Kirjaudu ▼
 

Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa

Maarit Olkkola
Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa
Turismin piti olla valonsäde Kreikan ahdingossa, mutta nyt sekin heikkenee. Matkailuala houkuttelee lomalaisia takaisin ekoturismia kehittämällä.
Taloussanomat
27.5.2012 15:08
80

Lakkoja ja mielenosoituksia pelkäävät lomalaiset suuntaavat nyt uusiin kohteisiin. Wall Street Journalin mukaan lomavarauksia on tehtiin toukokuussa kolmannes vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Lehden mukaan Kreikkaan saattaa matkustaa tänä vuonna 1,5 miljoonaa turistia odotettua vähemmän, mikä merkitsee Kreikalle myös suuria verotulojen menetyksiä.

–Turistit pelkäävät, etenkin Ateenaa. He luulevat, että Kreikka on terroristimaa, että olemme kuin Taliban, matkamuistopuotia pitävä Tamara Taslakian sanoo Wall Street Journalille.

Ala on maalle hyvin merkittävä, sillä joka viides Kreikan työpaikoista on matkailualalla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Turistikato on saanut hotellit etsimään uusia keinoja.

Kestävää turismia valvovaan ja edistävään Green Key -ohjelmaan liittyneiden hotellien määrä kasvoi viime vuonna 70 prosenttia vuodesta 2010, ohjelman koordinaattori Dionysia Papadopoulou sanoo eKathimerini-lehdelle.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (80)


Anonyymi
Äärivasemmistolainen A Tsipras syyttää taitavassa vaaliprobakandassaan EU-avunantajamaita kreikkalaisten ongelmista vaikka valtavat velat ovat kreikan hallitusten ihan itse ottamia ja tuhlaamia. Monet kreikkalaiset pitävät ulkomaisia turistejakin syyllisinä siihen että niiden maiden hallitukset eivät ehdoitta takaa Kreikalle lisävelkaa. Kannattaa tänä kesänä lomailla mieluummin Suomessa kuin Kreikassa.
Nimetön 27.5.2012 16:20

Anonyymi
Lähetetään O-V Katainen ja Olli Bobrikov Kreikkaan lomalle veronmaksajien rahoilla, ja ilman turvamiehiä...
Maanpetos on vakava 27.5.2012 16:21

Anonyymi
Hyvä, että turistit kaihtavat ! Toivon kaikkea pahaa kreikkalaislle rikollisille.

"He luulevat, että Kreikka on terroristimaa, että olemme kuin Taliban"
Täh ? Kreikkahan on nimenomaan terroristimaa !
Nimetön 27.5.2012 16:24

Anonyymi
Suomi juntin suosikki on edelleen Kreikka. Suomi juntti on sellainen.
Kreikkaan en menisi 27.5.2012 16:24

Anonyymi
poikkeus tähän ovat suominaiset jotka menevät sinne jakamaan karvalaukkua jokaiselle vastaantulevalle karvakäsi kikkarapäälle, sitten kun palaavat suomeen niin aloittavat suomimiesten haukkumisen


Iron mike kirjoittaa aina karvakasista-laukuista-kikkarapaista ym. hienouksista.
Taitaa miehella olla aikamoiset kompleksit ja ristiriitainen suhde myos vastakkaiseen sukupuoleen...ei taida flaksi kayda.
Sairas kansa sairaas 27.5.2012 16:27

Anonyymi
"He luulevat, että Kreikka on terroristimaa, että olemme kuin Taliban, matkamuistopuotia pitävä Tamara Taslakian sanoo Wall Street Journalille."

Ei pidä paikkaansa tämä väite. Turistit pitävät Kreikkaa juuri Kreikkana ja siksi ovat alkaneet välttelemään sitä.
Hohhoijaa 27.5.2012 16:27

Anonyymi
"Iron mike kirjoittaa aina kiharakarvaisista käsistä.."
kuiteskii, se ihan jokaisen oma asia, kelle karvalaukkuaan esittelee, ei siihen oikein sivullinen voi mennä neuvoja antamaan :)
semafoori 27.5.2012 16:29

Anonyymi
Kreikasta lähtenyt Länsimaiden demokratia ja sivistys ei ole sinne koskaan palannut. Jos edes alkoikaan sieltä.
Women catlles Widows 27.5.2012 16:32

Anonyymi
J cäsh loves you fucking greese people.
Nimetön 27.5.2012 16:41

Anonyymi
Vein roposeni Italiaan toissa viikolla, jossa tapasin australialaisen pariskunnan. He kertoivat, että Australiassa on eurokriisille oma nimityksensä: PIGS = Portugal, Ireland, Greece, Spain. Luonnollisesti tuosta puuttuu Islanti ja Italia nyt ainakin, mutta nimitys kertonee mitä muuallapäin maailmaa kansalaiset tästä ajattelevat. Eipä siinä auttanut kuin nauraa mukana vaikka samalla nolottaa tässä vuotavassa euroveneessä kelluminen.
Jyrki Teräskypärä 27.5.2012 16:49
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä