Kirjaudu ▼
 

Miksi Suomesta ei saa luomulihaa?

Lehtikuva
Miksi Suomesta ei saa luomulihaa?
Kaupan lihalaareista löytyy lihaa joka lähtöön, mutta luomulihatiski ammottaa tyhjyyttään. Siitäkin huolimatta, että kuluttajat haluavat ostaa ja kauppa haluaa myydä. Miksi tilanne on tämä? Ja miksei se muutu?
Erika Keppola
22.6.2012 06:03
100

S-ryhmä kertoi viime vuonna sen luomutuotteiden myynnin kasvaneen peräti 50 prosenttia. Ruokakeskon tuoretuotteiden ostojohtaja Harri Turunen kertoo K-ryhmän luomutuotteiden myynnin lisääntyneen tämän vuoden alussa saman verran.

Kuluttajien kysyntä lisäaineettomalle, eettisemmin ja usein lähellä tuotettuun ruokaan ei kuitenkaan kohtaa vastaavaa tarjontaa.

Elintarviketrendit 2012
-tutkimuksen mukaan erityisesti luomulihaa kaivataan selvästi enemmän kauppojen hyllyille. Muuhun luomutuotantoon verrattuna Suomessa tuotetaan poikkeuksellisen vähän lihaa, eikä kotimaista luomubroileria ole juuri lainkaan tarjolla.

Alle prosentti kaikesta tuotetusta lihasta on peräisin luonnonmukaisilta tiloilta, kun esimerkiksi kananmunista noin yhdeksän prosenttia on luomua. Eikä lihapulaan ole tulossa helpotusta.


Luomutuotannon
kovat kustannukset

Suomen johtavan luomulihan valmistajan Pajuniemen toimitusjohtaja Arto Jokinen sanoo luomulihan tuotantovaatimusten olevan Suomessa poikkeuksellisen haastavia.

– Rakennusinvestoinnit ovat Suomessa pakkastalvien vuoksi erittäin kalliit. Sikapuolella ei riitä, että rakennusten kustannukset olisivat 50 prosenttia tavanomaista kalliimmat. Suomessa on myös ihan omia keksintöjä, kuten että sikalan ikkunapinta-alan pitää olla viisi prosenttia lattiapinta-alasta. Betonielementeistä tehtävään sikalaan sellainen on erittäin hankalasti toteutettavissa.

Luomualan kehitystä tukevan Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila sanoo tuotannon olevan usein rakennuksista kiinni. 

– Suomessa tuotetaan eniten luomunaudanlihaa, ja meillä on paljon tiloja, joissa rehu on luomua, mutta rakennukset eivät täytä vaatimuksia.

Sianlihan tuotannossa muutokset verrattuna tavanomaiseen sikatilaan ovat vieläkin suurempia.

Maatalousyrittäjille neuvontaa ja koulutusta tarjoavan Pro Agrian luomuerikoisasiantuntija Marja Suutarla sanoo, etteivät tuottajat pysty reagoimaan kysynnän kasvuun niin nopeasti kuin haluaisivat.

– Jos viljelijä päättää ryhtyä tuottamaan luomua, se ei käytännössä tapahdu noin vain. Luomutuotannon voi kotieläinpuolella käynnistää vasta 2,5 vuoden siirtymäajan jälkeen.

Mikä on lihan oikea hinta?

Kottilan mukaan vakiintunutta tuottajahintaa esimerkiksi luomusianlihatuotannossa on vaikea sanoa.

– Meillä on kymmenkunta luomusikatilaa, joiden myyntikanavat ovat hyvin erilaisia. Pienistä määristä puhuttaessa hinnat myös vaihtelevat hyvin paljon.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkija Kauko Koikkalainen pitää luomulihan tuottajahintoja sen verran marginaalisina, että se jarruttaa tuotannon kehitystä. Yleisesti ottaen Kottila on samaa mieltä, ja siksi tuottajahintojen pitäisikin nousta. 

– Se on sitten tietysti toinen asia, että hintataso olisi myös kuluttajille sopiva. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Luomu tuli liian
nopeasti muotiin 
Atrian liha- ja alkutuotantoliiketoiminnan johtaja Matti Perälä nimeää kustannusten lisäksi myös toisen syyn luomulihan kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuudelle.

– Ihmisten halu ostaa luomulihaa on realisoitunut vasta aivan kahden viime vuoden aikana. Suomalaisen luomulihantuotannon historia on kuitenkin hyvin lyhyt, ja Suomessa on vain kymmenkunta luomusikatilaa.

Myös Pro Agrian luomuerikoisasiantuntijan Marja Suutarlan selitykset ovat samansuuntaisia.

– Alunperin luomulihalla ei ole ollut samalla tavalla kysyntää kuin esimerkiksi luomukananmunilla, koska luomuliha on suhteessa varsin kallista. Kysynnän lisääntyessä tuotanto ei sitten ole pysynyt perässä.

Ruokakeskon tuoretuotteiden ostojohtaja Harri Turunen kertoo luomuprosessin pituuden heijastuvan kauppojen hyllyille.

– Kauppa haluaisi myydä enemmän, mutta kysynnän kasvuun ei pystytä vastaamaan niin nopeasti, koska tuottajia ei Suomessa ole tarpeeksi ja uusia tulee hitaasti.

Samaa sanoo Pro Luomun puheenjohtajana toimiva S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu. Hän pitää siirtymäaikoja liian pitkinä.

Pullonkauloja
purettavana

Luomutuotantoa säädellään ja valvotaan Suomessa erittäin tiukasti. Lähtökohtana on EU-lainsäädäntö, ja elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo tuottajien toimintaa.

Luonnonmukaisten tuotanto-olosuhteiden takaaminen merkitsee luomulihan tuottajalle käytännössä esimerkiksi jatkuvaa kirjanpitoa eläinten hoitoon käytetyistä desinfiointiaineista ja tarkkoja tietoja eläinten ruokinnasta.

Pajuniemen Arto Jokinen sanoo lainsäädännön nostavan jonkin verran luomutuottajaksi ryhtymisen kynnystä. Varsinaiset pullonkaulat löytyvät sianlihan tuotannossa toisaalta.

– Suomessa on hirveä pula luomurehusta. Ennen kaikkea valkuaisaineiden löytäminen on vaikeaa. Ei niitä uusia luomutiloja vain voi tulla yks kaks hirveää määrää, kun ei ole rehua.

Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila korostaa alan tiedon ja osaamisen lisäämisen merkitystä. – Suomessa on paljon väärää ja vanhentunutta tietoa luomusta, osin aivan pelkkiä huhujakin. Mutta koko luomuala onkin Suomessa vielä aivan alkutekijöissään.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (100)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Fakta on se, että liha ei ole luomua, jos keskituloisella on varaa ostaa.

Ei se ole mitään luomua, jos esim. sika on karsinassa koko elämänsä.. sen pitää saada tonkia metsässä ja jne.
Hmm.. 22.6.2012 6:20

Anonyymi
Saisi edes kunnollista tavallista lihaa. Esim. grillikylkien valikoiman on aivan luokattoman huono. Muutenkin grilliin soveltuvat isommat lihapalat, etenkin marinoimattomat, tuntuvat hyllyistä puuttuvan.
Pyh 22.6.2012 6:28

Anonyymi
Sianlihan maku paranee jos siinä olisi enemmän läskiä. Ei se luomusta ole kiinni.
Luomun hitaaseen etenemiseen on syynä byyrokratia sillä Pro Agria ohjeistaa ministeriön virkamiehiä niin että heidän palveluille olisi enemmän käyttöä lain määräyksillä ja samalla saisivat enemmän liikevaihtoa Viljelijöitten keskuudessa puhutaa ko. puljusta nimellä "Pro Rahastus" sillä heidän hinnoittelu ja kilpailuaseman väärinkäyttö ei kestä päivänvaloa ja senpä takia sitä ei varmaan tutkita.
Pro possu 22.6.2012 6:55

