Tällaista työtä ei halua kukaan
Millaiset ominaisuudet työssä saavat sinut karttamaan tehtävää? Mitä työtä et ainakaan tahtoisi tehdä?
Assessio Finlandin toimitusjohtaja, seniorikonsultti Antti Pöyhönen kertoo, että toisin kuin usein kuvitellaan, useimmat työt sopivat edes joten kuten useimmille ihmisille.
– On aika pieni joukko ihmisiä, jotka eivät persoonallisuutensa vuoksi sopisi tietylle alalle, hän sanoo.
Omat mieltymykset, motivaatio ja arvot sen sijaan ohjaavat työnhakijoita. Työnhakupalvelu Monsterin toimitusjohtaja Marja Pylkkänen kertoo, että yhä useampi hakija haluaa, että tehtävä vastaa hänen arvojaan.
Vaikka hyvin ekologisesti ajatteleva taitaisi hyvin lentoemännän työn tai kasvissyöjä teurastajan ammatin, hän tuskin tahtoo kyseiseen tehtävään. Myös jotkut työpaikat tehtävästä riippumatta ovat joillekin mahdoton ajatus. Esimerkiksi ydinvoiman vastustaja voi tuskin kuvitella työskentelevänsä ydinvoimalaitoksessa.
Harva jättää myöskään toisten mielipiteet omaan arvoonsa. Pylkkänen arvioi, että tehtävän yhteiskunnallinen arvostus ja status määräävät valintoja jopa enemmän kuin niiden todellinen sisältö. Toisaalta vähäiseen arvostukseen liittyy usein myös keskimääräistä kehnompi palkka.
Suurin osa
tarvitsee sääntöjä
Pöyhösen mukaan useimmat karttavat liikaa stressiä tai jatkuvaa kovaa painetta, joskin jokainen määrittelee sietokykynsä tavallaan. Useimmat haluavat myös jonkinlaista raamit ympärilleen.
– Suurin osa ihmisistä tarvitsee sääntöjä, mutta osa inhoaa niitä, Pöyhönen sanoo.
Esimerkiksi työssään viihtyvä Kelan virkailija voi nauttia siitä, että hän saa toimia määräysten mukaan, eikä hänen tarvitse itse määritellä, kenen pitäisi saada tukia ja kenen ei. Taiteilijalle tällainen voisi olla kauhistus, mutta virkailijatyyppi ahdistuu ajatuksesta, että hänen pitäisi luovilla ideoillaan pystyä elättämään itsensä, ja että toimeentulo ei olisi vakaata.
Eri-ikäiset voivat suhtautua sääntöihin eri tavoin. Pöyhösen mukaan on nähtävissä, että monet alle 30-vuotiaat toivovat työltä kuin työltä omaa vapautta.
Mitä tahansa ei silti haluta. Vaikka esimerkiksi osa puhelinmyyjistä voi päättää työaikansa vapaasti, puhelinmyyjän tehtäviin on Pylkkäsen mukaan usein vaikea löytää tekijöitä. Moni karttaa myös muita provisiopalkkaisia myyntitöitä.
Pääosa työntekijöistä tahtoo säännöllisen työajan, mutta useimmat pitävät ajoittaista pientä joustoa tai muutosta myönteisenä tai vähintään siedettävänä. Yötyötä kuitenkin kartetaan.
– Jos 3-vuorotyötä teettävä työnantaja on saanut palkatuksi työvuoroistaan pitäviä, hänen kannattaa pitää heistä kiinni, Pöyhönen sanoo.
Mielikuvat
määräävät
Vaikka siivoaminen, roska- tai linja-auton kuljettaminen on tärkeää, harvalle nämä ovat unelma-ammatteja. Siisti sisätyö on monelle itsestäänselvyys ja tiettyihin tehtäviin hakeutumista jarruttaa, että työ mielletään likaiseksi, meluiseksi tai raskaaksi.
Monsterin Pylkkänen sanoo, että työnantajien tulisi nykyistä enemmän kertoa, mitä nimikkeet tarkoittavat. Vastaako kiinteistönhoitaja esimerkiksi talon lämpö- ja vesijärjestelmistä ja ilmastoinnista vai siivoaako hän?
Työ- ja elinkeinoministeriö kerää tietoja töistä, joihin on vaikea rekrytoida väkeä. Tammikuun listalta löytyy myyntineuvottelija ja -edustaja, parturi-kampaaja, kokki, taksinkuljettaja, kiinteistönhoitaja sekä monenlaisia hoitoalan töitä.
Suhteellisesti eniten vaikeasti täytettäviä paikkoja on kuljetus- ja liikennetyössä. Aiemmin joukossa on ollut myös tarjoilijan, ilmaislehtien jakajan ja mansikanpoimijan tehtävät.
Läheskään jokainen listan töistä ei ole vaikeasti täytettäviä siksi, että kukaan ei syystä tai toisesta halua tehdä niitä. Rekrytointivaikeudet voivat johtua myös esimerkiksi siitä, että tietyllä alueella ei ole tehtävään sopivia osaajia.

















Kommentit (109)
Esimiesten päätäntävalta ja "sössiminen" hankaloittaa monien sopeutumista työtehtävien hoitoon.
Sopivasti itsenäistä ja varsinkin jo ikääntyneen ja monia remppoja potevan työntekijän kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hän voi sopivasti "päivän kunnon" mukaan tehdä juuri niitä töitä mitä kunto sillä hetkellä tarjoaa esi, kulumavika tai mielenterveysongelma, kriisi. Pakkotahtinen ja kuluttava työ vie nämä "potilaat" nykyisin liian varhain ennenaikaiselle eläkkelle ja pilaa muutenkin työilmapiiriä.
Vihreä, voimalan tuhoava terroristi ydinvoimalaan, pedofiili lastentarhaan. Se on se mitä TE-toimistot tekevät jos vaan voivat.
Yksikään noista vaikeista rekrytoinneusta mm. ei vaadi mitään erityisosaamista, vaan terveen ihmisen, joka haluaa työtä tehdä. Sama juttu on monella muullakin alalla ja nuoria pännii se, että kaikkeen tarvitaan ns. lupa ja se, että ei muka voi osata hoitaa, korjata, ajaa, myydä jne. Ilman todistusta kolme vuotta kestävästä koulusta.
Poikkeuksetta kaikki koulutukset ovat ihan muuta, kuin työ itsessään, joten miksi ei voitaisi kouluttaa ihmisiä oppisopimuksilla ammattilaisiksi, jolloin he oppisivat tekemään myös työtä.
Maalaisjärki käteenn ja kisällit irti.
Jos suomalaisyrityksillä ei ole innovaatiota käyttää suomalaista koulutusta hyväkseen, ulkomaalaisilla kilpailijoilla kyllä on.
Mikä mainoskamppanja teillä on ja kuka maksaa.
Löytyy muuten aika monta työntekijää työkkärin cv nettiä jos lukee.
Ottakaa oppia ahkerataloudesta.
Mikä mainoskamppanja teillä on ja kuka maksaa.
Löytyy muuten aika monta työntekijää työkkärin cv nettiä jos lukee.
Voin kertoa julkisen salaisuuden: töitä ei saa työkkärin cv-netistä.
Työttömän olisi mielestäni otettava avoin työpaikka vastaan vaikkei koulutusta vastaisikaan sitten töissä olessa etsisi koulutusta vastaavaa työtä.
Jos työ velvoite ei kelpaa niin maksukin loppuisi.
Suomen heimolaiset oppineet että suoraan lapsilisiltä eläkkeelle jos iskelmätähdeksi ei pääse.