Hotellit perivät lisämaksua aamiaisesta ja siivouksesta

Lehtikuva
Hotellit perivät lisämaksua aamiaisesta ja siivouksesta
Hotelliyöpymisessä alkaa olla samoja piirteitä kuin lentomatkustamisessa: kaikesta on maksettava erikseen. Näin sanoo hotelliyöpymisiä välittävän Hotels.comin johtaja.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
28.1.2011 17:04
Kommentit 30

Hotelliyöpyminen alkaa muistuttaa lentomatkustamista, Hotels.com ennustaa. Hotellihuoneita välittävän sivuston mukaan yhä useampi hotelli on alkanut paloitella hotelliyön hintaa.

Esimerkiksi vuonna 2010 huomasimme useiden hotelliketjujen leikkaavan kulujaan ja lisäävän palveluita lisämaksullisiksi, yhtiön markkinointi- ja strategiajohtaja Nigel Pocklington sanoo tiedotteessa.

Yöpymisen lisäksi matkustajan on siis maksettava erikseen esimerkiksi aamiaisesta, jokapäiväisestä siivouksesta tai aikaisesta sisäänkirjautumisesta.

Hotelliyöpymisen hinta on Pocklingtonin mukaan laskenut kahden viime vuoden ajan kaikissa tähtiluokissa, mikä on lisännyt hienompien hotellien kysyntää.

Yhtiö ennustaa, että suomalaiset matkailevat tänä vuonna edellisvuotta enemmän. Kotimaan suosikkikohteita ovat Helsinki, Tampere, Turku, Oulu ja Vantaa. Suunnatessaan ulkomaille suomalainen lähtee usein Espanjaan, Viroon tai Ruotsiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pihi matkailija suuntaa tänä vuonna Islantiin, Irlantiin tai Abu Dhabiin, jossa finanssikriisi on laskenut hotelliöiden hintaa. Hinnat ovat laskeneet myös suomalaisten suosikkikohteessa Tallinnassa, jossa hotelliyön keskihinta on nyt 66 euroa.

Hotels.comin listaamien yleisimpien hotellihakujen perusteella yhä useampi suomalainen suunnittelee matkaa myös Slovakiaan, Iso-Britanniaan, Norjaan, Egyptiin tai Yhdysvaltoihin.

Lisää Aiheesta
UutinenTuristi ei innostu kriisimaista (13.1.2011 11:49)
UutinenMatka kylmään maksaa (26.7.2010 15:45)
Uutinen10 säästövinkkiä matkalle (10.7.2010 06:02)
UutinenKortilla maksat kohta kalliimmin (14.6.2010 06:01)
UutinenHotelliala riemuitsee tuhkapilvestä (17.4.2010 10:29)
UutinenTuhka ei pärjää ahtaajille (16.4.2010 11:12)
UutinenScandic ostaa 510 uutta huonetta (11.3.2010 15:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (30)

Huono 0
Siitä vaan...järjestetään sitten sitä siivoamista ja käydään aamupalalla naapurikahvilassa...buahahaaaa
Öky Erkki
Viimeksi asuin 5-tähden hotellissa 50 euron hintaan ja siihen kuului palvelujen lisäksi all inclusive ruokailut ja etanolipitoiset juomat.
En siivonnut tai pedannut
Evoluutio menee muutenkin kuin lentoyhtiöillä. Suomessa esim. tuli Omena-hotellit, joilla alunalkaen hintaan sisältyy pelkkä huone. Siellä ei ole edes sitä tympeästi hymyilevää ja töykeää respaa. Aamupalat yms. saa sitten lisähintaan jos haluaa. Työkseen hotellissa asuvalle alkaa tulla pekonit ja munakokkelit korvista ulos.
hotla
Kyllä minä varmistan aina mitä hintaan kuuluu. Oma vaatimuslistani:
- Aamiainen (tai sitten lasken hintaan mukaan aamiaisen hinnan kun teen vertailua)
- Ilmainen internet yhteys

Ikinä en ole onneksi törmännyt tilanteeseen että siivouksesta perittäisiin eri maksua. Tippiä kyllä joutuu yhdysvalloissa pari taalaa antamaan siivojalle per päivä (tai ei pakko ole mutta maan tapa).