Anonyymi
LUOMU = vitsi suomessa kaikilta osin.
Suomessa häärii monsanton laki ja kaikki ruoka on geenimanipuloitua jotta teistä pääsisi nopiammin eroon.
Luomu loppuu näihin sumutus lentoihin joita suomen yllä yötä päivää läpi vuoden harjoitetaan.
Sinisilmäisyysttä va 22.6.2012 7:18

Anonyymi
Hakatuilla metsäraunioilla pärjäisi ylämaankarja
ja risteytyssiat tosin ruokintalisä ja vesi on oltava.Kaniinit oli sodan jälkeen monien pihoissa
kasvamassa,lihan tuotannossa syötyyn ruokaan nähden
paras hyötysuhde.
Luomuruokaa omasta maasta.
Yrittäjä 22.6.2012 7:19

Anonyymi
Ihmeellistä, ettei tästä Euroopan eilisestä vakausmekanismiasiasta ole juuri missään lehdessä otsikoita. Tässähän annetaan kuitenkin ulkopuoliselle salaisesti toimivalle puljulle oikeus kupata rahaa Suomen valtiolta ja kyseisen putiikin henkilöstö toimii lakien syytesuojan kanssa kaikkien lakien yläpuolella. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, ettei tuommoiseen pitäisi Suomen lähteä. Media tuntuu olevan kokonaan Kokoomuksen talutusnuorassa kun Halla-Ahon päiväsakon suuruus ja vaikka Hakkaraisen kalsarit ovat tärkeämpi asia uutisoitavaksi isoin otsikoin kuin se, että päätäntävalta siitä, että kuinka valtiomme rahoja käytetään ulkoistetaan jollekin lakien yläpuolella toimivalle isokenkäisten salaseuralle.

Toimittajat aivan kädettömiä hamstereita...

Urpolainen ja Käteinen kantamaan OIKEASTI vastuuta oikeudessa


Etenkin Yle:n, Mtv3:n, Ilta-Sanomien sekä Hesarin toimittajat eivät ole toimittajia, vaan paremminkin mainostoimittajia, kirjoittavat kieliulkona mitä Kokoomuksen puoluesihteeri sanelee...
XO 22.6.2012 7:20

Anonyymi
Ihmeellistä, ettei tästä Euroopan eilisestä vakausmekanismiasiasta ole juuri missään lehdessä otsikoita. Tässähän annetaan kuitenkin ulkopuoliselle salaisesti toimivalle puljulle oikeus kupata rahaa Suomen valtiolta ja kyseisen putiikin henkilöstö toimii lakien syytesuojan kanssa kaikkien lakien yläpuolella. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, ettei tuommoiseen pitäisi Suomen lähteä. Media tuntuu olevan kokonaan Kokoomuksen talutusnuorassa kun Halla-Ahon päiväsakon suuruus ja vaikka Hakkaraisen kalsarit ovat tärkeämpi asia uutisoitavaksi isoin otsikoin kuin se, että päätäntävalta siitä, että kuinka valtiomme rahoja käytetään ulkoistetaan jollekin lakien yläpuolella toimivalle isokenkäisten salaseuralle.

Toimittajat aivan kädettömiä hamstereita...

Urpolainen ja Käteinen kantamaan OIKEASTI vastuuta oikeudessa
Kok, Rkp ja Sdp vale 22.6.2012 7:20

Anonyymi
Baarit luomulihaa täynnä, osa tosin hyvin riippunutta...
Tosi on 22.6.2012 7:28

Anonyymi
Ulkomailla olen joskus nähnyt luomua, mutta harvoin Suomessa... no yhden luomuporsaan olen nähnyt tänä keväänä ja se tonki hyvän matkaa nurmikkoa auki :)

Luomua löytyy vielä joistain kehitysmaista, missä ihmisillä on ehkä yksi sika ja muutaman kanaa.. ne käyskentelee pihalla vappana ja yleensä etsii ruokaa luonnosta.
Luomu 22.6.2012 7:32

Anonyymi
jos olet elänyt maalla joskus 60 luvulla ja nähnyt miten esim sikoja on silloin kasvatettu niin tiedät mitä luomu sika on.
patruuna 22.6.2012 7:46
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä