Mikä on, kun olut ei maistu?
Talouskriisi nakertaa jo oluen myyntiä Euroopassa, antavat kansainväliset olutjätit ymmärtää. Samaan aikaan kuluttajat suosivat edullisempia merkkejä ja pakkauksia.
Esimerkiksi Stella Artoisia, Beck’siä ja Coronaa valmistava belgialainen olutjätti Anheuser-Busch InBev kertoo, että sen olutmyynti hupeni huhti–kesäkuussa Länsi-Euroopassa 6,7 prosenttia.
Kotimarkkinoilla Belgiassa myynti väheni 11,4 prosenttia, Saksassa 4,2 prosenttia ja Britanniassa 10,1 prosenttia. Hyvin ei mene Itä-Euroopassakaan, jossa oluen myynti väheni 11,2 prosenttia.
Anhauser-Busch syyttää laiskasta myynnistä kehnoa säätä ja sitä, että viime kevään vertailujakso oli poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen.
Pikaisen tarkastelun perusteella kyse ei ole ainoastaan Anheuser-Buschin kompuroinnista, sillä ainakaan sen kilpailija SAB Miller ei ole kahminut markkinaosuutta. Myös SAB Millerin myyntimäärät supistuivat Euroopassa, tosin vain prosentin.
SAB Millerin mukaan eurooppalaiset kuluttajat keskittyivät juomaan edullisempia merkkejä. Yhtiö myy Euroopassa muun muassa Kozelia ja Grolschia.
Kesä on tärkeä
suomalaispanimoille
Hartwallilta kerrotaan, että kesä-, heinä- ja elokuussa myydään kolmannes koko vuoden oluista. Oluen menekki pysyy kuitenkin vakaana säästä huolimatta.
– Huono sää vaikuttaa enemmän veden ja virvoitusjuomien menekkiin, Hartwallin viestintäjohtaja Petra Gräsbeck sanoo.
Enempää Hartwallilta ei haluta kertoa, koska Hartwallin omistaja Heineken julkistaa toisen vuosineljänneksen tuloksensa pian.
Pörssiyhtiöt eivät kerro tulokseen vaikuttavista asioista raportointijakson päättymisen ja tuloksen julkistamisen välillä.
Investointipankki Pohjola arvioi aamukatsauksessaan, että sateinen kevät on vaikuttanut Olvinkin olutmyyntiin negatiivisesti. Olvi julkistaa toisen vuosineljänneksen tuloksensa 9. elokuuta.
Soittokierros marketteihin kertoo, että Suomessa olut myy edelliskesän malliin.
– Meillä oluen myynti on pysynyt ennallaan koko vuoden ajan. Jos viime kesään vertaa, niin olemme aika samoissa lukemissa. Pientä vähentymistä voi toki olla, mutta ei ainakaan mitään radikaalia, K-Citymarket Vantaan Tammiston myymäläpäällikkö Petri Lintumäki sanoo.














