Nämä postit suljetaan – Itellan yt:t päättyivät

Ulla-Maija Lähteenmäki
Nämä postit suljetaan – Itellan yt:t päättyivät
Itella aikoo sulkea 34 Postin omaa myymälää. Näistä 17 lopetetaan kokonaan ja 17 tilalle perustetaan yhteistyökumppanin ylläpitämä myyntipiste.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
6.10.2011 17:44
Kommentit 36

Syynä postien lakkauttamiseen on Itellan sadan miljoonan euron säästöohjelma. Ohjelmaan kuuluva ensimmäinen yt-neuvottelukokonaisuus on saatu Itellan mukaan päätökseen. Väkeä vähenee yhteensä 245 henkilötyövuotta.

Postikonttoreiden vähentämisen lisäksi kirje- ja pakettilajittelu loppuu Lappeenrannan postikeskuksessa. Työ loppuu 26 työntekijältä. Itella Asiakkuusmarkkinoinnissa on puolestaan tehty yrityskauppa, jonka seurauksena väkeä vähenee irtisanomisten kautta enintään 64. Postien lakkauttamisilla vähentyy 155 henkilötyövuotta.

Postien vähennykset tapahtuvat pääosin suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingistä vähennetään viisi postia, Vantaalta kaksi, Turusta kaksi, Tampereelta kaksi ja Oulusta kaksi. Taulukko kaikista vähennettävistä tai yhteistyökumppaneille siirrettävistä posteista löytyy jutun lopusta.

Itellan mukaan muutokset alkavat aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella ja niiden on tarkoitus toteutua viimeistään kesäkuun 2012 loppuun mennessä.

– Nyt muutoksia toteutetaan pääasiassa suurimmissa kaupungeissa.  Jatkossa osaan niistä kaupunginosia, jotka jäävät nyt ilman postia, perustetaan Postin Noutopiste, sanoo johtaja Petri Aaltonen Itellasta.

Postin omia myymälöitä
jatkossa enää 100 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Aaltosen mukaan yhä suurempi osa posteissa käynneistä on verkkokaupoista tilattujen pakettien noutoja.

– Kustannuksiltaan keveämmillä palvelupisteillä voimme tulevaisuudessa tarjota yhä enemmän joustoa siihen, mistä pakettinsa voi noutaa. SmartPOST-pakettiautomaattien käytön yleistyessä ja Postin Noutopiste-konseptin laajentuessa tämä toteutuu, kertoo Aaltonen.

Muutosten jälkeen Postilla on enää noin sata omaa myymälää. Yritysten yhteydessä toimivia myyntipisteitä on 900.

Itellan syyskuussa alkanut toinen yt-neuvottelukokonaisuus on edelleen kesken. Itella arvioi sen päättyvän loka–marraskuun vaihteessa.

Postien määrä vähenee
Suljettavat Postin myymälät
00180 HELSINKI Ruoholahti
00300 HELSINKI Pikku Huopalahti
00600 HELSINKI Käpylä
00750 HELSINKI Puistola
00840 HELSINKI Laajasalo
01200 VANTAA Hakunila
01710 VANTAA Pähkinärinne
02200 ESPOO Niittykumpu
20540 TURKU
20810 TURKU Martinmäki
28360 PORI
33540 TAMPERE Sammonkatu
33710 TAMPERE Kaukajärvi
40700 JYVÄSKYLÄ Mäki-Matti
45700 KUUSANKOSKI
90400 OULU Limingantulli
90420 OULU
Lähde: Itella

Lisää Aiheesta
UutinenItellan loppukesän tulos tappiolle (26.10.2011 11:11)
Uutinen"Itellalla liian paljon johtajia" (13.9.2011 15:18)
UutinenItellalta taas jättipotkut (13.9.2011 13:17)
UutinenItella vähentää jopa 430 (18.8.2011 15:27)
UutinenUusi kokeilu – posti avaa postisi (30.3.2010 08:10)
UutinenItella pyytää anteeksi vanhuksilta (28.1.2010 15:03)
UutinenItella vähentää 188 työntekijää (11.1.2010 18:44)
YrityksetItella
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (36)

Huono 0
Onneksi ulkomailta tilaamalla ei tarvitse välttämättä maksaa sen enempää itellan riistomaksuja kuin kohtuutonta suomalaista ALViakaan.
Konkurssiin joutaa mokoma putiikki
Wau, omalla kohdalla tuo tarkoittaa sitä, että noudan jatkossa paketit toisesta postista, joka on onneksi 2 tuntia pidempään auki kuin nykyinen omani.

Ei siis harmita yhtään, kun en meinaa koskaan tähän nykyiseen töistä edes ajoissa ehtiä ennen kuin se menee kiinni.
geros
Vähentäkää johtajien ja valiokuntien palkkioita ja palkkoja. Se tuo säästäjä jopa 200 milj/euroa vuodessa. kiitos
asiantuntija
"Syynä postien lakkauttamiseen on Itellan sadan miljoonan euron säästöohjelma." Tai sitten syynä on Itellan kahden sadan miljoonan hukkainvestointi Moskovan varastologistiikkaan...
Postimies
100 M€:n säästöohjelma - siitä syystäkö kun Itellan johto hukkasi 200 M€ Moskovan varastologistiikkainvestoinnissa...????
Kusti
´

Kun on vain sadan miljoonan säästöohjelma, ei niin pieneen summaan mahdu johtajia.
vänrikki S.
On se kiva, että minä Tre:lla saan käyttää lähintä postia Pirkkalassa, vaikka keskustan postiin on 1/3 matka.
jihuu Idiotia... eikun itella
Suomi tukee nyt Euroopan loismaita ja roskapankkeja joten SULJETTAVIA ovat mm. osa posteista ja varuskunnista sekä puolutusvoimien läänien esikunnista.
Buhahhah
Siihen loppui tämän yrityksen postimyynnin kehittäminen Kuusankoskella. Kiitti vtusti Itella!
Saata nan tunarit
Helsingissä tullipostia saa kerran viikossa. Muina päivinä ajellaan naapurikaupunkiin

Valtakunnan perusinfrastruktuuri on mätä mutta rahaa lapetaan eurooppalaisille pankeille.

haloo!!

Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

21:15OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949