Kirjaudu ▼
 

Jari Sarasvuon firma antoi tulosvaroituksen - osake sulkeltaa

Lehtikuva
Jari Sarasvuon firma antoi tulosvaroituksen - osake sulkeltaa
Konsulttiyhtiö Trainer's House on alentanut koko vuoden liikevaihto- ja liikevoittoennustettaan.
Taloussanomat
20.6.2012 15:02
64

Trainer's House arvioi nyt, että sen liikevaihto jää viime vuotta alhaisemmaksi. Ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksessa huhtikuussa yhtiö ennakoi vielä liikevaihdon pysyvän viime vuoden tasolla.

Liiketuloksensa Trainer's House arvioi olevan voitollinen, mutta jäävän viime vuodesta. Aiemman ohjeistuksen mukaan yhtiö uskoi liikevoiton paranemiseen.

Viime vuonna Trainer's House liikevaihto oli 15,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,6 miljoonaa euroa.

Tulosvaroituksen taustalla on alkuvuoden myynti, joka on jäänyt odotuksista. Yhtiön kulut ovat jääneet ennustettua pienemmiksi, mutta liikevaihtoennusteen heikentäminen johti myös liikevoittoennusteen alentamiseen, Trainer's House kertoo pörssitiedotteessaan.

Taloustiedot

Yhtiön osake oli sukeltanut 9,1 prosenttia iltapäivällä tulleen tulosvaroituksen jälkeen.

Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo on Trainer's Housen suurin omistaja noin 30 prosentin osuudella. Yrityksen johtotehtävistä hän jäi syrjään viime vuoden tammikuussa. 

∇ Mainos ∇
Yritykset Trainers´ House
Ihmiset Jari Sarasvuo
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (64)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mitä tämä nakkikioski tekee pörssissä.
siottamisen erikoisa 20.6.2012 15:10

Anonyymi
Tule lama kultainen (vai miten se Jari itse sanoi).
A 20.6.2012 15:10

Anonyymi
Mitä ? Eivätkö AIVO-PIERUT mene enää kaupaksi !
Tule lama kultainen 20.6.2012 15:12

Anonyymi
Tule turska kultainen. Paskapuhebisnes yskii ?
Reiska 20.6.2012 15:12

Anonyymi
Kaikkee sitä pitää pörssissä ollakin.
huoh 20.6.2012 15:13

Anonyymi
Mutta eihän se ole enää Jarin firma..?
HOO 20.6.2012 15:19

Anonyymi
Koskahan merkonomit oppivat, että sellaista kuin yritysvalmennus ei ole oikeasti olemassa vaan kyse on huijauksesta.
Juusoilari 20.6.2012 15:19

Anonyymi
Tule lama kultainen.
JS 20.6.2012 15:20

Anonyymi
Jarilta tuli mainosmeili, joten kohta raketoi.
Suunta on vielä avoi 20.6.2012 15:22

Anonyymi
Vai Jari taas sukeltaa! Tervemenoa tyhjänpuhuja!
Nimetön 20.6.2012 15:22
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä