Nordea avasi pelin: Marginaalit nousuun

Uusien asuntolainojen marginaalit ovat jo pitkään olleet laskussa. Nyt Nordea on ryhtynyt kokeilemaan kepillä jäätä ja nostanut lainamarginaaliaan. Katso, mistä pankista saa juuri nyt edullisimman asuntolainan.
Riikka Kalmi
4.8.2011 06:01
Kommentit 117

Pankkien uusien asuntolainojen keskimarginaali on noussut nyt elokuussa 0,78 prosenttiin heinäkuun 0,76 prosentista, kertoo Suomen Rahatieto Oy:n Taloussanomille tekemä selvitys.

Isoista pankeista Nordea on nostanut uusien asuntolainojen marginaalia 0,70 prosentista 0,78 prosenttiin. Nordean mukaan syynä on pankkien tiukentuva sääntely.

05:14Osake
-1,30 %
7,215
-0,09
-3,02 %
14,45
-0,45
-1,84 %
8,555
-0,16

– Pankkeja koskeva sääntely ja sen myötä pääomavaatimukset ja pitkäaikaisen varainhankinnan kustannusnousu saavat aikaan painetta asuntolainojen marginaaleihin. Muutos on nyt ainakin osaltaan huomioitu uusien asuntolainojen hinnassa. Lopullinen asiakasmarginaali neuvotellaan luonnollisesti asiakaskohtaisesti, yksikönjohtaja Ville-Veikko Laukkanen Nordeasta kertoo.

Nordea varoitteli jo ennen kesää, että lainamarginaalit voivat juuri sääntelyn takia nousta.

Syyllinen:
Basel III 

Tulevat Basel III -säännökset tiukentavat asteittain määräyksiä pankkien vakavaraisuudesta, ja samalla nousevat pankkien omat rahoituskustannukset. Tämä aiheuttaa painetta niin asuntolainojen kuin muidenkin lainojen marginaaleihin.

Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen arvioi jo alkuvuonna, että pankkien lainamarginaaleihin kohdistuisi vaatimusten vuoksi 0,25–0,50 prosenttiyksikön nousupaine.

Kolikon toinen puoli on se, että Basel III -säännökset luovat pankeille painetta hankkia lisää pitkäaikaisia, varsinkin yli vuoden talletuksia. Jos kisa talletuksista oikein kiihtyy, luvassa voi olla yhä parempia korkotarjouksia.

Basel III -säännöksiä valmistelee Baselin pankkivalvontakomitea, joka perustettiin G10-maiden keskuspankkien pääjohtajien toimesta vuonna 1974.

Nordea usein
suunnannäyttäjä

Suomen Rahatiedon toimitusjohtajan Seppo Rekosen mukaan Nordea on usein ollut suunnannäyttäjä muille pankeille marginaaleissa.

– Asuntojen hinnat ovat kallistuneet, joten lainamäärätkin ovat kasvussa. Tämä tarkoittaa, että riski pankeille on isompi. Toisaalta myös uudet vakavaraisuussäädökset puoltavat nekin marginaalien nostoa, Rekonen sanoo.

Viime vuoden elokuussa uusien asuntolainojen keskimarginaali oli 0,89 prosenttia, kun nyt ollaan 0,78 prosentissa. Rekosen mielestä marginaaleissa on näkynyt ennenkaikkea pankkien keskinäinen kilpailu.

Näistä pankeista
halvin lainatarjous 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pääkaupunkiseudun halvimmat asuntolainatarjoukset 85 000 euron asuntolainalle 15 vuodeksi annettiin elokuun alussa Handelsbankenista ja Ålandsbankenista. Niiden tarjouksissa lainan todellinen kokonaiskorko olisi 2,40 prosenttia. Handelsbanken käytti tarjouksessa 3 kuukauden euriboria viitekorkonaan ja Ålandsbanken omaa prime-korkoaan. (Katso taulukko jutun lopusta.)

Marginaalin korotus pudotti Nordean lainatarjouskisan huipulta keskikastiin. Vielä heinäkuussa Nordea oli lainatarjouksellaan pankeista edullisin.

Vastavetoakin Nordean marginaalikorotukselle nähtiin. Hypo, joka tarjosi heinäkuussa vertailussa olevista pankeista kalleinta asuntolainaa, laski omaa lainamarginaaliaan 0,90 prosentista 0,85 prosenttiin. Pankin lainatarjous onkin elokuussa enää toiseksi kallein.

Viitekorko
vaikuttaa paljon 

Osa pankeista kalastelee uusia asiakkaita kolmen kuukauden euriboreilla, osa käyttää kuutta kuukautta ja osa 12 kuukauden euriboria. Muutamat pankit käyttävät omaa prime-korkoaan.

Marginaalin lisäksi viitekorkovalinta vaikuttaa nyt paljon kokonaiskorkoon. Tämän huomaa siitä, että lainatarjousvertailun ykköset Handelsbanken ja Ålandsbanken eivät tarjoa kaikista alinta marginaalia. Pienin lainamarginaali on Helsingin OP Pankilla ja Tapiola Pankilla (0,70 %).

Tämä tulee esiin myös, jos vertaillaan pankkeja vain niiden lainatarjousten suhteen, jossa viitekorko on 12 kuukauden euribor. Edullisin kokonaiskustannus (lainamaksut, nostokulut ja laskutuslisät yhteensä) 12 kuukauden euriboriin liitetystä lainasta on Helsingin OP Pankilla. Ålandsbanken on näin vertailtuna kallein. 

Euriborit
kehittyneet maltillisesti 

Uuden asuntolainan kokonaiskorko (viitekorko+marginaali) oli heinäkuun lopussa keskimäärin 2,72 prosentin tasolla, kun kokonaiskorko vielä kesäkuussa oli 2,68 prosenttia.

Euriborit ovat nousseet viime aikoina hillitysti. Eilen keskiviikkona kolmen kuukauden euribor oli 1,60 prosenttia, kun se heinäkuun alussa oli 1,56 prosenttia. Vastaavasti kuuden kuukauden euribor oli noussut 1,71 prosentista 1,81 prosenttiin. Sen sijaan 12 kuukauden euribor oli täysin samalla tasolla kuin heinäkuun alussa eli 2,17 prosentissa. Pitkät (3 vuotta ja 5 vuotta) korot ovat sen sijaan kuukaudessa alentuneet.

Handelsbanken ja Ålandsbanken antavat parhaat tarjoukset
Pankkien asuntolainatarjoukset elokuussa 2011 pk-seudulla
pankki tod. kok.korko, % marginaali, % muut kulut, euroa viitekorko kokonaismäärä, 12 kk euribor, euroa
Handelsbanken 2,40 0,75 250 eur 3 kk 105 372,65
Ålandsbanken 2,40 0,85 300 prime 106 157,78
Aktia Pankki Oyj 2,41 0,75 318 eur 3 kk 105 440,65
Nooa Säästöpankki 2,43 0,75 470 eur 3 kk 105 592,65
Nordea 2,46 0,78 474 eur 3 kk 105 816,86
Sampo Pankki 2,53 0,72 420 prime 105 322,72
Helsingin OP Pankki 2,55 0,70 200 eur 6 kk 104 956,25
Suupohjan Op * 2,66 0,75 570 eur 6 kk 105 692,65
Hypo 2,71 0,85 265 eur 6 kk 106 122,78
Tapiola Pankki 2,72 0,70 470 prime 105 226,25
Lähde: Suomen Rahatieto

Lisää Aiheesta
UutinenWahlroos povaa pakoa pankeista (15.8.2011 14:36)
UutinenHypo varoittaa: Asumismenot nousevat (7.3.2011 13:09)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (117)

Huono 0
Täällä menossa KAIKKIEN PANKKIEN yhteinen mainos
0,35% ollut vuodesta 2006.
Oi aikoja
Ei ole asuntojen myyjille kylla tullut mitaan positiivista uutista viime aikoina. Lamaa pukkaa, korot nousevat (samaan aikaan!), osakekurssit laskevat ja yt -neuvotteluja kaydaan monessa yrityksessa.

Ihmettelen, kuinka joku viela haluaisi asunnon ostaa nykyhinnoilla.
Armageddon
Kaikella kunnioituksella, eiköhän nyt viimeistään kannattaisi katsoa talouden makrolukuja Euroopassa ja seurata tilannetta ihan rauhassa vaikka lukemalla mielummin talousuutisia kuin pankkien asuntolainaesitteitä?
Sähköasentaja
Oli marginaali mikä tahansa niin suomessa joka ikinen kk. otetaan 2 miljardia €uroa asuntovelkaa mutta silti teitä kupla-uunoja on tilastokeskuksen mukaan vain 900000 tuhatta.

Mistä näitä haamuvellalisia tulee?
Vai onko näin että:

Kuolleet eivät puhu.
Oli marginaali mikä tahansa niin suomessa joka ikinen kk. otetaan 2 miljardia €uroa asuntovelkaa mutta silti teitä kupla-uunoja on tilastokeskuksen mukaan vain 900000 tuhatta.Mistä näitä haamuvellalisia tulee?Vai onko näin että:
ELÄVÄ KORJAAA KIRJOITUSVIRHEET
"Ei koske minua."
Vivulla vauraaksi
Tanska näyttää hyvää esimerkkiä miten poskettomasti kotitaloudet voivat ottaa sääsuojavelkaa. Suomessa ollaan vielä ihan harrastelijoita tässä leikissä...
Tanskassa hinnat sitten jo laskevatkin
Kaikella kunnioituksella, eiköhän nyt viimeistään kannattaisi katsoa talouden makrolukuja Euroopassa ja seurata tilannetta ihan rauhassa vaikka lukemalla mielummin talousuutisia kuin pankkien asuntolainaesitteitä?

Sen jälkeen kun teollisuus ajettiin suomesta alas on budjetti ollut alijäämäinen ja talouden kasvu on siiretty yksityisele tasolle.

Talouden makrolukuja ha ha ha ha kreikkalainen.
Huono 2
Tanska näyttää hyvää esimerkkiä miten poskettomasti kotitaloudet voivat ottaa sääsuojavelkaa. Suomessa ollaan vielä ihan harrastelijoita tässä leikissä...

Samoin pankit kaatuilee ja kuka on maksumies?

Kupla-uuno
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

22.2.Nallea ei jätetä, tuumivat nämä liikemiehet
22.2.Läski piinaa yhä länsimaita
22.2.Italialainen luksusmerkki Furla tulee Suomeen
22.2.Ruotsi on maailman suhteellisesti suurin asekauppias
22.2.Kohta Kreikassa maksetaan työssäolosta
22.2.Ikean huonekalujen kokoamista voi pian seurata videolta
22.2.Aiotko ottaa lopputilin? Näin teet sen fiksusti
22.2.Gustafsson Ylelle: Opiskelijat pois turhista sivutöistä
22.2.Piraattilaki jäähylle EU-tuomioistuimeen
22.2.Kööpenhamina ei otakaan käyttöön ruuhkamaksuja
22.2.Strauss-Kahn vietti yön sellissä ennen uusia kuulusteluja
22.2.Vapo irtisanoo lopulta vain 60
22.2.Lehtitieto: Obama haluaa laskea yritysveroa reilusti
22.2.Keskisuomalainen odottaa heikompaa vuotta
22.2.Tohtori Tuhon provo ei tepsinyt
22.2.Tutkimus: Suomi on venäläisten mielestä tylsä maa
22.2.Järjestö: Foxconn tiesi tarkastuksista – siirsi alaikäiset piiloon
22.2.Helsingin pörssissä toinen peräkkäinen laskupäivä
22.2.Rehn rankaisisi Unkaria: EU-tuet pois
22.2.Nokia Lumia 710:n myynti alkoi Suomessa
22.2.Vedonlyöntiyhtiö: Helsinki hylkää Guggenheimin
22.2.Kreikka vajosi syvemmälle roskalainaluokkaan
22.2.Lähteet: Nokia julkistaa ensi viikolla halvemman Lumian
22.2."Ravintolat haluavat, että anniskeluaikoja lyhennetään tasapuolisesti"
22.2.Lumia-valmistaja povaa kasvua: +20 %
22.2.Eduskunta äänestää Kreikka-paketista tiistaina
22.2.Enää viikko aikaa vaihtaa markat euroiksi
22.2.Näin länsimetro vaikuttaa asuntojen hintoihin
22.2.Tässä ovat pikaruokaketjujen suosikit
22.2.Rambo-Lambo tekee paluun – syynä Kiina
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Aiotko ostaa Blackberry-puhelimen?
 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949