Fazer ryhtyy taas keksikauppiaaksi
Fazer ryhtyy keksimaakariksi Vantaalla vanhalla tehtaallaan, jonka se nyt ostaa elintarvikeyhtiö Kraft Foodsilta. Mukana siirtyvät esimerkiksi tuotemerkit Jyväshyvä, Carneval ja Suklaalehti.
Lisää tuotemerkkejä on tulossa, sanoo Fazer leipomoiden ja makeisten toimitusjohtaja Pekka Rantala. Rantalan mukaan Fazer tähtää neljänneksen markkinaosuuteen Suomen keksimyynnistä.
Rantala muistuttaa, että Fazer on muuntanut vanhoja suklaamakujaan kuten Geishan ja Fazerinan onnistuneesti jäätelöiksi, ja keksikategoriaa voidaan laajentaa samaan tapaan.
Kaupan jälkeen liikkeelle lähdetään noin kymmenen prosentin markkinaosuudella.
– Ensi vuonna pitäisi päästä jo kaksinumeroiseen lukuun, Rantala arvioi.
Fazer valmisti keksejä samaisella Vantaan tehtaalla vuoteen 1995 asti, jonka jälkeen tehdas siirtyi useiden yrityskauppojen jälkeen Kraftille vuonna 2007. Samalla tontilla sijaitsevat Fazerin suklatehdas ja leipomo.
Kauppahintaa ei ole kerrottu. Kauppa tulee voimaan loka-marraskuun vaihteessa. Mukana siirtyy 87 työntekijää, eikä omistajanvaihdoksen pitäisi johtaa Kraft Foodsin mukaan lomautuksiin.
Kraft Foods sanoo säilyttävänsä kaupan jälkeenkin asemansa ”keksikategorian selkeänä markkinajohtajana”. Vantaan tehtaan myynnin se sanoo kuitenkin takaavan pitkäaikaiselle kasvulle paremman lähtökohdan. Kraft Foods muotoutuu tämän vuoden lopulla Mondelez-nimiseksi.















