Salmonellaa suklaasta ja sipseistä – katso 15 yllätysvaaraa
Kirjojen Petos lautasella ja Aitoa ruokaa tekijältä Mats-Eric Nilssonilta on tullut uusi kohukirja, joka käy entistä järeämmin ravinnon tehotuotannon ja elintarvikkeiden teollisen suurtuotannon sekä laitosruoan kimppuun. Nilsson on kirjoittanut uuden Vaara vaani kattilassa -kirjan (Atar 2011) ruotsalaisen toimittajan ja bloggarin Henrik Ennartin kanssa.
Kumpikin penää aitoa oikeaa ruokaa. Heidän mukaansa enää vain kemian alan koulutuksen saaneet voivat ymmärtää, mistä nykyajan elintarvikkeet koostuvat. Vuoden 2010 dioksiinilöydökset saksalaissioissa ja tämän kevään ehec-epidemia ovat heidän mielestään osoittaneet, että teollinen elintarviketuotanto on perikadon partaalla.
Kirjan mukaan vaara voi yllättäen vaania näissä ruuissa:
1. Suklaa on seitsemänneksi suurin aiheuttaja salmonella-taudin aiheuttaja EU:ssa. Yksittäisiä ilmoituksia on tehty vuodesta 1970 asti, mutta vuosina 2001 ja 2002 saksalainen suklaa levitti mahatautia kymmeniin maihin, mm. Tanskaan, Ruotsiin ja Suomeen.
Suklaa on Nilssonin ja Ennartin mukaan massatuotetun elintarvikkeen tunnuskuva. Kun se levittää tautia, epidemiasta tulee monikansallinen ja tuotteen pitkä säilyvyys aiheuttaa sen, että ihmiset eivät sairastu samaan aikaan. Kaiken lisäksi ihmisen sairastuttamiseen riittää hyvin pieni määrä bakteeria. Muutama vuosi sitten elintarvikejätti Cadbury tuomittiin tuntuviin sakkoihin, kun se oli myynyt puoli vuotta suklaalevyjä, jotka aiheuttivat salmonellaa. Lisäksi yritys joutui vetämään markkinoilta yli miljoona suklaalevyä.
2. Maapähkinävoi on suklaan kanssa samanlainen salmonellan aiheuttaja. Georgialainen maapähkinävoi sai Yhdysvalloissa aikaan laajan epidemian. Lisäksi salmonellabakteereja sisältänyttä maapähkinävoita käytettiin rasva- ja makuaineena 400 muussa teollisessa tuotteessa.
3. Muut rasvaiset tuotteet: Salmonellabakteerit kuolevat kanassa melkein heti kun liha kuumennetaan 71 asteeseen. Suklaasta vahingollisia bakteereja on jopa 13 tunnin kuumentamisen jälkeen. Ongelma ei rajoitu vain siihen ja maapähkinävoihin, vaan salmonella voi levitä kaikkien rasvaisten tuotteiden kautta, jos niiden vesipitoisuus on vähäinen ja niitä ei kuumenneta ennen syömistä. Riski piilee mm. kakkujen ja leivonnaisten pähkinätäytteissä sekä kastike-, keitto- ja maitojauheissa.
4. Äidinmaidonkorvike: Salmonellariski piilee yllättäen siis myös kuivamuonassa, kuten äidinmaidonkorvikkeissa, saksanpähkinöissä, kaurahiutaleissa, monissa jauhetuissa mausteissa, tortillasipseissä ja riisimuroissa.
5. Munajauhe ja likööri: Erityisen taitavia salmonellan levittäjiä ovat muun muassa kaakaolikööri, munajauhe, kuivatut hedelmät, soijatuotteet ja kuivatut vihannekset. Teollisuudelle munajauhe on erityinen painajainen, sillä ulkomailla nimenomaan muna on merkittävin salmonellan lähde ja munajauhetta voi olla melkein missä tahansa.
6. Jopa E-koodatut elintarvikelisäaineet ja entsyymit voivat levittää salmonellaa. Keväällä 2010 tavattiin Yhdysvalloissa salmonellaa hydrolisoidussa kasvivalkuaisessa, joka on tuttu myös suomalaisista tuoteselosteista. Sitä käytetään natriumglutamaatin ja hiivauutteen valmistuksessa, mutta myös sellaisenaan aromivahventeena. Havainnon seurauksena markkinoilta poistettiin sipsejä, dippikastikkeita ja burritoja. Seuraavan suuren epidemian aiheutti Nestlén pakastettu suklaakakkutaikina.
7. Tuontibroileri: Ruotsin elintarvikeviraston pistokokeissa on ilmennyt, että kokonainen erä maahantuotuja broilereita saattaa sisältää salmonellaa, vaikka ulkomainen tuottaja on taannut ne puhtaiksi. Noin puolet Saksasta ja Hollannista tuoduista eristä onkin ollut salmonellan saastuttamia. Kaikkein saastunein liha on mennyt Ruotsissa suurkeittiöille ja ravintoloille.
8. Pakattu broileri: EU ei vaadi broilerinlihan alkuperämerkintää. Monet toimittajat ilmoittavat sen vapaaehtoisesti. Tiedot eivät kuitenkaan ole luotettavia, koska kolmansista maista tuotu liha uudelleenpakataan. Kun brasilialainen broileri marinoidaan suolaliuoksella Saksassa tai Belgiassa, ilmoitetaan usein vain maa, jossa se on muuttunut lihavalmisteeksi.
9. E. coli -kolibakteerin 0157:H7-muunnos on superbakteeri, joka tappaa. 1993 yhdysvaltalaisen Jack in the Box -hampurilaisketjun asiakkaista neljä lasta kuoli. Muuta tehokasta hoitoa ei ollut kuin nestehoito, verensiirrot ja dialyysi. Yhden kuolleen lapsen äiti kuvasi: ”Todella hirveä bakteeri. Neljässä päivässä kaikki Alexin sisäelimet tuhoutuivat ja hänen aivonsa muuttuivat osittain nesteeksi.” Bakteeriongelma syntyi alun perin karjatiloilla ja tuli Ruotsiin 1996. Sitä on todettu kymmenessä prosentissa maan 6400 maitotilasta. Vuosittain Ruotsissa joutuu hoitoon superbakteerin takia 250–300 henkeä.
10. Kamopylobakteeri on eniten ihmisten sairastumisia aiheuttava suolistobakteeri. Se aiheuttaa huonovointisuutta, ripulia ja oksennusta. EU:ssa kampylobakteeri on keskimäärin 70 prosentilla kanoista. Esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa ja Itävallassa kanoissa tavatuista kampylobakteereista puolet on vastustuskykyisiä antibiooteille. Yleisurheilun MM-kisojen isäntämaassa Etelä-Koreassa jopa 96 prosenttia. Ruotsissa puolestaan 77 prosentilla sioista oli kampylobakteeri vuonna 2008.
11. Sairaalabakteerina tunnetun MRSA:n saa muualtakin kuin sairaalasta. Tehotuotetut siat ovat yksi lähde. Bakteeria on tavattu hollantilaisissa sioissa, ja puolet maan sianhoitajista kantaa sitä. Lisäksi sitä on löytynyt ruoasta. Tutkijat eivät tiedä, voiko ihminen saada tartunnan ruoasta.
12. ESBL: Jos siat liitetään MRSA:han, lehmät liitetään yhä useammin ESBL:ään, joka nyt lisääntyy ihmisissä nopeimmin. ESBL ei itse aiheuta mitään sairautta, vaan se on vastustuskyky, joka voi irtaantua mahabakteerista ja kiinnittyä johonkin toiseen bakteeriin. Tämä tekee siitä sairaanhoidolle vaarallisen vastustajan, koska se voi muuttaa bakteereja niin, että antibiootit eivät enää pure niihin.
ESBL löydettiin ensimmäisen kerran Saksasta 1982, mutta vuoden 2000 tienoilla Puolassa ja Espanjassa lähti yhtäkkiä liikkeelle epidemia hoitolaitosten ulkopuolella. Lihan- ja maidontuotanto on nyt suurin syy ja aivan perimmäinen syy on antibioottien käyttö teholypsäjien utareissa.
13. Muunnokset: Hyvät bakteerit esimerkiksi terveysjogurteissa voivat sisältää vastustuskykyä, jonka ne voivat mahassa siirtää toisiin, vähemmän vaarattomiin bakteereihin. Ruoan tavallinen kuumennus paistinpannullakaan ei enää aina riitä. Kun bakteerit tuhoutuvat, niiden vastustuskyky voi säilyä elossa kuumuudessa ja siirtää kyvyn mahassa eläviin bakteereihin. Eräs EU:n asiantuntijaryhmä onkin todennut, että elintarvikkeet voivat levittää antibioottien vastustuskykyä eläimistä ihmisiin. Kaiken tämän takana on se, että eläimiä lääkitään tehokasvatuksen nimissä.
14. Salaatti: Kustannusjahti levittää mahabakteerit kaikkialle. Yhdysvalloissa sattuneiden epidemioiden jälkeen on ollut selvää, että superbakteerit voivat tulla myös pinaatista ja jäävuorisalaatista. Todennäköisin syy on kuivuus sekä karjankasvattajien ja vihannesviljelijöiden kilpailu vedestä. Bakteereja ovat voineet levittää myös myyrät, kaniinit ja linnut sekä tuuli.
Superbakteeri 0157:H7 voi säilyä hengissä puoli vuotta. Kuivuuttakin se voi kestää monta kuukautta. Bakteeri imeytyy sitten juuriston kautta vihannesten syötäviin osiin, joista se ei lähde huuhtomallakaan. Päinvastoin, huuhdottaessa se tarttuu muihin salaatinkeriin. Espanjassa otettujen näytteiden perusteella 70 prosenttia hedelmissä ja vihanneksissa tavattavista suolistobakteereista on jo vastustuskykyisiä antibiooteille. Yhdysvalloissa jopa minttu ja sinapinsiemen ovat levittäneet vastustuskykyisiä salmonellabakteereja.
15. Ahneus: Eläintehtaat Puolassa, Baltiassa ja Venäjällä vaikuttavat yhteisen Itämeremme rehevöitymiseen. Nilsson ja Ennart muistuttavat, että ryöstötalouden taustalla on usein pohjoismaisia sijoittajia, jotka ovat löytäneet mahdollisuuden kiertää omien maidensa eläinsuojelua, ympäristönsuojelua ja terveyttä koskevia säädöksiä.

















Kommentit (54)
P.S. Malorkalta sain salmonellan MERI-HERKUISTA;=(
Voit ihan turvallisesti jättää suklaan ja sipsit ruokavaliostasi.
Yst terv
Huh. Nyt on kyllä syytä pelätä ihan tosissaan.
PS. Vaikka 99% väestöstä kuolisi heti tänään, jäisi jäljelle vielä noin 70 miljoonaa.
Jotakin pitäisi tehdä. Ja se on: lopettaa antibioottien, geenimanipulaation yms "tieteellisten läpimurtojen" käyttäminen, koska ne kiihdyttävät ja pahentavat haitallisten virusten ja bakteerien kehittymistä vastustuskykyisemmiksi.
Samoin myös tehokarja, kana teollisuus pitäisi hajottaa pieniin yksiköihin.