Kirjaudu ▼
 

Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia

Lehtikuva
Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia
Jos sähkölasku näyttää omituisen suurelta, kulutus kasvaa tai laskee aikaisemmasta äkillisesti ilman selkeitä sähkönkäyttömuutoksia, kyse voi olla viallisesta sähkömittarista. Tapauksia tulee kuluttajaviranomaisille vastaan silloin tällöin.
Elina Ranta
21.5.2012 14:01
69

Kuluttajariitalautakuntaan on neljän viime vuoden aikana tullut kymmenkunta viallista sähkömittaria käsittelevää tapausta. Niissä on soviteltu tai annettu ratkaisuja sekä sähkölaitoksen korvauksista että asiakkaan lisälaskutuksesta, lautakunnasta kerrotaan.

Sen käsittelyyn tulee silti vain murto-osa kaikista kuluttajien ongelmatilanteista. Suurin osa selvitellään ilman valitusta. Viallisesta sähkömittarista saattaa siis olla myös kyse, vaikka tapaukset ovatkin harvinaisia.

Parhaillaan suonenjokelainen perhe yrittää saada korvauksia omalta sähköyhtiöltään Savon Voimalta, sanomalehti Maaseudun Tulevaisuus kertoi.

Pariskunnan sähkönkulutus väheni viidesosaan entisestä, kun mittari vaihdettiin uuteen etäluettavaan malliin. Käytössä olivat samat laitteet kuin ennen mittarinvaihtoa, mutta maalämpöpumppu vaikeuttaa vertailua. Pariskunta hakee korvausta kymmeneltä vuodelta.

Energia-asiantuntijayhtiö Motivasta kerrotaan, että yleensä sähkömittariin voi luottaa.

– Erittäin harvinaisia tällaiset tapaukset ovat. Yleensä näille suurille sähkölaskuille löytyy luonnollinen selitys – valitettavasti. Valaistus on ollut hehkulampuilla, se yksin voi tarkoittaa jopa tuhat kilowattituntia vuodessa joissain omakotitaloissa. Kaikki lattia- ja tai muut lisälämmitysvaihtoehdot kasvattavat sähkölaskua, Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski sanoo Taloussanomille.

Jos laskussa on suuria muutoksia tai kulutus tuntuu epäilyttävän suurelta, sähköyhtiöön kannattaa ottaa yhteyttä. Myös ne seuraavat poikkeuksellisen suurta sähkönkulutuksen kasvua, vaikka kovin herkästi ei yhteyttä asiakkaaseen aleta ottaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Sähkömyyntiehdoissa on säädetty, että kuluttaja voi vaatia mittarivirheeseen perustuvia saatavia takaisin enintään 10 vuoden ajalta, jos voidaan jälkikäteen selvittää, että mittari on näyttänyt liikaa, Kuluttajaviraston lakimies Jukka Kaakkola kertoo.

Ensiksi kannattaa Kaakkolan mukaan yrittää päästä yhteisymmärryksen sähkölaitoksen kanssa. On selvitettävä tapauskohtaisesti, onko taloon tullut lisää sähkölaitteita tai poistunut tai onko sähkönkäyttö muutoin muuttunut selvästi.

– Jos syyksi paljastuu viallinen mittari, sitten on jollain tavalla tehtävä arviointi ja laskelma, mikä olisi ollut oikea kulutus.
   
Kaakkolan mukaan sähkönmyyntiehdoissa on kohta, joka antaa myös sähköyhtiölle oikeuden korjata korjata sähkölaskua asiakkaan vahingoksi.

Taannehtiva laskutusaika on näissä tapauksissa kuluttajalle armollisempi, eli kolme vuotta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (69)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kyllähän näitä. Itsellä oli joskus parin päivän ajalla mittarin mukaan niin huikea kulutus, että talouden kaikki sähköä käyttävät laitteet eivät olisi yhdessä saaneet sellaista aikaan. Syy jäi täysin mysteeriksi, vaikka Fortuminkin tyypit kävivät hämmästelemässä. Onneksi oli vain pari päivää, ei ennemmin eikä myöhemmin.
zuippadui kala ui 21.5.2012 14:14

Anonyymi
Vanha sähkötaulu on siis ONNI sähköyhtiölle.
Buhahhah 21.5.2012 14:19

Anonyymi
Kun ei mittaria ole koskaan päässyt itse katsomaan, niin on vain tyytyminen siihen mitä sähköyhtiö sattuu laskuttamaan.

Sikaa säkissä jne.
Nimetön 21.5.2012 14:31

Anonyymi
Meidän taloyhtiössä on lukeman seuraaminen mahdotonta,on visusti piilossa lukkojen takana. Muutamat jutut ihmetyttävät..olimme kotoa pois marraskuussa kolme viikkoa ja tämä ei tuntunut euron euroa sähkölaskussa. Eroa ei ylpäätään ole onko kaikki valot ja laitteet päällä joka päivä vai ei.
Samoin edellisessä taloyhtiössä jouduimme maksamaan autotallin pistokkeenkäytöstä melkein kaksinkertaista maksua muihin verrattuna vaikka emme pistokketta edes käyttäneet! Isännöitsijäkin ihmetteli meidän muista poikkeavaa kulutusta mutta ei kyennyt asialle mitään tekemään. Joillain oli autotalleissaan pakastimia ja myös auto roikkui pistokkeessa päivän ympäri. Me eme kertaakaan käyttäneet pistoketta.
Kusetusta koko sähkö 21.5.2012 14:33

