Fifa syöksi Chelsean kriisiin
Fifa päätti, että Chelsea saa hankkia uusia pelaajia vasta tammikuussa 2011. Päätös oli rangaistus siitä, kun Chelsea kaksi vuotta sitten houkutteli nuoren ranskalaispelaajan Gaël Kakutan rikkomaan sopimuksensa ranskalaisseura Lensin kanssa ja tekemään sopimuksen lontoolaisseuran kanssa.
Fifa ilmoitti, että Chelsean ja Kakutan on maksettava Lensille melkein miljoonan euron korvaukset.
Liitto päätti myös, että Chelsea ei saa palkata uusia pelaajia kahden seuraavan kauppajakson aikana. Kansainvälisessä jalkapallossa on kaksi niin kutsuttua siirtoikkunaa – loppukesästä ja alkuvuodesta – joiden aikana pelaajasiirtoja voidaan tehdä.
Chelsean tasoiset seurat ovat erittäin riippuvaisia mahdollisuudesta täydentää miehistöjään pelaajasiirroilla, ja ne ovat valmiita maksamaan uusista pelaajista jopa kymmeniä miljoonia.
Brittilehti The Guardian luonnehti Fifan päätöstä "sokiksi". The Independent taas kirjoitti, että siirtokielto vei Chelsean "kriisiin".
Chelsea aikoo
valittaa päätöksestä
Fifan kiellolla voi olla iso merkitys Chelsean mahdollisuuksille pärjätä Valioliigassa ja Mestareiden liigassa. Chelsea ei ole koskaan voittanut Mestareiden liigaa, ja Manchester United on voittanut Valioliigan jo kolme kertaa putkeen.
Lontoolaisseura ilmoitti tekevänsä vahvimman mahdollisen vetoomuksen saadakseen kumottua Fifan päätöksen.
– Rangaistukset ovat ennenkuulumattomia tällä tasolla ja täysin kohtuuttomia väitettyyn rikkeeseen nähden, Chelsea sanoi.
Chelsealla on kolme viikkoa aikaa jättää asiasta valitus urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen.
Venäläisen miljardöörin Roman Abramovitshin omistama Chelsea johtaa tällä hetkellä Valioliigaa neljällä voitollaan neljän kierroksen jälkeen.

















Kommentit (21)
pientä ajatusvirhettä ollu kirjottajalla..
Chelsea töppäsi ja Fifa rankaisee itseään ?
Vastaavaa nuorten lupaavien pelaajien "ryöstämistä" harrastavat kaikki suurseurat. Seuraavana Ranskalaisseuran tähtäimessä on Manchester United joka hankki myöskin juuri 16v täyttäneen Pogdan riveihinsä. Aiemmin sama seura oli saanut jo korvauksia Newcastelta vastaavanlaisesta Charles N'Zogbian siirrosta.
Lol. :D
Noh, joka tapauksessa mihinkähän sääntöpykälään tuo päätös perustuu? Kuulostaa aika mielivaltaiselta rangaistukselta.