Sähkön kulutus kääntyy rajuun kasvuun

Lehtikuva
Sähkön kulutus kääntyy rajuun kasvuun
Elinkeinoelämän arvion mukaan sähkön kysyntä kasvaa vuoteen 2030 mennessä noin 20 prosenttia taantumaa edeltäneestä tilanteesta ja noin kolmanneksen tämänhetkisestä kulutuksesta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
28.10.2009 12:16
Kommentit 32

Eniten sähkön kulutus lisääntyy palvelualoilla ja liikenteessä, mutta sähkön tarve kasvaa myös teollisuudessa rakennemuutoksesta huolimatta, ilmenee Energiateollisuus ry:n ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n raportista.

Raportin mukaan vuonna 2030 sähkön kulutus nousee 100–111 terawattituntiin. Kulutuksen kasvuvauhti riippuu siitä, kuinka nopeasti talous toipuu taantumasta.

Yksi terawattitunti eli TWh on miljardi kilowattituntia.

Sähkön kysyntä kasvaa tulevinakin vuosina, mutta selvästi hitaammin kuin taantumaa edeltäneellä pitkällä nousukaudella. Vuonna 2007 Suomen sähkön kulutus oli noin 90 TWh ja viime vuonna taantuman painamana noin 87 MWh.

Raportin mukaan palvelujen sähkön tarve kasvaa noin 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Liikenteessä sähkön kulutus moninkertaistuu, kun sähköautojen ja ladattavien hybridien määrä lisääntyy.

Teollisuudessa sähkön kysyntä kasvaa 2–16 prosenttia verrattuna taantumaa edeltäneeseen aikaan.

Toimialoista eniten sähkönkulutustaan kasvattaa metalleja jalostava teollisuus.

Kaiken kaikkiaan raportti arvioi teollisuuden sähkön tarpeen nyt pienemmäksi kuin kaksi vuotta sitten vastaavassa laskelmassa. Tämä johtuu muun muassa metsäteollisuuden rakennemuutoksesta sekä taantuman vuoksi lykätyistä teollisuuden investoinneista.

Sähkönkulutuksen arvioinnin lähtöolettamuksena on keskimäärin kahden prosentin vuotuinen talouskasvu.

Laskelmassa oletetaan myös, että energiatehokkuus paranee merkittävästi tulevina vuosina ja ilmastonmuutoksen torjunta on keskeinen yhteiskunnan kehitystä ja päätöksentekoa ohjaava tekijä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sähköä tarvitaan raportin tekijöiden mukaan lisää, koska talous ja kulutus kasvavat. Lisäksi muita energialähteitä korvataan yhä enemmän sähköllä.

Raportissa arvioidaan myös uuden sähköntuotantokapasiteetin tarvetta. Elinkeinoelämän mukaan uutta kapasiteettia tarvitaan 7 000–8 000 megawattia vuoteen 2030 mennessä jo rakenteilla olevien ja toteutettavaksi päätettyjen hankkeiden lisäksi.

Lisää potkua
tuulivoimaan

Lisäinvestoinnit korvaisivat vanhenevat laitokset, vastaisivat sähkön kasvavaan kysyntään ja poistaisivat nykyisen tuontiriippuvuuden.

Tarvittavilla investoinneilla pystytään kattamaan sähkön kysyntä kotimaisella tuotantokapasiteetilla myös huippukulutustilanteissa. Pakkaspäivien kulutushuippujen ennakoidaan kohoavan 16 500–18 500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä.

Tuulivoima ei ole raportin mukaan täydellä teholla käytössä kaikissa olosuhteissa. Sen vuoksi tuulivoiman kapasiteetista vain kymmenen prosenttia tai vähemmän voidaan laskea mukaan tarvittavaan uuden kapasiteetin määrään. Tämä lisää tarpeita investoida ydin-, vesi- ja lauhdevoimaan.

Vaikka sähkön kulutus kasvaa, sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää merkittävästi, kun uusiutuvan energian ja ydinvoiman osuutta lisätään riittävästi.