Anonyymi
Hassua, mutta meillä vaihdettiin mittarit etäluettaviin vuoden vaihteessa ja juuri tuli sähkölasku, joka meni miinuksen puolelle ja vielä lisää miinusta ensi laskuun. Pitänee selvitellä tarkemmin. yleensä lasku on niinkin paljon kuin vajaa 60 euroa 3kk.
Ettäs kehtaavatkin 21.5.2012 14:53

Anonyymi
Mistä näitä neropatteja sikiää? Jos talossa on hehkulamppuja niin termostaatti katkaisee automaattisesti muut lämmittimet mikäli hehkulamput tuottaisivat niin paljon lämpöä (kaikki sen energia muuttuu lämmöksi). 10 000 euroa sille joka näyttää talonsa KOKONAISENERGIANKULUTUKSEN nousseen hehkulamppujen takia.
hermo menee tyhmien 21.5.2012 14:56

Anonyymi
Mistä näitä neropatteja sikiää? Jos talossa on hehkulamppuja niin termostaatti katkaisee automaattisesti muut lämmittimet mikäli hehkulamput tuottaisivat niin paljon lämpöä (kaikki sen energia muuttuu lämmöksi). 10 000 euroa sille joka näyttää talonsa KOKONAISENERGIANKULUTUKSEN nousseen hehkulamppujen takia.


mistä näitä aggressiivisia juntteja sikiää? Onko maanantaina vielä krapula?
älä huuda 21.5.2012 15:00

Anonyymi
Asuin kaksiossa kerrostalossa, joka jäi elämäntilanteen muutoksen takia sitten ylimääräiseksi. Asunto oli noin vuoden tyhjillään ja ainakin puoli vuotta myös jääkaappi oli pois käytöstä ja pistorasiasta myös, ahkera tietokoneiden käyttäjä olen myös.

Tämä asunnon asumattomuus ei kuitenkaan näkynyt Fortumin mittareissa mitenkään. Oli tosi ihmetys itselle, menivätkö mittarit kenties vääriin asuntoihin kun niitä ei kerrostaloissa pääse katsomaan.

Taitaa tässä olla tarkistamisen paikka sähkönsiirtäjille.
sähkönsiirtäjät hopi 21.5.2012 15:05

Anonyymi
Mistä näitä neropatteja sikiää? Jos talossa on hehkulamppuja niin termostaatti katkaisee automaattisesti muut lämmittimet mikäli hehkulamput tuottaisivat niin paljon lämpöä (kaikki sen energia muuttuu lämmöksi). 10 000 euroa sille joka näyttää talonsa KOKONAISENERGIANKULUTUKSEN nousseen hehkulamppujen takia.


Sanos muuta! Ainakin sähkölämmitteisen okt:n kulutuksessa hehkulamppujen käyttö on mielestäni järkevää, se nimittäin tulee huomattavasti halvemmaksi kuin energiansäästölamput(hankintahinta).
Nythän ne kieltää hehkulamput kokonaan. On siinä taas joku päästänyt oivan aivopierun!
Sähkönkäyttäjä 21.5.2012 15:11

Anonyymi
Meidän taloyhtiössä on lukeman seuraaminen mahdotonta,on visusti piilossa lukkojen takana. Muutamat jutut ihmetyttävät..olimme kotoa pois marraskuussa kolme viikkoa ja tämä ei tuntunut euron euroa sähkölaskussa. Eroa ei ylpäätään ole onko kaikki valot ja laitteet päällä joka päivä vai ei.Samoin edellisessä taloyhtiössä jouduimme maksamaan autotallin pistokkeenkäytöstä melkein kaksinkertaista maksua muihin verrattuna vaikka emme pistokketta edes käyttäneet! Isännöitsijäkin ihmetteli meidän muista poikkeavaa kulutusta mutta ei kyennyt asialle mitään tekemään. Joillain oli autotalleissaan pakastimia ja myös auto roikkui pistokkeessa päivän ympäri. Me eme kertaakaan käyttäneet pistoketta.


Meilä on yhtäläinen ongelma asuintiloissa kerrostalossa. Ontelolaattaan lienee rakennettu jakorasia, josta naapurikin saa sähköä meidän mittarin piikkiin. Joskus kun olemme pakastimen sulattamisaikaan katkaisseet koko asunnon sähköntulon on naapurista kuulunut keittiön ilmanvaihdon kautta, että piru kun ei ole sähköä.
Milläs todistat, puretaanko seinät, mennäänkö väkisin naapuriin. Sähköyhtiö ei suostu kertomaan, onko asunnossa voimassa oleva sähkösopimus ja onko kulutusta ollenkaan.
Toinen naapuri kuoli, asunto myytiin ja siellä vedettiin uusi nousu ja uudet sisäjohdot. Sähköasennuksissa oli häikkää, mutta vaikka viralliset tarkastajat ja poliisikin tutkivat, muut asunnot jätettiin tutkimatta.
aika toivoton tilann 21.5.2012 15:14
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä