Arsenal haluaa palkkakaton
Arsenalin toimitusjohtaja Ivan Gadzidis sanoo, että seurojen on harkittava palkkakattoa saadakseen taloutensa kuntoon. Hänen mukaansa palkkakatto lisäisi myös kilpailua liigassa.
Gadzidis kehui Guardian-lehden haastattelussa Arsenalin "itsekannattavuutta". Monissa muissa Valioliigan seuroissa miljardööriomistajat rahoittavat omasta pussistaan tähtipelaajien hankintoja ja palkkoja.
Vaikka Valioliigaseurojen tulot ovat huipputasolla, seurat eivät keskimäärin tee voittoa.
Yksi viime aikojen kovimmista törsääjistä on Manchester Cityn ostanut Abu Dhabin sheikki Mansour bin Zayed al-Nayan. Hänen kerrottiin olevan halukas maksamaan Samuel Eto'olle 180 000 punnan eli yli 200 000 euron viikkopalkkaa.
Yhdysvaltain palloilusarjoissa – muun muassa kiekkoliiga NHL:ssä – on käytössä palkkakatto, joka on saaanut seurojen taloutta aiempaa terveemmälle pohjalle. Valioliigaseuraomistajien enemmistö ei ole kannattanut palkkakattoa, vaan he ovat halunneet käyttää rahojaan vapaasti joukkueidensa vahvistamiseen.
Siirtoralli
vauhdissa
Eurooppalaisten suursarjojen seurat kokoavat parhaillaan miehistöjä ensi kautta varten.
Guardianin mukaan Chelsea torjui perjantain vastaisena yönä Manchester Cityn tarjouksen ostaa lontoolaisseuran luottopuolustaja John Terry. Lehtitietojen mukaan ManCity olisi ollut valmis maksamaan Englannin maajoukkueen kapteenista 25–30 miljoonaa puntaa.
ManCity on jo hankkinut Roque Santa Cruzin 17 miljoonalla punnalla Blackburnista ja Gareth Barryn 12 miljoonalla punnalla Aston Villasta. Lisäksi seura on tarjonnut Manchester Unitedin jättävästä Carlos Tevezistä 25,5 miljoonaa puntaa – ja saman verran Barcelonan Eto'osta.
Euroopan kovimmat hankinnat on tehnyt Espanjan liigan Real Madrid, joka on tuhlannut uusiin pelaajiin jo reilusti yli kaksisataa miljoonaa euroa. Seura on ostanut Cristiano Ronaldon, Kakan, Karim Benzeman ja Raul Albiolin.
Euroopan jalkapalloliiton puheenjohtaja Michel Platini sanoi tällä viikolla seuranneensa hämmästyneenä seurojen ostovimmaa.
– Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miten kukaan voi maksaa 90 miljoonaa puntaa pelaajasta. Olen vaivaantunut, Platini sanoi L'Equipe-lehdelle.

















Kommentit (7)
Kuinkahan moni tätäkin palstaa lukeva suostuisi alallaan palkkakattoon? Jos maksaa liikaa, ei siitä työntekijää varmaan voi syyttää?
Oikea toimenpide olisi olla tekemättä mitään. Jos jollain on varaa, sen kun ostelee ja makselee. Jos talous ei kestä, menköön konkurssiin. Ei maailmasta jalkapalloseurat lopu.
Palkkakatto olisi urheilubisneksen tuhon tie.
Sen päässä häämöttää joku "kaikki pelaa", kaikki johtaa, kaikki valmentaa, kaikki kököttää katsomossa -mahdottomuus.
Ike Kanerva ei tätä salli. Jos jokaisella suomalaisella pituushyppyä harrastavalla kaunottarella olisi pääsy kisoihin johtajaa miellyttämättä, johtajan paikka menettäisi ison osan hohdostaan.
Ei käy! Se ei vain käy.
Veikkausliigaan ei ole pääsyä jos talous ei kestä eikä Manun miehille makseta Sunderlandin häijyjen palkkoja ikinä.
Finnarin piloteille palkkakatto koska ne, ilmavoimien mukaan, kähveltää niiden lentäjät, eli armeijan päiväpalkka finnarille!
Jalkapallo seurat osin ainakin pyörii joidenkin miljardöörien rahoilla ja harrastuksena/hupina. Eihän silloin ole mitään merkitystä, onko jalkapalloseuran talouden hoidossa mitään balanssia tulojen ja kulujen välillä. Mutta kaikki seurat eivät ole onnellisesti miljardööri kummisedän avoimen kulupiikin suojeluksessa.
Saappa nähdä kauan tämä lysti ja kupla jatkuu ja pelaajat tienaa näinkin paljon per viikko, kun parhaat nyt tienaa nurtsilla juosten ja palloa potkien.
Minäkin haluan palkkakaton ja tasavertaisuuspalkan. Pomon kaverit kun saa samasta työstä jopa 60% enemmän palkkaa.
Että arvaa harmittiko??
Tämä voisi olla jalkapalloa tervehdyttävä toimenpide, tosin suurimmat kärsijät ovat ne keskikastin pelaajat, jotka eivät tämän jälkeen pysty hevillä nostamaan palkkaansa, elleivät kehity superstara-luokkaan. Lisäksi nykyinen jalkapallo siirtokorvausruletteineen asettaa omat haasteensa.