Lisää Aiheesta
UutinenTuulimyllyllä 3000 euroa päivässä (6.12.2009 10:41)
UutinenVihreä elvytys valuu Kiinaan (22.11.2009 10:58)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (32)

Huono 0
Oikein. Elinkeinoelämä suojelee meitä viherfasisteilta.
Engineer Brain
Mmmm, laitetaanpa tuohon metalliteollisuuden kohtaan vaikka 19% kasvu, kauppa voisi tarvita vaikka 16%, ja laitettasko vaikka liikenteelle jotain 29%, kun sähköauotkin yleistyvät. Metsäteollisuus erikoistuu ja tarvii öpaut 15% lisää, niin ja tietoteollisuuden jäähdytystarpeeseen heitetään vaikka 31% niin saadaan keskiarvoksi rapiat 20% kasvun sähköntarpeelle. Kirjotatko tuon raportin puhtaaksi niin lähetään saunaan poikien kanssa.....
Rintamakirjeenvaihtaja
Huono 1
Täytynee ostaa Fortumia.
piensijoittaja
Huono 3
Mmmm, laitetaanpa tuohon metalliteollisuuden kohtaan vaikka 19% kasvu, kauppa voisi tarvita vaikka 16%, ja laitettasko vaikka liikenteelle jotain 29%, kun sähköauotkin yleistyvät. Metsäteollisuus erikoistuu ja tarvii öpaut 15% lisää, niin ja tietoteollisuuden jäähdytystarpeeseen heitetään vaikka 31% niin saadaan keskiarvoksi rapiat 20% kasvun sähköntarpeelle. Kirjotatko tuon raportin puhtaaksi niin lähetään saunaan poikien kanssa.....

Niin surullista - niin totta...
Hank
Huono 9
"Raportin mukaan vuonna 2030 sähkön kulutus nousee 100-111 terawattituntiin. Kulutuksen kasvuvauhti riippuu siitä, kuinka nopeasti talous toipuu taantumasta."

Talous ei tule toipumaan "taantumasta", joten se siitä. Koko talousjärjestelmä tulee romahtamaan, ja maailma ajautuu kaaokseen ja anarkiaan.
EK:n sadut eivät tästä maailmasta
Huono 3
Ilmiselvästi suunta on kasvava, koska ihmiset hankkivat vähemmän sähköä kuluttavia tuotteita ja palveluita...
YdinPommiVoimala
Huono 5
Tuulivoima voidaan jättää kokonaan pois laskuista, koska se varavoimineen on päästöiltään suurempi kuin kivihiili.
Runsaspäästöinen tuulimyllyvoima
Huono 3
Kepu luule että uusituvalla energialla tämä saataisiin korvattua,näin ainakin vieteriukko Pekkarinen kuvittelee.
Vanhanen on ydivoimavastainen kuvitellen saavansa ääniä sillä tulevissa vaaleissa.Suomeen tarvitaan kolme uutta ydinvoimalaa lisää jotta energian tarve tulee taloudellisesti
varmistettua.Suomi voisi olla sähkön osalta omavarainen ja tarvittava säätövoima löytyisi euroopasta viemällä sinne ylimääräineen sähkö.Ostajamaat velvoitettaisiin varastoimaan käytetty ydinpolttoaine suhteessa kulutukseen ja näin ei jäisi suomelle ylimääräistä varatoitavaa.Fantastista.
Liero
Huono 1
"Talous ei tule toipumaan "taantumasta", joten se siitä. Koko talousjärjestelmä tulee romahtamaan, ja maailma ajautuu kaaokseen ja anarkiaan.

Siinä tapauksessa samaiset 100-111 terawattituntia tarvitaan aseiden valmistamiseen ja myyntiin sekä muuhun kaaoksen ja anarkian hallitsemaan toisenlaiseen talouteen.
EVVK
Huono 9
Hirveetä propagandaa. Ei lisää ydinvoimaa, kiitos. Satsatkaa uusiutuvan energian kehittelyyn, maksan mielelläni kestävän kehityksen energiasta.
kyllä nyppii
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

21:06OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949