiaan mitenkään. Maailmassa on monia kansainvälisille merialueille ja lentoliikenteelle puhelinverkkoja tarjoavia yhtiöitä. On Waves on yksi niistä, Castrén toteaa.

EU:n enimmäishinnat eivät siten koskisi On Wavesia, vaikka se olisi saksalainen yhtiö.

Yhtiön tarkoituksena on tarjota puhelinverkkopalveluita alueilla, jossa verkkoyhteyttä ei muuten ole. Operaattoreiden korkeat hinnat ovat siinä mielessä Castrénin mukaan ymmärrettäviä.

– Operaattorit käyttävät kallista tekniikkaa, ja veloittavat sen mukaisesti myös puheluista, hän valottaa.

Finnlinesin asiakas kertoo puheluhintojen olleen suuruusluokkaa useita euroja minuutti, ja tekstiviestin hinnan olevan lähemmäs euron.

Tarkkaile
verkkoasi

Vieraiden operaattoreiden kohdalla kysymys on monesti muiden maiden puhelinverkoista, jotka toimivat esimerkiksi EU:n enimmäishintojen puitteissa. Merellä toimivat verkot ovat kuitenkin oma lukunsa.

Elisan Castrén kehottaa puhelimen käyttäjiä tarkastamaan verkkonsa ennen puhelun soittamista. Yhteys On Wavesin verkkoon saattaa tosiaan ilmaantua itsestään.

– Puhelin saattaa muodostaa itse yhteyden vieraan operaattorin verkkoon, Castren muistuttaa.

Kannattaa siis olla perillä siitä, mihin verkkoon puhelin on yhteydessä. Jos haluaa pelata varman päälle, puhelimen asetuksista kannattaa laittaa automaattisen verkonvalinnan pois päältä.

Soininvaara kertoo, että laivan henkilökunta varoitti On Wavesista kysyttäessä. Henkilökunnan mukaan verkkoa ei pitänyt käyttää, sillä se on "tolkuttoman kallis".

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (34)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Merellä vallitsee piraatit
merirosvo 2.7.2012 15:23

Anonyymi
Vanha sanonta "R*ssä on R*ssä vaikka voissa paistaisi" kuuluu nykyään "Turska on Turska vaikka voissa paistaisi"
Jappe 2.7.2012 15:23

Anonyymi
Eikös Suomelle ole laivasto, jonkan tehtävänä on suojella Suomea ja sen kansalaisia?

Eli kunhan tuollainen islantilainen merirosvopaatti tulee vastaan, niin se pitää upottaa. Siihen loppuu sitten tuokin pelleily.
Suomalainen mies 2.7.2012 15:23

Anonyymi
Ensin niiden pankit yritti viedä meidän rahat. Ja nyt ne on oppineet rahastamaan puhelimistammekin. Oppivaista väkeä.


Onko tullut mieleen etta kyseessa on ihan palvelu, kalliin infran vaativine satelliittiyhteyksineen? Jos ei ymmarra puhelimensa toimintaa parempi kun pitaa sen suljettuna. Reiska Virtasen parin minuutin satunnaispuheluiden kalastelu ei varmaan ole operaattorin bisnesidea.
Yksinkertainen mieli 2.7.2012 15:24

Anonyymi
Eikös Suomelle ole laivasto, jonkan tehtävänä on suojella Suomea ja sen kansalaisia?

Eli kunhan tuollainen islantilainen merirosvopaatti tulee vastaan, niin se pitää upottaa. Siihen loppuu sitten tuokin pelleily.


Ei edes Venäjän laivasto toimisi noin tökerösti.
Turpiin vaan 2.7.2012 15:26

Anonyymi
Suomihan maksoi muutama vuosi sitten Islannille satoja miljoonia euroja, kun maan talous ajautui sekasortoon ja tarvittiin kiireesti kriisipaketti nostamaan tuo konkurssivaltio irti suosta.

Tässä on nyt sitten islantilaisten kiitos. Eli tullaan rosvoamaan lisää rahaa!
Asioita seurannut 2.7.2012 15:31

Anonyymi
Eikös Suomelle ole laivasto, jonkan tehtävänä on suojella Suomea ja sen kansalaisia?

Eli kunhan tuollainen islantilainen merirosvopaatti tulee vastaan, niin se pitää upottaa. Siihen loppuu sitten tuokin pelleily.


Ehei, eihän se nyt tuollainen sovi.

Suomen laivastoa saa kyllä kernaasti käyttää johonkin Afrikan rannikon merirosvo-ongelmian selvittämiseen, mutta missään tapauksessa ei tule kuuloonkaan että laivastomme laitettaisiin palvelemaan suomalaisten omaa etua.

Eihän se nyt sellainen sovi. Ei mitenkään!

Eikä tämä pelleily rajoitu edes pelkkään laivastoon ja sen käyttöön. Kataisen hallitus on juuri tehnyt päätöksen lähettää Suomen ilmavoimien koneita turvaamaan Islannin ilmatilaa. Eli näitä samaisia rosvoja pyritään suorastaan auttamaan ja tukemaan!
Lassi 2.7.2012 15:36

Anonyymi
Ei muuta kun tilataan taktinen ilmaisku On Wavesin toimipaikkaan. Loppuu laskujen tulo siihen paikkaan kun ei ole enään ketään jäljellä kuka niitä lähettäisi.
Nuclear bunker buste 2.7.2012 15:44

Anonyymi
Myös lentokoneestakaan soitettuna puhelut eivät saa maksaa Euroopan talousalueella EU:n enimmäishintoja enempää. Samat enimmäishinnat ovat voimassa myös kaikkialla maailmassa kansainvälisillä alueilla, jos soittaja on EU:ssa toimivat operaattorin asiakas.
Nimetön 2.7.2012 15:49

Anonyymi
Laivat joissa tukiasemia on ovat sen valtion aluetta minkä lippu liehuu ahterissa eli jos Suomen lippu, niin Suomen lainsäädäntö.
Nimetön 2.7.2012 16:12
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä