Euroalueen palvelualojen varjot väistymässä?
Tämä käy ilmi tuotannon kehitystä kuvaavasta ostopäällikköindeksistä, jonka tarkistettu lukema julkistettiin tänään.
Palvelualojen ostopäällikköindeksi oli vastoin asiantuntija-arvioita nousussa ja kipusi lukemaan 49,2 helmikuun 48,8:sta. Alle 50:n indeksilukema kertoo, että tuotanto on laskussa.
Alustava arvio indeksilukemaksi oli 48,7. Se oli myös ekonomistien odotus tarkistetuksi lukemaksi uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa.
Euroalueen teollisuudesta on saatu jo aiemmin palvelualoja synkempää tietoa, sillä teollisuuden ostopäällikköindeksi laski maaliskuussa lukemaan 47,7 helmikuun 49,0:sta.
Sekä teollisuuden että palvelualat yhteen nivova yhdistetty ostopäällikköindeksi painui maaliskuussa 49,1:een helmikuun 49,3:sta.
Palvelualojen ja teollisuuden ostopäällikköindeksit olivat maaliskuussa laskussa toista kuukautta peräkkäin, mikä ekonomistien mukaan viittaa siihen, että euroalueen talous viime vuoden viimeisen neljänneksen tavoin supistui myös tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Teknisen määritelmän mukaan euroalue olisi siis taantumassa.
Ostopäällikköindeksit perustuvat brittiläisen Markit Economicsin tekemään ostopäällikkökyselyyn.