Las Vegasin eräässä hotellissa oli kyllä sellainen vaihtoehto että sait $10 takaisin huoneen hinnasta jos et tarvinnut siivousta (itsekkin olin hotellissa 8 päivää joten säästö oli ihan hyvä kun otti siivouksen ainoastaan joka 3-4 päivä. Eli säästi $10 + tip:in hinnan
Matkailija
Järkevä juttu esim. aamiaisen osalta. Eihän kaikki sitä syö,vaikka sisältyisi hintaankin. Monelle ei aamiainen tule mieleen ollenkaan aamulla. Sisällä kun ei pysy muu kuin Rapalan uistin.Tietysti lisäkustannuksen tuo se,että aamiaishuoneen ovella pitää olla joku tsekkaamassa. Tai sehän on vain 3-4 tunnin jobi.Voihan vaikka välillä järjestellä munia.
Huikkanen
Valaiskaa miten hitossa voi maksaa esimerkiksi maailman metropoleihin luettavissa kaupungissa, Lahdessa yksi yö viikonloppuna basic hotellissa yli 100 euroa?

Katsokaa mitä samalla rahalla saa esimerkiksi Hong Kongista joka sitten lienee samaa tasoa Lahden kanssa.

Mutta hei, tuostakin olisi tullut plussaa/bonusta omalle PLUS TILILLE!!
Kyllä minä varmistan aina mitä hintaan kuuluu. Oma vaatimuslistani:- Aamiainen (tai sitten lasken hintaan mukaan aamiaisen hinnan kun teen vertailua)- Ilmainen internet yhteysIkinä en ole onneksi törmännyt tilanteeseen että siivouksesta perittäisiin eri maksua. Tippiä kyllä joutuu yhdysvalloissa pari taalaa antamaan siivojalle per päivä (tai ei pakko ole mutta maan tapa).Las Vegasin eräässä hotellissa oli kyllä sellainen vaihtoehto että sait $10 takaisin huoneen hinnasta jos et tarvinnut siivousta (itsekkin olin hotellissa 8 päivää joten säästö oli ihan hyvä kun otti siivouksen ainoastaan joka 3-4 päivä. Eli säästi $10 tip:in hinnan

Kyllä tuo tippi-järjestelmä on osoitus maasta,jossa työntekijöiden oikeudet ovat melko olemattomat. Ellei tule tippejä,ovat tulosi mitättömät.Ja tuo tippitulo on harmaata taloutta rehellisimmillään. Verot ja muut ansiosidonnaiset maksut jäävät yhteiskunnalta saamatta.Samoin etuudet jäävät myös työntekijältä saamatta.
Työstä palkka eikä ehkä.
Huono 5
Valaiskaa miten hitossa voi maksaa esimerkiksi maailman metropoleihin luettavissa kaupungissa, Lahdessa yksi yö viikonloppuna basic hotellissa yli 100 euroa?Katsokaa mitä samalla rahalla saa esimerkiksi Hong Kongista joka sitten lienee samaa tasoa Lahden kanssa.Mutta hei, tuostakin olisi tullut plussaa/bonusta omalle PLUS TILILLE!!

Nyt on kyllä uusavuttomuutta. Ensiksi ruutuun plävähtävät huonehinnat ovat listahintoja,joihin aina muutama sortuukin. Vähän lisää näppäimiä näpyttämällä alkaa tulla jo sopivaakin hintatasoa.En ole koskaan maksanut listahintaa enkä maksa.
Punkkaaja
Turkusessa toistakymmentä euroa taivasalle pysäköinnistä. Ilmaisesta aamiaisesta ei ollut perheelle odotettua hyötyä, kun sali avautui vasta aamulaivan lähtöhetkellä. Seuraavaksi erikseen veloitus lämpimästästä vedestä jne.
Turku 10 km - U-käännös, kiitos
Huono 0
Veikkaan, että sotkuisista ilman aamupalaa olevista hotelleista tulee liikematkustajien toisia koteja. Työnantajat käyttävät tätä varmasti siirtääkseen osan kustannuksista työntekijälle.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

21:12OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949