Kirjaudu ▼
 

Mitä tekikään euro? Näin kävi Viron hintojen!

Kirsikka Kiviniemi / IS
Mitä tekikään euro? Näin kävi Viron hintojen!
Yllättäen turisti pärjäsikin ensimmäisenä eurovuonna paremmin kuin paikallinen asukas.
Sakari Nupponen
14.12.2011 06:01
54

Viron kuluttajahinnat nousivat marraskuusta 2010 marraskuuhun 2011 kaikkiaan 4,2 prosenttia. Keskiarvoa enemmän kallistuivat Statistikaametin mukaan muun muassa ruoka ja alkoholittomat juomat (+ 4,3 %), alkoholi ja tupakka (+ 4,7 %) sekä ulkona syöminen ja hotelliyöpymiset (+ 8,5 %).

Taloussanomien ja Ilta-Sanomien selvityksen mukaan eurovuosi on kuitenkin kohdellut turistia paremmin kuin paikallisia asukkaita. (Katso taulukko jutun lopusta.)

Euron tulo kallisti turistin ostoskoria vain 2,5 prosenttia. Jotkin hinnat ovat euroaikana jopa laskeneet.

Eniten kuvettaan saa kaivaa matkaileva perhe, joka käy kylpylässä ja ruokkiin sen jälkeen lapsikatraansa Mäkkärissä. Sen sijaan piipahdus eläintarhaan ja syömingit kuuluisassa keskiaikaravintolassa tulevat nyt hiukkasen halvemmaksi kuin vuosi sitten.

Taloustiedot

Pyöristyksiä
ylös ja alas

Ensimmäinen korotuksen paikka oli jo viime tammikuussa, kun Viron kruunujen käyttö euron rinnalla loppui. Tuolloisen selvityksen mukaan 30 tyypillisestä turistihinnasta 19 pysyi ennallaan, seitsemän nousi ja neljä laski.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euroon siirtymisen ennakoitiin nostavan pikkuhintoja. Olihan uusi valuutta yli 15 kertaa vanhaa arvokkaampi. Vanhemmat ihmiset kävivät vakavissaan keskustelua muun muassa lasten viikkorahojen inflatoitumisesta, koska virolaiset eivät olleet tottuneet vuosikausiin olleet käyttämään kolikoita vaan paperirahaa.

McDonald’s pyöristi jo tammikuussa eurosentit ylöspäin ja on senkin jälkeen nostanut hintojaan. On myös toisenlaisia esimerkkejä. Virun pubi, entinen Public Corner, muunsi tuopin hinnan suoraan valuuttakurssin mukaan 3,52 euroon ja pyöristi sen sittemmin tasarahaan 3,50:een.

Näin kävi Viron turistihintojen 2011
(Esimerkkihintojen nousun keskiarvoksi tuli +2,5 %)
Ostopaikka/palvelun tuottaja
Tuote/palvelu
Kruunuhinnat euroina joulukuussa vuosi sitten Eurohinnat 15.1.2011 kun kruunut poistuivat käytöstä Eurohinnat joulukuussa tänä vuonna Muutos vuodessa prosenttia
Pub, Hotelli Viru        
Saku Kuld -olut 50 cl 3,52 3,52 3,50 -0,6
Maiasmokk Kohvik        
Kahvi tai tee 1,30 1,30 1,30 0,0
Vadelmakakun pala 1,60 1,45 1,60 0,0
Tiramisukakun pala 1,60 1,45 1,60 0,0
McDonald's        
Big Mac -hampurilainen 2,17 2,20 2,55 17,5
Big Mac -ateria 3,58 3,60 4,20 17,3
Viru Ilusalong        
Hiusten (lyhyet) leikkaus, pesu ja kampaus 22,40 22,40 22,50 0,4
Permanentti (puolipitkät) 55,60 55,60 58,00 4,3
Hiusten värjäys (pitkät) 63,30 63,30 64,00 1,1
Pedikyyri (sisältää hieronnan ja ranskalaisen lakkauksen) 37,10 37,10 37,10 0,0
Miesten kasvohoito 35,20 35,20 35,20 0,0
Iltameikki 22,40 22,40 22,40 0,0
Aromiterapeuttinen laavakivihieronta (90 min.) 44,70 44,70 44,70 0,0
AHHAA tiedekeskus        
Perhelippu 11,82 12,00 12,00 1,5
Tallinn ZOO        
Perhelippu 6,07 6,00 6,00 -1,2
Kalev Spa        
2 aikuista ja 3 lasta 2,5 tuntia vesipuistossa 25,88 29,00 29,00 12,1
2 aikuista ja 3 lasta päivä vesipuistossa 31,96 38,00 38,00 18,9
Olde Hansa        
Raatimiesten Riistajuhla 41,00 40,00 40,00 -2,4
Restoran Ö
Maistelumenu 63,27 63,27 65,00 2,7
Prisma Peremarket
1 litra Koskenkorvaa 18,53 18,53 18,99 2,5
3 litraa J.P. Chenet Cabernet-Savignon 15,97 15,97 16,19 1,4
24 tölkkiä (0,33 l) Koff-olutta 14,86 14,86 11,49 -22,7
24 tölkkiä (0,33 l) Original Gin Long Drinkiä 15,11 15,11 15,99 5,8
2 litraa Coca-Colaa 1,24 1,24 1,18 -4,8
Marlboro-kartonki 27,42 29,95 29,95 9,2

Yritykset S-ryhmä McDonald´s
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (54)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jos 99-loppuset hinnat hämää niin kannattas varmaan lopettaa kaiken ostaminen ja kuihtua pois, ohan ne numerot niin vaikeita ja kauheita että..
Tyhmyydelle potku pe 14.12.2011 7:25

Anonyymi
Suomesssa palattu 99-loppuisiin hintoihin.
Ne kiellettiin markka-aikana, koska ne harhauttavat hintojen käsittämistä.

Euroaikaan taas käsittämättömät 99-loppuiset taas saapuneet sumuttamaan kuluttajia.


Miten 99 loppuinen hinta voi sumuttaa omilla aivoillaan ajattelevaa ihmistä?
Nimetön 14.12.2011 7:34

Anonyymi
Mikä tärkeintä: Laatikko Koffia -22,7%

Euro on PELASTUS.
Nimetön 14.12.2011 7:44

Anonyymi
Samana aikana nousivat palkat noin 5-7 prosenttia vuodessa eli virolaisten ostovoima on noussut jonkin verran.
Timppa 14.12.2011 7:45

Anonyymi
Miten 99 loppuinen hinta voi sumuttaa omilla aivoillaan ajattelevaa ihmistä?

Kyse olikin laumasieluisesta tuulipuvusta jolla aivot on narikassa :b
Nimetön 14.12.2011 7:49

Anonyymi
Virossa taitaa olla muitakin paikkoja, kuin Tallinna?
Aivan varma en ole a 14.12.2011 7:55

Anonyymi
eikös se viro elä suomen harmaasta taloudesta. Koska suomalainen rakentaja saa saman vero edun verovapaa atuo ja palkka puhtaana käteen ja viikon loppuna hakemaan ruoka tallinnasta ja näin se viron talous nousee suomen avustuksella
Nimetön 14.12.2011 8:04

Anonyymi
Sama hinnannousu tapahtui Suomelle!
Suominainen 14.12.2011 8:05

Anonyymi
Kertomatta tietenkin jäi, että Virolaisella menee nyt paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Siellä on Tallinnassa enemmän pilvenpiirtäjiä kuin koko Suomessa. Euron kannatus oli alle 50% siihen liityttäessä, nyt se on vajaa 60%.

13.12.2011: Viron pääministeri Andrus Ansip totesi virolaisten olevan hyvin sitoutuneita sekä Euroopan unioniin että euroon. Hänen mukaansa EU-vuodet ovat olleet menestys Virolle. Valtaosa virolaisista kannattaa EU-jäsenyyttä ja 57 % kansalaisista myös euroa valuuttana.


Totuuksia on niin monenlaisia.
Porkkanan purija 14.12.2011 8:06

Anonyymi
Ei helsinkiläinen osaa muualle mennä kuin Tallinnaan
PM 14.12.2011 8:07
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä