Talouselämä: Pirkka ja Rainbow – näitä olutkansa ostaa
Keskon ostojohtaja Jesper Åberg kertoo Pirkka-oluen olleen Keskon ketjun myydyin olutbrändi sekä litroissa että euroissa. Myös S-ryhmän tumma ja vaalea Rainbow-lager ovat käyneet kaupaksi odotettua paremmin.
–Myynti on käynnistynyt niin hyvin, että myymälöissä on ollut tilapäisiä tuotepuutteita, SOK:n valikoimajohtaja Ilkka Alarotu kertoo Talouselämässä.
S-ryhmä empi pitkään oman olutmerkkinsä tuomista markkinoille. Alkoholiton Rainbow-olut tuotiin joulun alla kaikessa hiljaisuudessa kauppoihin. Tuolloin Alarotu vielä kiisti, että S-ryhmältä olisi tulossa oman brändin keskiolutta. Huhtikuussa S-ryhmä kuitenkin lanseerasi omat lagerinsa.
Alarotu täsmentää, että menekistä huolimatta Rainbow-oluiden osuus S-ryhmän koko oluttuoteryhmän myynnistä on vasta 0,4 prosenttia.
Rainbow ja Pirkka
Olvin tehtailta
Sekä Pirkan että Rainbown oluet ovat peräisin Olvin panimolta, mutta ne valmistetaan eri resepteillä. Osaketutkimusyhtiö Inderesin toimitusjohtaja Juha Kinnunen sanoo kaupan omien merkkien olueiden menekin koituvan Olville tappioksi.
– Vaikka Olvi valmistaa molemmat oluet, ovat sen katteet private label -tuotteissa väkisin heikompia kuin omissa brändeissään, Kinnunen sanoo.
Vastaavasti kauppaketjujen omien merkkien suosio kilisee Keskon ja S-ryhmän kassaan. Pirkka-pakkausten kallistumisesta huolimatta Keskon oluen 2,40 euron litrahinta on S-ryhmää halvempi. Rainbow-oluet kustantavat kolme euroa litralta.













